Murikoille lohkovoitto EM-jatkokarsinnoissa päätöstappiosta huolimatta
U20-poikien maajoukkue jatkoi hyvien uutisien tuottamista myös lauantaina. Tällä kertaa apuja tuli uutisiin Alankomailta, jonka voitto Espanjasta tiesi Murikoiden lohkovoiton varmistumista jo ennen omaa päätöspeliä Sloveniaa vastaan. Näin Suomi pääsi jakamaan peliaikaa ja pelaamaan vapautuneesti Sloveniaa vastaan. Vapautumiseen meni toki pari erää aikaa, kun Slovenian voittonumerot olivat 2-3 (17-25, 17-25, 25-19, 25-18, 11-15).
Italian Vastossa 17.-25.9. samassa alkulohkossa Suomen kanssa EM-lopputurnauksessa pelaavat Portugalin, Tsekin, Bulgarian, Belgian ja Kreikka. Jatkopelit pelataan Montesilvanossa. Molemmat pelipaikat sijaitsevat Pescaran tuntumassa itärannikolla.
Suomi on ollut U20-ikäluokan EM-lopputurnauksessa 2000-luvulla kaksi kertaa: 2012 (11.) ja 2018 (10.). Historian paras sijoitus on seitsemäs tila 1994 Turkin kisoista.
Suomen seitsikko lauantaina: Ilja Ivanov, Roope Haapoja, Luka Marttila, Jiiri Leinonen, Petteri Tyynismaa, Miika Haapaniemi, Joonatan Salpakari (L). Leevi Väänänen avauserän aikana korvasi Ivanovin passarina, joka tuli toiseen erään hakkuriksi Haapojan tilalle. Jere Tikkala pelasi toisen erän yleispelaajana Leinosen tilalla.
Päävalmentaja Oskar Muurinen:
- Saadaan olla todella ylpeitä tämän turnauksen suorituksesta. Toivon, että ihmiset ymmärtää kuinka kova juttu tämä on. Tässä ikäluokassa on varmasti sellaisia pelaajia, joita nähdään tulevaisuudessa miesten maajoukkueessa jo lähiaikoinakin. Luka Marttila esimerkiksi kuuluu ikäluokkansa kansainväliseen kärkeen, oli turnauksen paras pelaaja. Todella kovapäinen kaveri ja valmentajalle todella loistava pelaaja kentälle.
- Italiaan ei todellakaan lähdetä turistimatkalle, vaan sieltä voi tältä ryhmältä odottaa tulosta.
- Kaksi ensimmäistä erää oltiin tänään vastaanotto-syöttöpelin kanssa ihan purjeessa. Oltiin kuin nyrkkeilyottelussa köysissä: pataan tuli joka suunnasta.
- Toisen erän lopun puolella tuli pieni nousu, joka loi uskoa pelin kääntymiseen. Kolmanteen erään hyvä lähtö ja meidän syöttö alkoi aiheuttaa Slovenialle ongelmia. Kolmannessa ja neljännessä erässä oli todella kovan luokan hyökkäysratkaisuja.
- Tänään yksi avain oli Ilja Ivanov hakkurina ja Leevi Väänänen passarina. Lepoaikaa Nooalle ja Williamille, joiden pitää pelata viikon päästä U18 EM-kisoissa Georgiassa.
- Keskihyökkäys oli tukossa, mutta laidoista pystyttiin tekemään tarpeeksi hyvää jälkeä leveällä arsenaalilla viidenteen erään pääsyn suhteen.
Kapteeni, passari Leevi Väänänen:
- Saatiin astetta kovempi Slovenia vastaan. Olivat valmistautuneet peliin hyvin ja syöttivät kaksi erää todella hyvin. Kolmannen erän alussa ryhdyimme vääntämään hyvin: syöttö alkoi nousta ja saimme keskipelin toimimaan hyvin. Viidennessä erässä Slovenia sai taas syötön kovaan vireeseen ja ei pystytty sitä enää hoitamaan.
Otteluohjelma
30.6. Espanja 3-1
1.7. Alankomaat 3-1
2.7. Slovenia 2-3
Suomen otteluohjelma EM-lopputurnauksen alkulohkossa
17.9. 18:30 Suomi – Tsekki
18.9. 18:30 Suomi – Bulgaria
19.9. 21:00 Suomi – Belgia
21.9. 18:30 Suomi – Kreikka
22.9. 18:30 Suomi – Portugali
24.9. Sijoitusottelut 1-4, 5-8
25.9. Sijoitusottelut 1-2, 3-4, 5-6, 7-8