Tytöt U-18
Kevä ja kesä 2024 – valintaleirit ja EM-kilpailut
U18 tyttöjen maajoukkue pelaa ensi kesällä 2024 EM-kisoissa Kreikan Iraklionissa Kreetalla 1-13.7. Kisajoukkueen valinnan ensimmäinen valintakierros tapahtui 28.11-1.12.2023 käydyllä haastajaleirillä, sekä aikaisemmin annettujen näyttöjen perusteella.
Haastajaleiriltä valittiin 10 pelaajaa maaliskuussa pidettävälle ensimmäiselle valintaleirille. Leirille valittiin ennalta jo EM-karsinnoissa pelannut kisajoukkue, sekä varasijoilla olleet pelaajat.
Toinen valintaleiri järjestetään A-ikäisten SM finaalien jälkeen. Tälle leirille valitaan noin 16-20 pelaajaa. Valinnat tullaan tekemään ensimmäisen valintaleirin näyttöjen, sekä A/B SM-finaaleissa annettujen näyttöjen perusteella. Toiselta valintaleiriltä valitaan kisajoukkue EM-kisoihin.
Kisajoukkueen ohjelma tulee koostumaan 1-2 leirityksestä toukokuussa, 2-4 leiristä kesäkuussa ja kansainvälisistä harjoituspeleistä ennen EM-kisojen alkua.
1. valintaleirille valitut pelaajsivuilla
2. valintaleirille valitut pelaajasivuilla
Haastajaleiri 28.11.-1.12.2023
U18 tyttöjen haastajaleirille 28.11.-1.12. Kuortaneelle on puolestaan kutsuttu 31 pelaajaa (mukan 29). Ryhmä koostuu pelaajista, jotka eivät ole mukana tulevalla viikolla pelattavissa EM-karsinnoissa ja varasijoilla olleista pelaajista. Leiriltä valitaan 9-14 pelaajaa mukaan maaliskuun U18-leirille Tanskan karsinnoissa pelanneen ryhmän + varapelaajat (12+4) lisäksi. Haastajaleirin kutsutut pelaajat löytyvät pelaajasivulta
EM-karsinnat 16.-18.10.
EM-karsinnat pelataan Tanskan Ikastissa 16.-18.10.2023
Suomen joukkueen kokoonpano turnaukseen pelaajasivuilla
EM-karsinnat ja kisat 2023-2024
12.-14.9. Valintakeiri, Kuortane (20 pelaajaa)
Lokakuun alku Valmistautumisleiri (12 pelaajaa)
16.-18.10. EM-karsinnat Ikast, Tanska
heinä/elokuu 2024 EM-lopputurnaus, Kreikka ja Kypros
Valintaleirille valitut pelaajat löydät pelaajasivuilta
EM-karsinta, 2. kierros, 20.-22.4. Latvia
Leiritys 6.-9.3. 2023, 22 pelaajaa, Kuortane
Leiritys 27.-30.3. 2023, 16-18 pelaajaa, Kuortane
Viimeistelyleiritys TBA, 14 pelaajaa
EM-karsintojen 2. kierroksen turnauksessa Suomen kanssa pelaavat Latvia, Slovenia ja Kreikka. Turnauksen kaksi parasta selviytyy EM-lopputurnaukseen