Mämmi / Waris ja Vanhatupa / Viljamaa Hyvinkään mestareiksi
Kotimaisen beach volleyn SM-kiertueen kesän kolmas osakilpailu pelattiin viikonloppuna Hyvinkäällä hienon biitsiviikon päätteeksi. Mestareiksi pelasivat naisissa Ida Mämmi ja Annika Waris sekä miehissä Kaapo Vanhatupa ja Konsta Viljamaa. Vanhatupa ja Mämmi saavuttivat ensimmäiset kiertuevoittonsa, Viljamaa ja Waris toisensa.
Miesten finaalin hallinta vaihteli läpi ottelun. Lopulta 18-vuotiaat Kaapo Vanhatupa ja Konsta Viljamaa ottivat voiton kahden edellisen vuoden Hyvinkään osakilpailun voittajista Arttur Pennanen / Valtter Pennanen 21-14, 18-21, 15-10.
Vanhatupa pelasi vasta kolmannen miesten SM-kiertueen osakilpailun. Aiemmin hän oli tänä kesänä Konsta Viljamaan kanssa kolmas Vantaalla ja Tatu Hakkaraisen kanssa yhdeksäs Sastamalassa. Viljamaalle voitto kiertueella oli toinen (2025 Vantaa).
Välierässä mestarit kukistivat Sebastian Pozo Hernandezin ja Jere Tikkalan. Jere Tikkalalle mitalitila oli tämän viikonlopun miesten mitalistien joukosta ainoana uran ensimmäinen.

Naisten mestariksi pelasivat Ida Mämmi ja Annika Waris. Warikselle mestaruus oli toinen Kalajoella viime kesänä otetun jatkoksi, Mämmille ensimmäinen. Kaksikko oli aiemmin pronssilla molemmissa kauden edellisissä osakilpailuissa ja kertaalleen aiemmin kiertueella finaaliottelussa (2024 Sastamala)
Jenny Tahkola / Jasmin Isohanni parille välieräpaikkakin oli historian ensimmäinen. Kokenut kaksikko sijoittui aiemmissa kesän osakilpailuissa molemmissa viidenneksi.
Finaalissa Mämmi / Waris oli parempi Tahkola / Isohanni -kaksikkoa 21-14, 22-20 kukistettuaan aiemmin sunnuntaina välierissä Krista Kämpin ja Veda Mansikkaviidan.
Pronssille selviytyivät Minttu Junno / Anni Jyrkinen ja Krista Kämppi / Veda Mansikkaviita. Heistä Anni Jyrkinen oli ensimmäistä kertaa SM-kiertueella mitalitilalla.

SM-kiertue jatkuu jo ensi viikonloppuna 10.-12.7. Kalajoen Hiekkasärkillä
Sunnuntain mitalipelien tulokset
Naisten välierät
Ida Mämmi / Annika Waris – Krista Kämppi / Veda Mansikkaviita 21-15, 21-18
Jenny Tahkola / Jasmin Isohanni – Anni Jyrkinen / Minttu Junno 21-15, 21-16
Naisten finaali
Ida Mämmi / Annika Waris – Jenny Tahkola / Jasmin Isohanni 21-14, 22-20
Miesten välierät
Arttur Pennanen / Valtter Pennanen – Henri Piipari / Sakari Peltonen 21-19, 14-21, 15-12
Kaapo Vanhatupa / Kosnta Viljamaa – Sebastian Pozo Hernandez / Jere Tikkala 21-17, 21-15
Miesten finaali
Kaapo Vanhatupa / Konsta Viljamaa – Arttur Pennanen / Valtter Pennanen 21-14, 18-21, 15-10.
