Skip to Content

Se jolla on pilli päättää! – Varmistetaan että nuoret erotuomarimme haluavat tuomaroida huomennakin!

Lentopallossa erotuomaripolulle pääsee jo hyvin nuorena. Lajillemme on tyypillistä, että lapset tuomaroivat toistensa pelejä, ja se on heistä hauskaa. Tästä toimintatavasta moni muu laji vain haaveilee. Nyt kun lentopallokausi on käynnistynyt lähes kaikkien juniorisarjojen osalta, haluamme muistuttaa, että juniorituomarit ovat lapsia, ja he tarvitsevat meiltä aikuisilta tukea ja kannustusta.

Valmentajien ja katsomossa olevien vanhempien tulisi ymmärtää, että nuori erotuomari tekee virheitä ihan siinä missä kansainvälisen tason huipputuomaritkin. Ero on siinä, että nuori tuomari ei kestä kritiikkiä niin hyvin kuin vuosikausia tuomarina toiminut aikuinen. Kohtuuton arvostelu voi johtaa jopa lentopalloharrastuksen lopettamiseen.

Lentopalloerotuomarien määrä Suomessa on laskussa. Uusia erotuomareita tarvitaan ja niitä kasvaa lapsista ja nuorista – Varmistetaan että nuoret erotuomarimme haluavat tuomaroida huomennakin!

Vuonna 2013 Lentopalloliitto lanseerasi kampanjan “Se jolla on pilli, päättää!” Aihe on edelleen ajankohtainen, joten haluamme nostaa sen uudelleen esille. Kaikissa lentopalloturnauksissa ja -otteluissa vallitsevat lentopallosääntöjen lisäksi myös eettiset säännöt. Lentopallossa on nollatoleranssi kaikenlaiselle epäasialliselle käytökselle, kiusaamiselle ja häirinnälle. Jokaisessa lasten ja nuorten turnauksessa on nimettynä Turnausvastaava, jolle on lentopalloliiton sarjamääräyksissä määritelty oikeus puutta epäasialliseen käytökseen ja tarvittaessa poistaa salista henkilö, joka huomautuksesta huolimatta jatkaa huonoa käytöstään.

Jaa asiaa tätä päivitystä seuranne sisällä, ja nostakaa aihe esille myös lasten ja nuorten turnauksissa!

Back to top