Skip to Content

Naisille biitsikultaa maailmankiertueella Italiassa – miehille pronssia Puolassa

Suomalaisviikko beach volleyssa sai melkoisen kruunun sunnuntaina, kun Anniina Parkkinen / Sara Sinisalo pelasivat Italiassa turnausvoiton ja Jyrki Nurminen / Santeri Siren Puolassa pronssia. Molemmat turnaukset olivat Future-tasoa eli kolmanneksi korkeinta maailmankiertueella.

Turnausvoitto maailmankiertueella oli suomalaisittain historian kuudes ja Parkkinen/Sinisalo kaksikolle ensimmäinen. Yhdessä Parkkinen / Sinisalo olivat nyt maailmankiertueella toisen kerran mitaleilla ja ensimmäisen kerran finaalissa. Viime vuonna kaksikko oli Malediiveillä kolmas.

Anniina Parkkiselle finaalipaikka oli kiertueella toinen: hän oli Taru Lahti-Liukkosen kanssa 2018 Tokiossa hopealla silloisessa kolmen tähden arvoisessa turnauksessa. Lisäksi Parkkinen on pronssilla 2019 Haagissa.

Välierässä kaatui italialaiset Mancinelli / Mattavelli 18-21, 21-15, 15-7 ja finaalissa Viron pari Hollas / Remmelg 21-17, 21-18.

Anniina Parkkinen:

– Kieltämättä en ihan ois uskonut ekan pelin jälkeen että turnaus päättyy näin. Hyvää nousujohteista tekemistä läpi turnauksen! Nyt hyvillä mielin pienelle lomalle

Pronssia miehille Varsovassa

Miesten Future-osakilpailussa Varsovan Wilanowassa Puolassa Jyrki Nurminen / Santeri Siren sijoittuivat kolmanneksi. Palkintokorokesijoitus maailmankiertueella oli kaksikolle kuudes (kaksi kultaa, neljä pronssia).

Nurminen / Siren etenivät välieriin voitoilla virolaisparista sekä kahdesta puolalaisparista. Välierissä norjalaiset ykkössijoitetut Markus Mol / Jo Gladsöy Sunde olivat parempia 21-19, 14-21, 12-15. Norjalaispari voitti viime viikolla vastaavan Brnon turnauksen ja kuukausi sitten U22 Euroopan mestaruuden.

Pronssipelissä suomalaiset voittivat liettualaiset Arnas Rumsevicius / Tomas Stasevicius 21-18, 21-15.

Suomalaisten mitalitilat beach volleyn maailmankiertueella

2003 Kulta Nyström/Nyström Le Lavandou, Ranska (Satellite)
2004 Hopea Nyström/Nyström Le Lavandou, Ranska (Satellite)
2006 Pronssi Nyström/Nyström Turku, Suomi (Satellite)
2016 Hopea Lahti/Lehtonen Antalya, Tukki (Open)
2018 Hopea Lahti/Parkkinen Tokio, Japani (3 tähteä)
2019 Pronssi Lahti/Parkkinen Haag. Alankomaat (Open)
2021 Kulta Nurminen/Siren Budapest, Unkari (1 tähti)
2021 Kulta Nurminen/Siren Varsova, Puola (1 tähti)
2021 Pronssi Nurminen/Siren Cervia, Italia (1 tähti)
2022 Pronssi Nurminen/Siren Rhodos, Kreikka (Future)
2022 Pronssi Nurminen/Siren Klaipeda, Liettua (Future)
2022 Kulta Lahti/Ahtiainen Sun Island, Malediivit (Challenge)
2022 Pronssi Parkkinen/Sinisalo Sun Island, Malediivit (Challenge)
2023 Kulta Lahti/Ahtiainen Helsinki, Suomi (Future)
2023 Kulta Parkkinen/Sinisalo Corigliano Rossano, Italia (Future)
2023 Pronssi Nurminen/Siren Varsova, Puola (Future)

Viikon suomalaistulokset beach volleyn maailmankiertueen Future-osakilpailuista

Corigliano Rossano

Pääsarja
Pekka Piippo / Vili Topio [8]
vs Petik/Dóczi HUN [9] 22-20, 21-18
vs Dal Corso/Viscovich ITA [1] 13-21, 12-21
Round of 12 vs Sacripanti/Cecchini ITA [15] 21-14, 18-21, 9-15
Loppusijoitus 9.

Pääsarja
Sara Sinisalo / Anniina Parkkinen [2]
vs Rottoli/Piccoli ITA [15] 21-19, 20-22, 14-16
vs Corah/Robitaille CAN [7] 21-19, 21-18
Round of 12 vs Jundzill/Legieta POL [11] 21-12, 21-16
Puolivälierä vs Descamps/Dupin FRA [4]21-15, 15-21, 15-13
Välierä vs Mancinelli /Mattavelli ITA [12] 18-21, 21-15, 15-7
Finaali Hollas, H./Remmelg EST [5] 21-17, 21-18
Loppusijoitus 1.

Varsova

Pääsarja
Jyrki Nurminen / Santeri Siren [5]
vs Korotkov/Piik EST [12] 21-16, 22-20
vs Korycki/Kruk POL [4] 21-17, 21-19
Puolivälierä vs Florczyk/Besarab POL [10] 21-14, 21-15
Välierä vs Mol, M./Sunde NOR [1] 21-19, 14-21, 12-15
Pronssiottelu vs Rumsevicius/Stasevicius LTU [6] 21-15, 21-15
Loppusijoitus 3.

Montpeliier

Karsinta
Samuel Vainio / Samu Pulkkinen [Q4]
vs Burlas/Marty FRA [12] 19-21, 12-21
Karsiutuivat pääsarjasta

Pääsarja
Valtter Pennanen / Arttur Pennanen [10]
vs Van Langendonck/Humblet A. BEL [7] 21-19, 21-14
vs Canet/Rotar FRA [2] 19-21, 14-21
Round of 12 vs Held/Nissen GER [14] 17-21, 21-17, 17-19
Loppusijoitus 9.

Back to top