Naisten sijoitukset
1 Ida Mämmi / Annika Waris
2 Jenny Tahkola / Jasmin Isohanni
3 Minttu Junno / Anni Jyrkinen
3 Krista Kämppi / Veda Mansikkaviita
5 Sonja Snellman / Assi Vainikka
5 Yasmine Madsen / Michaela Madsen-Paajanen
5 Jutta Tavaila / Venla Väärälä
5 Essi Helminen / Riina Mäki
9 Elizaveta Karelina / Inka Sipilä
9 Noora Huhtala / Julia Niemi
9 Megi Koço / Karina Valjakka
9 Jenna Anttonen / Henriikka Kuusinen
13 Eeva Johansson / Peppiina Mäenpää
13 Nea Kilpinen / Anni Sipilä
13 Eeva-Maija Kaarakainen / Viivi Riihimäki
13 Tiia Koskelo / Jenni Mäkinen
Miesten sijoitukset
1 Kaapo Vanhatupa / Konsta Viljamaa
2 Arttur Pennanen / Valtter Pennanen
3 Sakari Peltonen / Henri Piipari
3 Sebastian Pozo Hernandez / Jere Tikkala
5 Vili Topio / Oskari Vuorinen
5 Jarmo Viljamaa / Veeti Viljamaa
5 Vili Manninen / Kasper Pennanen
5 Otto Keinonen / Aleksi Oksanen
9 Pekka Piippo / Samu Pulkkinen
9 Atte Kyrölä / Marko Määttänen
9 Ville Sorvoja / Otto Viitala
9 Jaakko Keskitalo / Teppo Pulkkinen
13 Tatu Hakkarainen / Jatta Kalajokii
13 Oskar Bodman / Igor Boreysho
13 Veli Manninen / Aksu Ora
13 Joona Manninen / Arttu Perello
17 Veeti Lassila / Reko Linnikko
17 Henrik Henschel / Tuomo Kortesuo
17 Antti-Jussi Oksanen / Arttu Tarvonen
Kauden 2026 SM-osakilpailuiden voittajat
Miehet
Vantaa Pyry Topio / Veeti Viljamaa
Sastamala Arttur Pennanen / Valtter Pennanen
Hyvinkää Kaapo Vanhatupa / Konsta Viljamaa
Naiset
Vantaa Ester Hirvonen / Anniina Muukka
Sastamala Maisa Kyröläinen / Sara Sinisalo
Hyvinkää Ida Mämmi / Annika Waris
Hyvinkään osakilpailun voittajat
Miehet
2023 Pekka Piippo / Vili Topio
2024 Arttur Pennanen / Valtter Pennanen
2025 Arttur Pennanen / Valtter Pennanen
2026 Kaapo Vanhatupa / Konsta Viljamaa
Naiset
2023 Tuuli Metsäkoivu / Elina Pirttimäki
2024 Anniina Muukka / Sara Sinisalo
2025 Maisa Kyröläinen / Sara Sinisalo
2026 Ida Mämmi / Annika Waris
Beach volleyn SM-kiertueen osakilpailuvoittajat 1990-2026
Beach Volleyn SM-kiertueen kaikki ottelut on nähtävissä LentisTV:n kautta. LentisTV:n voi tilata kuukausitilauksella tai suoraan koko kesäksi. Kuukausitilaajana saat halvemman kuukausihinnan aloittaessa tilauksen kesäkuun loppuun mennessä
Tilaa LentisTV:n biitsikanava tästä
Beach Volleyn SM-kiertue 2026
9.–10.5. Vantaa – Hiekka Beach Volley Club (sisähalliturnaus)
5.–7.6. Sastamala – Kaalisaari
3.–5.7. Hyvinkää – Biitsistadion
10.–12.7. Kalajoki – Hiekkasärkät
7.–9.8. Turku – Urheilupuisto
14.–16.8.Beach Cup – Tampere, Pyynikin uimaranta
21.–23.8. SM-finaalit – Tampere, Keskustori
Aikuisten SM-kiertue:
Jyrki Nurminen / JNBV
jyrki.nurminen@jnbv.fi
044-0864280
Yleiset beach volley asiat Toni Vahela (toni.vahela@lentopallo.fi)
Lisenssit ja kilpailusäännöt Jari Lankinen (jari.lankinen@lentopallo.fi)
Viestintä Toni Flink (toni.flink@lentopallo.fi)
Teksti: Toni Flink
Kuvat: Teemu Pitkäkoski

