Kilpailuryhmän koronapäivitys
Lentopalloliiton Kilpailuryhmä piti kokouksen tiistaina 4.1.2022 ylimääräisen kokouksen pahentuneen koronatilanteen takia.
Tilannetta arvoitiin pääsääntöiseesti ensivaiheessa terveysturvallisuus näkökulmasta.
Kilpailuryhmän päätöslinjaukset ja tiedotettavat asiat 4.1.2022:
- Lentopallon Mestaruusliiga ja 1-sarjat jatkavat pelejä otteluohjelman mukaisesti.
- Niiden osalta ottelusiirtoja on mahdollista tehdä ainoastaan terveysviranomaisten määräämien karanteenipäätösten pohjalta tai kotitestien positiivisten tulosten perusteella. Yleisörajoitukset eivät ole hyväksyttävä syy ottelusiirroille toistaiseksi.
- Mestaruusliigan ja 1-sarjan runkosarjaa voidaan tarvittaessa pidentää, mikäli tartuntatilanne entisestään pahenee joukkueiden keskuudessa ja otteluita joudutaan siirtämään lisää.
- 2-sarjojen osalta kilpailutoiminta keskeytetään tammikuun loppuun asti.
- 2-sarjojen pudotuspelivaihetta tiivistetään sekä miesten että naisten kohdalla siten, että sarjat saadaan päättymään 8.5
- Jos kaikkia ko.sarjavaiheen otteluita ei saada pelattua, niin sijoitus määräytyy pistekeskiarvon mukaisesti.
Kilpailuryhmä päätti A-C-nuorten turnausten osalta seuraavaa:
Liiton kilpailuryhmän päätöksellä A-C-ikäisten sarjoja jatketaan toistaiseksi koronarajoitukset huomioiden. Jos turnausjärjestäjän käytettävissä olevat salit ovat rajoitusten vuoksi suljettuina, yritetään turnaus ensisijaisesti siirtää jollekin toiselle paikkakunnalle. Ehdottoman tärkeää on, että turnaus järjestetään kaikki mahdolliset turvajärjestelyt huomioiden. Järjestäjän tulee selvittää oman alueensa rajoitukset.