Skip to Content

Tuoreet maailmankiertueen saksalaisvoittajat suomalaisten pudotuspelivastustajaksi MM-Roomassa

Saksalaiset Cinja Tillmann ja Svenja Müller ovat keskiviikkona kello 13 Suomen aikaa Taru Lahti-Liukkosen ja Niina Ahtiaisen vastustajat beach volleyn Roomassa jatkuvien MM-kilpailujen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella, josta 16 paria jatkaa pelejään torstaina.

Parit kohtasivat Dohassa toukokuussa tiukassa kolmieräisessä, jossa saksalaiset veivät niukasti voiton (21-15, 16-21, 12-15)

Saksalaispari voitti juuri kaksi viikkoa sitten maailmankiertueen korkeimmat tason eli Elite16 -osakilpailun Ostravassa Tsekeissä. Siellä finaalissa saksalaispari kaatoi suomalaisten alkulohkossaan sunnuntaina kohtaamat brasilialaiset Talita Antunes / Rebecca voittaen 21-18, 21-16. Lahti-Liukkonen / Ahtiainen hävisivät MM-pelinsä brasseille 17-21, 15-21.

30-vuotias Cinja Tillmannille Ostravan voitto oli uran ehdoton huippukohta tähän mennessä. Aiemmin tilillä oli mm. U20 EM-kulta 12 vuoden takaa ja naisten EM-hopea 2020 Kim Behrensin kanssa. Taru Lahti-Liukkonen muistaa Tillmannin parhaiten varmasti Tokion finaalista 2018, kun saksalainen voitti Teresa Mersmannin kanssa Tarun ja Anniina Parkkisen huikean turnauksen päätteeksi.

Saksalaisparin torjuja, vasta 21-vuotias ja peräti 192-senttinen Svenja Müller on neljän vuoden takainen U18 Euroopan mestari, joka ryhtyi pelaamaan Tillmanni kanssa viime kesän lopulla. Takana kaksikolla on seitsemän kv-turnausta.

Lohkovoittoon johtanut alkulohko oli saksalaisille todella värikäs. Ensimmäisess pelissä thaimaalaiset Kongphopsarutawadee Worapeerachayakorn / Taravadee Naraphornrapat laittoivat hanttiin todella vahvasti, mutta antautuivat lopulta avauspäivän päätösottelussa 17-21, 21-15, 15-11

Italialaisten Orsi Tothin sisaruksien kanssa saksalaiset olivat toisessa pelissään suurissa vaikeuksissa hävittyään avauserän 15-21. Toisen erän toisessa pallossa italialaispari joutui kuitenkin Viktoria Orsi Tothin jalan loukkaantumisen takia luovuttamaan kotiyleisönsä edessä.

Kolmannessa lohkopelissä saksalaisten peli löysi jo paremmin raiteilleen, kun he kukistivat lohkovoiton varmistaneessa pelissä brasilailaiset Taiana Lima / Hegeile 24-22, 21-14.


Kaikki MM-kilpailujen ottelut on nähtävissä Viaplayltä. Suomeksi selostettuna luvassa on lisäksi myös V Sport 2 -kanavalla Viaplayn lisäksi kaikki suomalaisparin ottelut sekä päätösviikonlopun kaikki neljä välierää sekä mitalipelit. Ottelut selostaa Toni Flink ja asiantuntijana toimii Riikka Lehtonen, kaikkien aikojen parhaan suomalaisen MM-kisasijoituksen (9. 2017) saavuttanut lentopallo/beachvolleylegenda.

Back to top