Skip to Content

Voitto Köykkä innoissaan kotiyleisön edessä pelaamisesta Turussa

Lauantaina 24-vuotispäiviään viettävä miesten lentopallomajaoukkueen libero Voitto Köykkä odottaa malttamattomana Veljesten kesän ensimmäistä esiintymistä kotiyleisön edessä sunnuntaina. Suomi kohtaa Euroopan Kultaisen liigan kolmannessa pelissään Turun Kupittaalla Slovakian kello 14 alkaen.

-Todellakin hienoa päästä pelaamaan kotiyleisön edessä. Kun katsomossa on perhettä, kavereita ja kaikki muutkin kannattajat, luo se aina oman lisäfiiliksen. Viime kesältä on Turusta mukavia muistoja, Köykkä viittaa EM-karsintojen voitokkaaseen päätösotteluun Latviaa vastaan viime elokuussa.

Maajoukkueen nyt yhdessä viettämää vajaata kuukautta, kahta Belgia-maaottelua ja kahta Kultaisen liigan peliä Köykkä pitää erittäin onnistuneena aikana.

-Positiiviset fiilikset on alkukesästä ehdottomasti. Meillä on kasassa kaikkiaan hyvä porukka. Uudet kasvot on todettu sekä hyviksi pelaajiksi, että myös hyviksi tyypeiksi! Ja pari viime kesältä jo tuttua kasvoa on nyt saatu jo puheliaammaksikin, Köykkä nauraa.

Köykkä toteaa Veljesten pelin olevan jopa aiempaa nopeampaa ja mm. yleispelaajien löytäneen taas uusia ratkaisumalleja.

-Totta kai Tsekki-pelin tappio harmitti älyttömästi pelin jälkeen, mutta nyt ajatukset ovat jo enemmän siitäkin pelistä positiivisia. Haastoimme kovan joukkueen hyvin sen kotikentällä. Muutama pallo tarkemmin ja tulos olisi ollut voitokas.

Vilppulan Tähden kasvatti pelasi ensimmäisen kautensa ulkomailla saksalaisessa Helios Grizzlys Giesenissä. Kausi oli erittäin onnistunut.

-Alkuun vähän jännitti, kun kaikki oli uutta. Kun voittoja alkoi tulla, niin itseluottamus kasvoi ja kaikki alkoi olla helpompaa. Saksan liiga on kovatasoinen ja sieltä tuli kyllä todella hyvää oppia. Kausi ylitti kyllä kaikki odotukset. Kyllähän Feden (Ivanov) ja Antin (apuvalmentaja Poikela) olo joukkueessa helpotti monella tapaa, Köykkä kehuu.

Tulevalle kaudella Köykän seura ja maa vaihtuvat, mutta uusi seura ei ole vielä tiedottanut sopimuksesta. Joka tapauksessa Hannoverin eteläpuolella sijaitsevassa Giesenissä nähdään Köykän ”manttelinperijänä” maajoukkueen toinen libero Niklas Breilin.

Suomen lohkon kolmannen kierroksen toinen ottelu pelataan lauantaina, kun Tsekki isännöi Viroa.

Kultaista liigaa pelataan kolmessa lohkossa. Lohkossa A Turkki on voittanut Tanskan ja Portugalin vieraissa johtaen lohkoa. Muissa peleissä Portugali löi Romanian ja Tanska Romanian. B-lohkossa Puolassa kotipelinsä pelaava Ukraina on voittanut Pohjois-Makedonian ja Kroatian 3-0. Belgia voitti puolestaan Kroatian ja Pohjois-Makedoni Belgian.

Kultaisen liigan kaksi parasta (+ mahdollinen isäntämaa) selviävät edustamaan Eurooppaa Challenger Cupiin, jossa kuusi maanosien liigojen parasta mittelevät Nations Leaguen huonoimman ja turnauksen isäntämaan kanssa paikasta Nations Leagueen seuraavaksi kesäksi 2024.

Liput ottelun myy Lippu.fi osoitteessa: https://www.lippu.fi/artist/kultainen-liiga/ Liput alkaen 30 euroa, opiskelijat ja eläkeläiset 28 e, lapset 15 e.

Lohkon C tilanne

1) Tsekki 2-0 (6-3) 5
2) Suomi 1-1 (5-3) 4
3) Viro 1-1 (3-3) 3
4) Slovakia 0-2 (1-6) 0

Suomen kokoonpano Slovakia-otteluun
(maaottelumäärä Tsekki-pelin jälkeen)

Passarit:
9 Välimaa, Santeri (4) Hurrikaani-Loimaa, 192
20 Ivanov, Fedor A (48) Giessen (GER), 195

Hakkurit:
12 Nikula, Aaro (26) Benfica (POR), 212
13 Jokela, Joonas (50) Savo Volley, 202

Liberot:
8 Köykkä, Voitto (27) Giessen (GER), 179
19 Breilin, Niklas (46) Giessen (GER), 178

Yleispelaajat:
1 Antti Ronkainen C (67) Berlin RCV (GER), 189
3 Hänninen, Jiri (17) Menen (BEL), 193
7 Suihkonen, Niko A (59) Plessis Robinson (FRA), 190
10 Luka Marttila (13) Monza (ITA) 197

Keskipelaajat:
6 Tyynismaa, Petteri (2) Akaa-Volley, 202
11 Haapaniemi, Miika (4) Hurrikaani-Loimaa, 203
15 Leinonen, Miro (11) VaLePa, 205
17 Savonsalmi, Severi (25) VaLePa, 210

Päävalmentaja Joel Banks
Apuvalmentajat Oskar Muurinen ja Mikko Häyrinen
Fysiikkavalmentaja Teemu Rauhala
Tilastot Ari-Heikki Kulmala
Joukkueenjohtaja Satu Lehto
Fysio Tom Kåla
Lääkäri Petri Helenius

Miesten maajoukkueen kokoonpanosta lisää
https://www.lentopallo.fi/maajoukkueet/veljekset/joukkueen-esittely-ja-kokoonpano/

Suomen otteluohjelma Kultaisessa liigassa 2023
27.5. klo 21:00 Viro – Suomi, Tartto 3-1
31.5. klo 20:00 Tsekki – Suomi, Zlin 3-2
4.6. klo 14:00 Suomi – Slovakia, Turku
10.6. klo 19:00 Slovakia – Suomi, Nitra
14.6. klo 18:00 Suomi – Tsekki, Tampere
17.6. klo 20:00 Suomi – Viro, Tampere

Lipunmyynti: https://www.lippu.fi/artist/kultainen-liiga/

Back to top