Lahti-Liukkonen / Ahtiainen maailmankertueen turnausvoittoon Belgiassa
Taru Lahti-Liukkonen ja Niina Ahtiainen pelasivat turnausvoittoon beach volleyn maailmankiertueen Brysselin Future-tason turnauksessa. Suomalaispari voitti kaikki turnauksen viisi otteluaan ilman erätappioita.
Finaalissa suomalaiset voittivat Saksan nuoren parin Janne Uhl / Paula Schürholz 21-19, 21-19.
Turnausvoitto on suomalaisittain historian seitsemäs. Lahti-Liukkonen / Ahtiainen ovat aiemmin voittaneet maailmankiertueella Malediivien Challenge-kisassa 2022 ja Helsingin Future-kisassa viime kesänä.

Taru Lahti-Liukkonen:
– Superpettymyksen jälkeen kesäkuussa meni hetki käsitellä mennyttä ja tuli käytyä melko syvissäkin ajatuksissa. Heinäkuussa kun palattiin takaisin treeneihin ja valmistautuminen alkoi kohti EM-kisoja – ovat treeniviikot olleet kuitenkin mukavan nousujohteisia.
-Kaksi-kolme edellistä viikkoa on ollut todella hyvää tekemistä ja lähdettiin tänne luottavaisin mielin. Erittäin solidia tekemistä koko läpi turnauksen ja kyllä me tää voitto täysin ansaittiin. Maailmankiertueen voitto tuntuu aina mukavalta, vaikka tämä olikin Futures-tason turnaus. Tästä kaikki oppi ja itseluottamus ja valmistautuminen kohti EM:ä jatkuu.
Valmentaja Toni Vahela:
-Niinalta ja Tarulta vahvaa tekemistä läpi turnauksen ilman erätappioita. Finaalissa nuoret Saksalaiset tekivät meidän pelaamisen vaikeaksi hyvällä syötöllä ja hyvällä puolustuspelaamisella. Tasollisesti finaali ei ollut Niinalta ja Tarulta turnauksen parasta mutta hyvä rutiinitaso riitti voittoon.
-Ansu ja Vilkku paransivat pelipeliltä ja neljännesvälierissä meritoituneen Ittlinger/Van de Velden kaataminen oli mahdollista. Parhaillaan hetkillä peli on todella tehokasta ja näyttävää, mutta tasaisuutta pitää vielä löytää pelaamiseen.
Anniina Parkkinen ja Vilhelmiina Prihti sijoittuivat yhdeksänneksi. He voittivat alkulohkon toisen ottelunsa, mutta Round of 12:lla tuli tappio saksalaisparille Ittlinger/Van de Velde 23-21, 18-21, 12-15.
Beach volley
Bryssel, Future
Pääsarja
Niina Ahtiainen / Taru Lahti-Liukkonen [3]
vs Coens/Van Deun BEL [14] 21-19, 21-14
vs Ittlinger/Van de Velde GER 21-18, 23-21
Puolivälierä vs Dupin/Descamps FRA [10] [Q] 21-19, 21-11
Välierä vs Cools / va den Vonder BEL [1] 22-20, 21-16
Finaali vs Uhl/Schürholz GER [9] [Q] 21-19, 21-19
Anniina Parkkinen / Vilhelmiina Prihti [7]
vs Dupin/Descamps FRA [10] [Q] 13-21, 21-12, 11-15
vs Pareyn/De Clercq BEL [15] 21-11, 21-16
Round of 12 vs Ittlinger/Van de Velde GER [6] 23-21, 18-21, 12-15
Loppusijoitus 9.
Suomalaisten mitalitilat beach volleyn maailmankiertueella
2003 Kulta Nyström/Nyström Le Lavandou, Ranska (Satellite)
2004 Hopea Nyström/Nyström Le Lavandou, Ranska (Satellite)
2006 Pronssi Nyström/Nyström Turku, Suomi (Satellite)
2016 Hopea Lahti/Lehtonen Antalya, Tukki (Open)
2018 Hopea Lahti/Parkkinen Tokio, Japani (3 tähteä)
2019 Pronssi Lahti/Parkkinen Haag. Alankomaat (Open)
2021 Kulta Nurminen/Siren Budapest, Unkari (1 tähti)
2021 Kulta Nurminen/Siren Varsova, Puola (1 tähti)
2021 Pronssi Nurminen/Siren Cervia, Italia (1 tähti)
2022 Pronssi Nurminen/Siren Rhodos, Kreikka (Future)
2022 Pronssi Nurminen/Siren Klaipeda, Liettua (Future)
2022 Kulta Lahti/Ahtiainen Sun Island, Malediivit (Challenge)
2022 Pronssi Parkkinen/Sinisalo Sun Island, Malediivit (Challenge)
2023 Kulta Lahti/Ahtiainen Helsinki, Suomi (Future)
2023 Kulta Parkkinen/Sinisalo Corigliano Rossano, Italia (Future)
2023 Pronssi Nurminen/Siren Varsova, Puola (Future)
2024 Kulta Lahti/Ahtiainen Bryssel, Belgia (Future)