Skip to Content

Saksan naisviisikkomme käynnisti kauden

Naisten MM-kisojen takia vasta viime viikonloppuna käynnistyneessä Saksan lentopalliigassa nähdään peräti viisi suomalaispelaajaa tällä kaudella. Heistä Roosa Koskelo puolustaa mestaruutta Mestarien liigassakin pelaavan Stuttgartin paidassa. Roosa Laakkonen on ennenkin pelannut Saksassa, kun taas Daniela Öhman, Suvi Kokkonen sekä Yasmine Madsen kaikki debytoivat viikonloppuna.

🇩🇪

Roosa Koskelon hallitseva mestarijoukkue Stuttgart aloitti liigan perjantain koko sarjan avauspelissä lyöden vierailleen Roosa Laakkosen Suhlin 3-0 (25-14, 25-18, 25-17). Laakkonen palkittiin vieraiden parhaana.

– Aikamoista rallattelua, en muista näiden vuosien aikana että olisimme pelanneet näin hyvää avauspeliä. Jatkoimme oikeastaan siitä mihin Istanbulissa VakifBankin kanssa pelatuissa harjoituspeleissä jäimme. Suhl oli isoissa vaikeuksissa meidän syötön kanssa joutuen pelaamaan isoa passia laitaan. Meidän torjunta-puolustus hoiteli sitten hommat mallikkaasti. Kolmannessa erässä saatiin jo koko penkki passsria lukuunottamatta kentälle. Siistiä päästä pelaamaan muita suomalaisia vastaan ja Roosa esiintyi heti edukseen muuten alavireisestä vierasjoukkueesta, Koskelo kertasi tyytyväisenä.

– Oli hienoa päästä avaamaan kausi juuri Stuttgartissa, missä tunnelma oli mahtava koko pelin ajan. Pelistä ei hirveästi jäänyt kerrottavaa, hävittiin reilusti joka osa-alueella vastustajalle. Itsellä peli sujui aika hyvin ja siitä palkintona saatu MVP-maininta tuntui tosi hyvältä. Roosa sanoi, että meidän kotihallissa tulee olemaan kauhea meteli, joten innolla odotan kauden ensimmäistä kotipeliä, Laakkonen puolestaan kommentoi avauspeliä.

Daniela Öhmanin Münster voitti vieraskentällä Yasmine Madsenin Neuwiedin maajoukkuekaverusten keskinäisessä mittelössä. Molemmat suomalaiset pelasivat koko ottelun. Öhman keräsi 6/0 (2 ässää, hyök 4/9) ja Madsen 6/+1 (1 ässä, hyök 5/24).

– Tärkeä joukkuevoitto ja se, että keskityttiin omaan peliin sekä taktiikkaan. Heitä vastaan aika eri asia, että torjutaanko esimerkiksi olleenkaan joitakin palloja. Kuusikkorteenejö oli yhteensä noin kaksi takana sairasteluiden vuoksi. Itsellä aika virherikasta, mutta myös hyviä suorituksia. joukkueen mukana vasta 1,5 viikkoa ollut Öhman kertoi.

– Tiedettiin, että pitäisi pitää oma peli hyvällä tasolla, jotta olisi ollut mahlodlisuuksia haastaa paremmin. Hyviä pätkiä toki oli hetkittäin, mutta pitäisi jaksaa vain pitää oma systeemi koko pelin, kuvaili iltaa Madsen.

Suvi Kokkonen loisti omassa Saksan avauksessaan tehden 16/+10 (3 torjuntaa, 2 ässää, hyök 11/34, vo 39%) Vilsbiburgin voittaessa Wiesbadenin 3-1 (25-17, 25-17, 21-25, 25-23).

– Oli tarjolla 3-0 -voittokin, mutta sitä tilaisuutta ei käytetty hyväksi. Olen iloinen ekasta voitosta ja täydestä pistesaaliista. Ensimmäisessä pelissä on aina oma paineensa ja fiiliksensä. Olen tyytyväinen myös omassa pelissä etenkin puolustukseen ja vastaanottoon. Tästä on hyvä jatkaa, Kokkonen iloitsi.

🇩🇪

Jere Heiskanen pelasi koko pelin seitsikossa, kun Haching koki 0-3 (20-25, 21-25, 13-25) -kotitappion Lüneburgille. Heiskaselle 10/0 (1 ässä, hyök.9/13).

Antti Ronkaisen BR Volleys voitti vieraissa Netzhoppersin 3-1 (29-27, 25-21, 21-25, 25-22).  Ronkainen tuli kentälle avauserän alussa ja pelasi koko loppupelin tehden 7/-5 (hyök 7/20).

Voitto Köykän ja Fedor Ivanovin Giesen voitti keskiviikkona VCO Berliinin vieraissa 3-0 (25-21, 25-18, 25-17). Köykkä pelasi liberona (Vo 53%), Ivanov ei vielä ole pelikunnossa.

