Skip to Content

Beachnaisille upea hopeatila Thaimaassa – olympiaunelma lähenee

Suomen beach volleyn ykköskaksikko Taru Lahti-Liukkonen / Niina Ahtiainen pelasivat yhden parhaista turnauksistaan Thaimaan Chianh Maissa sijoittuneen maailmankiertueen Challenge-tason turnauksessa hopealle. Suomalaisparin viikko sisälsi neljä voittoa ja kaksi tappiota matkalla tähän saavutukseen.

Lahti-Liukkonen / Ahtaiainen ansaitsivat turnauksesta palkintorahaa yhteensä 8 000 dollaria sekä 760 rankingpistettä. Olympiarankingiin iso pistepotti teki oikein hyvää ja suomalaisten haave Pariisin olympialaisten paikasta vahvistui mukavasti

Challenge on maailmankiertueen tasoista toiseksi korkein Elite16 -turnausta jälkeen. Vastaavalla tasolla on aiemmin suomalaista mitaleilla olleet Lahti-Liukkonen / Ahtiainen itse viime vuoden Malediivien mestaruuden ja Anniina Parkkinen / Sara Sinisalo pronssin lisäksi Lahti-Liukkonen / Parkkinen Haagissa 2019 pronssilla (tuolloin 4/5 tähden turnaus) ja samat pelaajat Tokiossa (3/5 tähden turnaus) 2018 hopealla. Lisäksi Open-turnauksessa Lahti-Liukkonen oli yhdessä Riikka Lehtosen kanssa Antalyassa 2016 hopealla. Nyströmin sisarukset voittivat 2003 silloisella haastaja/sateliittikiertueella Le Lavandoussa, mutta varsinaista maailmankiertuetta turnaus ei tuolloin ollut.

Suomalaisten turnausvoiton eteen Thaimassa asettuivat finaalissa kokenut 40-vuotias äitiyslomalta kentille palannut Agatha Bednarczuk, joka on mm. olympiahopeamitalisti 2016 ja maailmanmestari 2015 sekä 12 x maailmankiertueen voittaja parinsa Rebecca Cavalcanti kanssa. Rebecca oli puolestaan Tokion olympialaisissa viides. Brassikaksikko jauhoi finaalista 21-17, 21-16 -voiton.

Sunnuntain avauspelissä, välierässä, suomalaiset taistelivat jo turnauksessa tavaksi tulleen kolmieräisen ottelun voitoksi kiinalaisia Wang Fan / Dong Jie vastaan 21-19. 20-22, 15-13. Suomalaisten kaikki muut ottelut paitsi finaali olivat turnauksessa kolmieräisiä.

Alkulohkossaan Ahtiainen / Lahti-Liukkonen hävisivät avauspelin, mutta voittivat toisen edeten pudotuspeleihin. Molemmissa peleissä vastassa oli japanilaiskaksikot. Neljännesvälierissä kaatui Itävallan Klingerin sisarukset ja puolivälierissä Ranskan pari.

Taru Lahti-Liukkonen:

– Oli todella siistiä päästä pelaamaan turnauksen päätöspäivänä ja tietysti vielä finaaliin. Ollaan ylpeitä hopeista ja otetaan taas opit täältä mukaan jatkoon.

– Välierästä otettiin todellakin taisteluvoitto: tehtiin paljon paikkoja ja saimme niistä viimeisteltyä tarpeeksi. Finaalin alku oli haastava brassien tultua mukaan todella vahvalla torjunta-puolustuksella. Tahmainen maku jäi siitä. Päästiin kuitenkin peliin mukaan.

Valmentaja Toni Vahela:

-Tämä tulos todella taisteltiin. Lohkossa oli pelaamisessa jonkin verran haasteita. Pudotuspelikierroksilla parannettiin peli peliltä.

-Kolmeen päivään 17 erää biitsiä. Koko turnauksessa ei yhtään ns. helpompaa peliä. Se huomioon ottaen olen todella ylpeä siitä miten finaalissa jaksettiin vielä taistella. Uskon että tämä antaa meille entistä enemmän luottamusta tulevaan.


Beach volley
Maailmankiertue, Challenge
Chiang Mai, Thaimaa

Niina Ahtiainen / Taru Lahti-Liukkonen [7] ottelut

vs Akiko Hasegawa / Miki Ishii (Japani) [18] 23-25, 21-15, 14-16
vs Asami Shiba / Saki Maruyama (Japani) [19] 18-21, 21-16, 15-8
Neljännesvälierä vs Dorina Klinger / Ronja Klinger (Itävalta) [10] 17-21, 21-19, 15-13
Puolivälierä vs Clemence Vieira / Aline Chamereau (Ranska (12] 21-14, 17-21, 15-5
Välierä vs Wang Fan / Dong Jie (Kiina) 21-19. 20-22, 15-13
Finaali vs Agatha/Rebecca (Brasilia) [2] 17-21, 16-21

Lahti-Liukkonen / Ahtiainen turnaukset maailmankiertueella 2023
(päättymispäivä, pelipaikka, turnaustaso, sijoitus, pisteet)

19.11. Chiang Mai Challenge 2. 760
22.10. Goa Challenge 5. 600
29.9. Pariisi Elite 16 13. 460
23.7. Edmonton Challenge 25q 230
16.7. Espinho Challenge 9. 460
5.7. Gstaad Elite16 21.q 340
2.7. Helsinki Future 1. 400
18.6. Jurmala Challenge 9. 460
30.4. Uberlandia Elite16 17.q 400
16.4. Saquarema Challenge 9. 460
9.4. Itapema Challenge 5. 600
26.3. Tepic Elite16 21.q 340
19.3. La Paz Challenge 17. 360

Lisäksi:
MM-kilpailut 15.10. (17.) 640
EM-kilpailut 5.8. (9.) 460
Nations Cupissa mukana 27.5. (2.)
Suomen mestaruus

Back to top