Olympiavoittaja ja kolme maailmanmestaria – huikeaa tähtiloistoa Akaalla
Vasta kolmantena suomalaisjoukkueena lentopallon Euroopan cupeissa neljän parhaan joukossa oleva Akaa-Volley saa Challenge Cupin välieriin vastaansa melkoista tähtiloistoa. Ensi tiistaina Akaassa ja viikkoa myöhemmin keskiviikkona Puolassa vastassa on melkoista tähtiloistoa Projekt Varsovan riveissä Puolalaisjoukkueessa esiintyy mm. olympiavoittaja, kolme maailmanmestaria ja yhteensä kuusi Nations Leaguen tai sen edeltäjän Maailmanliigan voittajaa.
Ensimmäinen välierä pelataan Akaa-Areenassa tiistaina 30.1. ja toinen Varsovassa 7.2. Toinen välieräpari on Galatasaray (Tukki) – Vero Volley Monza (Italia).
Akaan puolalaisvastustaja on Puolan kivikovassa PlusLigassa kolmantena hävittyään vain kolme pelaamastaan 17:stä ottelusta. Samassa liigassa mm. Tuomas Sammelvuon valmentama hallitseva Mestarien liigan voittaja Zaksa Kedzierzyn-Kozle on yhdeksäntenä ja mukana tänäkin vuonna Mestarien liigan pudotuspeleissä. Myös liigakärki Jastrzebski on mukana Mestarien liigan pudotuspeleissä ja Rzeszow sekä Zawiercie CEV Cupin puolivälierissä.
Viime kaudella Projekt oli PlusLigassa puolivälierissä. Historian ajalta sillä on PlusLigasta kolme mitalia (hopeat -19, -20 ja pronssi -21) Verva Varsovan nimellä. Seura muistetaan parhaiten aina 1950-luvulta vuoteen 2017 asti Politechnikan nimellä. Mestarien liigassa seura oli mukana 20-21 ja 21-22 kausilla.
Päävalmentaja Piotr Graban nousi seuran päävalmentajaksi kesken viime kaudem Roberto Santillin tilalle oltuaan sitä ennen apuvalmentajana reilut kolme kautta. Graban toimi myös Georgian U18-poikien maajoukkueenpäävalmentajan kotikisoissa 2022.
Joukkueella on heittää todellisia tähtiä kaikille pelipaikoille ja vielä vaihtoonkin jää muutamia. Passarina pelaa pääosin VNL:n viime kesänä voittanut Jan Firlej ja hakkurina myös VNL:n voittanut maan liigan pistepörssin kärkimiehiin kuuluva Bartłomiej Bołądz. Myös kakkoshakkuri, saksalainen Linus Weber, on maansa maajoukkuemiehiä.
Liberokaksikkona on 2018 maailmanmestari Damian Wojtaszek ja pari junioreiden MM-kultaa voittanut Jędrzej Gruszczynski.
Yleispelaajiksi varsovalaisilla on heittää olympiavoittaja ja maailmanmestari: ranskalainen Kevin Tillie ja Artur Szalpuk. Toisen polven taituri Tillie on on myös Euroopan mestari ja Maailmanliigan voittaja, kun taas Szalpuk on MM-kullan lisäksi ollut viime kesänä voittamassa VNL:ää. Lisäksi riveistä löytyy Belgian maajoukkueesta tuttu Igor Grobelny.
Kaikista vaikuttavin osasto löytyy kuitenkin keskeltä, vaikka kaksinkertaista maailmanmestaria Piotr Nowakowskia ja serbialaista Euroopan mestaria Srecko Lisinacia ei kentillä ole loukkaantumisten takia nähtykään! Kylän oma poika Andrzej Wrona on maailmamnestari ja maailmanliigan voittaja, ukrainalainen Yurii Semeniuk todellinen laatumies ja yhdysvaltalainen Taylor Averill hänkin MM-mitalisti ja kolminkertainen VNL-mitalisti.
Projekt Varsova eteni välieriin kukistettuaan slovenialaisen Calcit Kamnikin (3-0, 3-0), ranskalaisen St-Nazairen (3-0, 3-1) sekä romanialaisen Steau Bukarestin (3-0, 3-0) eli se on hävinnyt vain yhden erän matkallaan.
Teksti: Toni Flink
Kuvat: CEV