BR Volleys johtaa liigaa voitettuaan kaikki viisi peliään. Giesen (3-1) on kolmantena ja Haching erävoitoitta viimeisenä eli yhdeksäntenä.

🇮🇹

Luka Marttila ei käynyt kentällä, kun Monza haki vierasvoiton Piacenzasta 3-1 (25-23, 18-25, 26-24, 25-18). Monza (2-3) on 12 joukkueen liigassa kahdeksantena.

🇵🇱

Eemi Tervaportin Jastrzebski otti Supercupin mestaruuden jatkoksi vierasvoiton Nysasta 3-0 (25-22, 25-18, 25-13). Tervaportti kävi tuplavaihdoista kentällä.

Tuomas Sammelvuon valmentama Kedzierzyn-Kozle kukisti kotikentällään Gdanskin 3-0 (25-19, 25-18, 25-20).

Miesten maajoukkueen päävalmentajan Joel Banksin valmentama Belchatow hävisi melkoisen pelirumbansa keskellä Projekt Varsovalle 0-3 (17-25, 23-25, 11-15).

🇰🇷

Tommi Tiilikaisen valmentama Korean Airline Jumbos on avannut kautensa kahdella voitolla. KB Starsin 3-1 -voittamista seurasi perjantaina vierasvoitto Hyundai Skywalkerseista 3-1. Joukkueen ulkolaisvahvistuksena jatkaa tälläkin kaudella australialainen Lincoln Williams.

🇫🇷

Niko Suihkosen Plessis Robinson hävisi vieraissa Montpellierille 0-3 (20-25, 26-28, 22-25). Suihkonen pelasi koko pelin tehden 2/-3 (hyök 2/8). Plessis-Robinson on toiseksi viimeisenä yhdellä voitolla viidestä pelistä. 

🇵🇹

Aaro Nikulan Benfica voitti Espinhon 3-1 (23-25, 25-21, 25-22, 25-19). Nikula pelasi tuplavaihtoja Tiago Violasin kanssa tehden 3/+2 (hyök 3/4).

🇨🇭

Antti Ropposen Näfels haki 3-0 (25-22, 25-23, 25-17) vierasvoiton Luzernista. Näfels (3-2) on sarjassa kolmantena.

🇨🇿

Niklas Seppäsen Kladno hävisi kotonaan Ostravalle 2-3. Kladno (6-2) on sarjassa neljäntenä.

🇳🇱

Samuli Kaislasalo oli kentän paras pistemies (14), kun Orion voitti Nijmengenin 3-0 (25-21, 25-20, 25-17). Juho Kauniston Limburg hävisi kotonaan Lycurgusille 2-3. Kaunisto ei pelannut.

🇧🇪

Belgiassa pelattiin viikonloppuna Cupin neljännevälieriä. Niklas Breilinin Gent voitti helposti Esneuxin 3-0 (25-17, 25-9, 25-23). Jiri Hännisen Menen taisteli jatkoon 3-2 (25-17, 23-25, 25-19, 12-25, 15-8) -voitolla Guibertinista. Veeti Nikkisen Maaseik puolestaan löi Wevelgemin 3-0 (25-19, 25-18, 25-13).

Puolivälierissä Gent kohtaa kotonaan Roeselaren, Maaseik vieraissa Aalstin ja Menen kotonaan Wijgmaalin.

🇫🇷

Kaisa Alanko Paris St.Cloudin viikko piti sisällään niukan tappion ja voiton. Viikolla joukkue koki 2-3 -vierastappion Alangon vanhalle seuralle Nantesille ja lauantaina he voittivat kotonaan Ranskan valmennuskeskuksen joukkueen France Avenierin 3-0 (25-21, 25-17, 25-19), Alanko pelasi yhtä erää lukuunottamatta käytännössä tutusti koko pelit.

🇵🇹

Jutta Riikosen Kairos Acores voitti vieraissa Bragan 3-1 (25-19, 22-25, 25-18, 25-22). Riikonen kävi lyhyesti kentällä. Joukkue (4-2) on sarjassa viidentenä.

🇹🇷

Jessica Kososen viikko piti sisällään Turkin kakkosliigassa kaksi tappiota. Viikolla Karayollari voitti Ankaran paikallistaistossa Kososen TED Kolejilerin 3-0 (25-23, 25-21, 25-21) ja viikonloppuna Kayseri oli parempi 3-1 (25-21, 19-25, 25-23, 25-22).  Kosonen teki ensimmäiseen viikon peleistä 11/+4 (1 ässä, 2 torjuntaa) ja toiseen epävirallisten tilastojen mukaan 18/+14 (1 torjunta). TED Kolejiler (1-2) on ns. B-lohkossa yhdeksäntenä.

🇧🇪

Belgian 1-sarjassa pelaavan Eveliina Smolanderin Volley Saturnus Michelbeke putosi cupista neljännesvälierissä hävittyään Roeselarelle vieraissa 0-3 (20-25, 23-25, 19-25).

Back to top