Skip to Content

Veljesten EM-lopputurnaus päättyi alkulohkoon – huikea päätöspeli Ukrainaa vastaan

Suomen miesten lentopallomaajoukkueen EM-lopputurnaus päättyi alkulohkovaiheeseen Ukrainalle maanantaina kärsityn päätösottelun niukan tappion myötä. Turnauksen ensimmäisen voittonsa ottanut ja samalla jatkopaikkamahdollisuutensa säilyttänyt Ugis Krastinsin valmentama viime vuoden MM-seiska vei Varnassa pelatun ottelun nimiinsä 2-3 (23-25, 17-25, 25-23, 24-26, 13-15)

Suomi voitti turnauksessa yhden ottelun ja hävisi neljä. Sarjapisteitä kertyi neljä ja eräsuhteeksi muodostui 7-12. Suomen loppusijoitus turnauksessa tulee olemaan 17-24 välillä. Seuraava EM-lopputurnaus pelataan kolmen vuoden kuluttua 2026.

Seuraavaksi ohjelmassa maajoukkueella on olympiakarsinnat Tokiossa syys-lokakuun vaihteessa eli reilun kolmen viikon kuluttua. Veljekset matkustavat ennen Tokiota Etelä-Koreaan viikon mittaiselle valmistautumisleirille.

Suomi lähti otteluun ilman sairastunutta päävalmentajaa Joel Banksia. Joukkueen valmennuksesta vastasivat Oskar Muurinen ja Mikko Häyrinen. Veljekset tarvitsivat ottelusta vähintään 3-1 -voiton säilyttääkseen mahdollisuudet lohkossa neljän parhaan joukkoon sijoittumiseen ja jatkopaikkaan 16 parhaan joukkoon.

Suomen avaus: Eemi Tervaportti, Joonas Jokela, Niko Suihkonen, Luka Marttila, Miika Haapaniemi, Alexej Zhbankov, Voitto Köykkä (L).
Vaihdosta kentälle: Jiri Hänninen, Samuli Kaislasalo, Nuutti Niinivaara, Fedor Ivanov, Aaro Nikula.

Loppukiristä huolimatta Suomi ei pystynyt erävoittoa 1. erässä ottamaan, vaan Ukraina kuittasi sen 23-25. Suomi sai syötöllä hyviä asioita tapahtumaan, mutta Ukraina korjasi hyökkäämällä mainiosti.

Avauserän häviö näytti vaikuttaneen Veljeksiin aikalailla ja toinen erän lähti heti ukrainalaisten merkeissä. Suomi vaihtoikin uutta verta kentälle Samuli Kaislasalon Fedor Ivanovin ja Nuutti Niinivaara. Etumatkaa oli kuitenkin tullut jo liikaa ja naula Suomen jatkohaaveiden arkkuun lyötiin numeroin 17-25.

Veljekset keräsivät itsensä komeasti kolmanteen erään. Valmennus palautti kentälle avausseitsikon poislukien Jokela ja Aaro Nikula tuli puolestaan puolivälissä Kaislasalon paikalle. Erä kääntyi Suomelle 25-23.

Neljännessä erässä jatkettiin samaan malliin ja voitonnälkä tuntui vain kasvavan suomalaisilla. Ukrainan hyökkäysvirhe Suomen toiseen eräpalloon ratkaisi erän 25-23 Suomelle. Suomen hyökkäys toimi erinomaisesti (61%) Niko Suihkosen ja Aaro Nikulan johdolla. Nikula napsutteli erään 7/+5 edelliserän lopun 4/+4 kaveriksi.

Viidennessä Ukraina oli askeleen edellä koko matkan ja kuittasi itselleen elintärkeän voiton 13-15.

Suomi ja Ukraina ovat kohdanneet nyt kymmenen kertaa voittojen ollessa nyt tasan 5-5. EM-lopputurnauksessa maat ovat kohdanneet aiemmin kaksi kertaa: Turussa 1993 ja Eindhovenissa 1997. Ukraina voitti molemmilla kerroilla.

Ottelu oli miesten maajoukkuehistorian 1398. Voittoja oeleistä on 661 ja tappioita 737.

