Lentis-Tutor
LENTIS-TUTOR – SEUROJEN RINNALLA
Lentis-Tutor -toiminta on lentopalloseuroille (Tutor-Seura) suunnattu palvelu, jonka tavoitteena on auttaa ja tukea lentopalloseurojen elinvoimaisuutta, vakautta ja kasvua.
Lentis-Tutor toimii oman alueensa seurojen ”asiakkuuspäällikkönä”, huolehtien heidän tavoitteiden suunnassa rakennettavan toimenpidekokonaisuuden suunnittelusta, toteutumisesta ja jatkuvuudesta, sekä vaikuttavuudesta. Tutorin tehtävänä on löytää suunnitelluille toiminnoille paras mahdollinen asiantuntija – itsensä mukaan luettuna. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että tutor ei tee kaikkea itse ja yksin, vaan hän hyödyntää toiminnassaan laajaa asiantuntijaverkostoa parhaan tuloksen savuttamiseksi.
Jatkuvuutta ja vaikuttavuutta
Tutor ei toteuta yksittäisiä toimenpiteitä – keskitymme kokonaisuuksiin, joilla saavutamme jatkuvuutta ja vaikuttavuutta – tuloksia. Toimenpidekokonaisuudet rakentuvat yksittäisistä ketjutetuista toimenpiteistä, jotka auttavat seuraa saavuttamaan tavoitteet, kuten esim.:
- Koululentiskampanjan kokonaisuus
- Koululentiskoordinaattori -koulutus.
- Koululentisohjaaja -koulutus.
- Lajikokeilut liikuntatunneilla.
- Lajikokeilut seuran harjoitusvuoroilla.
- Koululentisturnaukset.
- Harrasteturnaukset/-tapahtumat (pienpeliturnaukset)
- Pelaamaan ja valmentamiseen opettamisen alkeet – Tästä se alkaa! (F-C-juniorit).
- Valmentaja- ja seurahallinnon koulutuksia (Urheiluseuran hyvä hallinto, viestintä, varainhankinta, jne.).
Mitä odotamme tutorilta?
Tehtävässä eduksi katsotaan monipuolinen seuratoiminnan osaaminen mm. seuraavista Tutor toiminnan painopistealueista:
- Seura-/järjestötoiminta (jaosto-/hallitustyöskentely).
- Valmentaminen (erityisesti lapset, nuoret).
- Seura-/järjestötoiminnan kehittäminen (kehitysprosessit).
- Kumppani-/varainhankinta.
- Pelaaja-, valmentaja- ja seuratoimijarekrytointi.
- Viestintä, tiedotus ja markkinointi.
Tutorina toimit vapaaehtoistoimijoiden parissa, joten luonnollisesti hyvät esiintymis- ja vuorovaikutustaidot ovat oleellisia tehtävässä onnistumiseksi.
Entä lentopallotausta?
Lajitausta ei ole ehdottomuus, mutta hyötyä siitä toki on. Sinulla voi olla vahvaa osaamista jollakin/joillakin muilla osa-alueilla, tai sinulla voi olla muun/muiden lajien osalta vahvaa kokemusta, joka antaa sinulle edellytykset tulokselliseen toimintaan tutorina – – joten haethan rohkeasti tehtävään.
Et ole yksin!
Apunasi ja tukenasi on – tutorverkoston lisäksi – laaja asiantuntijaverkosto liiton oman organisaation sisällä (Lentopalloliitto + alueorganisaatiot + ryhmät), sekä Liikunnan aluejärjestöt seuratoimintakoulutuksineen, sekä asiantuntijoineen.
Mikäli kiinnostuit Lentis-Tutor -tehtävästä, täytä hakemuslomake: https://www.suomisport.fi/events/399ff640-47b7-4842-86d0-f4f1a364861d.
Luonnollisesti tutorit perehdytetään työhönsä, sekä käyttämään keskeisiä työkaluja tehtävässä suoriutumiseksi. Ensimmäinen perehdytystapahtuma toteutetaan 17.5. Tampereella. Mikäli kiinnostuit, ilmoittaudu: https://www.suomisport.fi/events/0cf6e83a-b084-47fe-9871-99799e59ddf9.