Skip to Content
Euroopan cupit

Savo Volleylle makeat kaksi erävoittoa Belgradista

Savo Volley hankki hyvät asetelmat toiseen osaotteluun lentopallon miesten CEV Cupin avauskierroksellaan tiistaina, kun se voitti kaksi erää Belgradissa Punaiselta Tähdeltä, Crvena Zvezdalta. Voždovacissa eli Ustanova Sportski Centarissä väännettiin lähes 2,5 tunnin ajan lopputulokseen 3-2 (25-18, 29-27, 24-26, 23-25, 15-10).

Jälkimmäinen osa pelataan Kuopiossa 16.11. klo 19:00. Savo Volleylle riittää suoraan jatkopaikkaan 3-0 tai 3-1 -voitto, kun taas 3-2 -voitola edessä olisi jatkopaikan ratkaiseva ns. kultainen erä.

Kotijoukkueen vahvan torjuntapelin johtaman avauserän jälkeen nähtiin kolme todella tiukkaa erää, joista savolaiset käänsivät kolmannen sekä neljännen nimiinsä. Näin lähtökohdat viikon päähän muuttuivat huomattavasti paremmiksi.

Savo Volleyn aloituksessa pelasivat passarina Maciej Madej, yleispelaajina Michael Michelau ja Andrus Raadik, hakkurina David Kisiel ja keskellä Miki Jauhiainen sekä Jakub Kovac, Keisuke Matsuo oli tutusti liberona. .

David Kisiel keräsi savolaisten komeimman pistesaaliin 17/+12 saaden erinomaista tukea Andrus Raadikilta (15/+8) ja Michael Michelaulta (13/+1).

45-vuotiaspäiviään samalla juhlistanut päävalmentaja Timo Tolvanen kommentoi iltaa:

  • Sain synttärilahjaksi ihan hyvän pelin. Tappio tietysti harmittaa, niin kuin sen pitääkin tehdä, mutta se, että pystymme CEV-cupissa vieraskentällä tällaiseen vääntöön ja pisteen hankkimiseen antaa uskoa omaan tekemiseen. Näimme, millainen potentiaali tällä joukkueella on. Vaikka kaksi erää menikin kotijoukkueelle, emme luovuttaneet.

Vastustajan valmentaja Igor Zakic antoi tunnustusta vieraille.

  • Savo Volleyssa on hyviä pelaajia, he pelaavat kurinalaisesti ja tekevät vähän virheitä. Ensimmäisessä erässä joukkue taisi olla vielä hieman väsynyt pitkästä matkasta, mutta sen jälkeen he antoivat meille painetta. Tuleva peli Kuopiossa on varmasti samanlainen.

Kotijoukkueen tutuin kasvo suomalaisittain oli peliä pyörittänyt venezuelalispassari Jose Manuel Carrasco, joka pelasi kaudella 2010-11 Raision Loimussa ja 2011-2012 Kokkolan Tiikereissä Mestaruusliigaa. Kovimman ansiolistan omaa puolestaan bosnialaishakkuri Milan Pepic, joka on urallaan voittanut mm. Japanin mestaruuden.

Otteluparin voittaja kohtaa 16 parhaan joukossa voittajan parista CS Arcada Galati (Romania) – Neftohimik Burgas (Bulgaria).

Ottelutilasto
https://www-old.cev.eu/Competition-Area/MatchStatistics.aspx?ID=63733

Ottelukuvat
https://www-old.cev.eu/Competition-Area/PhotogalleryArchive.aspx?ID=1445

Teksti: Toni Flink
Kuvat: CEV

Back to top