Ottelukuvat
https://www-old.cev.eu/Competition-Area/PhotogalleryArchive.aspx?ID=1376

Lohkon tilanne maanantain avauspelin jälkeen
1 Slovenia 3-0 9p (9-1)
2 Kroatia 3-1 8p (9-6)
3 Bulgaria 2-2 6p (8-8)
4 Espanja 2-2 6p (6-8)
——————————
5 Suomi 1-4 4p (7-12)
6 Ukraina 1-3 3p (7-11)

Ensimmäiseksi sarjasijoituksen ratkaisee otteluvoitot, sen jälkeen sarjapisteet ja sen jälkeen eräsuhde ja seuraavaksi eräpisteiden suhde. Jos kaikki nämä ovat tasan, ratkaisee keskinäiset tulokset.

Suomen EM-kisajoukkue
(numero, nimi, maaottelumäärä, seura 23-24, pituus, monennet EM-kisat))

Passarit:
2 Tervaportti, Eemi (254), Jastrzebski (POL),193, 7 EM-kisat
21 Ivanov, Fedor (61), Giessen (GER), 195 , 2 EM-kisat

Hakkurit:
12 Nikula, Aaro (39), Arcada Galati, 212,2 EM-kisat
13 Jokela, Joonas (63), Savo Volley, 202, 2 EM-kisat

Liberot:
8 Köykkä, Voitto (39), Gdansk (POL), 179, 2 EM-kisat
19 Breilin, Niklas (59), Giessen (GER), 178, 1 EM-kisat

Yleispelaajat:
3 Hänninen, Jiri (30), Berlin RCV (GER),193, 1 EM-kisat
7 Suihkonen, Niko (71), Plessis Robinson (FRA), 190, 3 EM-kisat
10 Marttila. Luka (25), Monza (ITA) 197, 1 EM-kisat
23 Mäkinen, Sakari (54), Orion (NED), 189, 2 EM-kisat

Keskipelaajat:
5 Zhbankov, Alexej (9), Raision Loimu, 204, 1 EM-kisat
11 Haapaniemi, Miika (17), Hurrikaani-Loimaa, 203, 1 EM-kisat
14 Niinivaara, Nuutti (26), Hurrikaani-Loimaa, 198, 1 EM-kisat

Hakkuri/keskipelaaja
16 Kaislasalo, Samuli (61), Orion (NED), 203, 2 EM-kisat

Päävalmentaja Joel Banks
Apuvalmentajat Oskar Muurinen ja Mikko Häyrinen
Fysiikkavalmentaja Teemu Rauhala
Tilastot Ari-Heikki Kulmala
Joukkueenjohtaja Satu Lehto
Fysiot Eerik Breilin ja Marko Panu
Lääkäri Petri Helenius
Viestintä Toni Flink

Miesten EM-alkulohko, Varna Bulgaria:

Ti 29.8. 20:30 Espanja – Bulgaria 3-1
Ke 30.8. 17:30 Slovenia – Ukraina 3-1, 20:30 Suomi – Kroatia 3-0
To 31.8. 17:30 Ukraina – Kroatia 1-3, 20.30 Suomi – Bulgaria 1-3
Pe 1.9. 17:30 Suomi – Slovenia 0-3, 20:30 Kroatia – Espanja 3-0
La 2.9. 17:30 Slovenia – Espanja 3-0, 20:30 Bulgaria – Ukraina 3-1
Su 3.9. 17:30 Espanja – Suomi, 3-1 20:30 Bulgaria – Kroatia 1-3
Ma 4.9. 17:30 Ukraina – Suomi 3-2, 20:30 Kroatia – Slovenia
Ti 5.9. 17:30 Espanja – Ukraina, 20:30 Slovenia – Bulgaria

Neljännesvälierä 8./9.9. Varna
Puolivälierä 11.9. Varna
Välierä 14.9. Rooma, Italia
Finaali 16.9. Rooma, Italia

EM-lopputurnauksen alkulohkot

A Italia (Bologna, Perugia, Ancona): Italia, Belgia, Viro, Saksa, Serbia, Sveitsi
B Bulgaria (Varna): Bulgaria, Kroatia, Suomi, Slovenia, Espanja, Ukraina
C Pohjois-Makedonia (Skopje): Tsekki, Tanska, Montenegro, Pohjois-Makedonia, Puola, Alankomaat
D: Israel (Tel Aviv): Ranska, Kreikka, Israel, Porugali, Romania, Turkki

Lohkojen neljä parasta selviytyy 16 joukkueen pudotuspeleihin. Ensimmäisellä kierroksella kohtaavat ristiin lohkojen A ja C sekä lohkojen B ja D joukkueet niin, että lohkovoittajat saavat vastaansa lohkojen neloset ja lohkokakkoset lohkojen kolmanneksi sijoittuneet.

Back to top