Skip to Content

Beach volleyn SM-kiertue starttaa Hiekalla Vantaalla viikonloppuna

Beach volleyn SM-kiertue starttaa pienellä keväisellä ”varaslähdöllä” kun jo tulevana viikonloppuna pelataan ensimmäinen osakilpailu Vantaalla. Pelipaikkana on Hiekka Openilla Hiekka beach volley club (Martinkyläntie 59).

Viime vuonna Hiekalla pelattiin ensimmäisen kerran SM-kiertueella ja voittajia olivat Milja Henriksson / Elina Pirttimäki ja Ville Sorvoja / Pyry Topio.

Miesten ja naisten sarjoihin on otettu mukaan 16 paria kumpaankin ja pelit pelataan modified pool play lohkomalleilla. Tämä tarkoittaa siis sitä, että parit on jaettu neljän joukkueen neljään lohkoon alkupelejä varten. Näissä ensimmäisten pelien voittajat kohtaavat toisissa peleissä ja häviäjät toisissa peleissä samoin. Tämän jälkeen lohkojen kolme parasta selviytyy pudotuspeleihin, joista lohkovoittajat saavat avauskierrokselta lepovuoron. Näin turnausvoittoon tarvitaan 5-6 ottelua.

Kaikkiaan Hiekalla pelataan lauantain ja sunnuntain aikana 54 ottelua.

Aikataulu

LAUANTAI
10-16 naisten alkulohkot
11-17 miesten alkulohkot
17-20 naisten neljännes- ja puolivälierät
18-21 miesten neljännes ja puolivälierät
SUNNUNTAI
10:30 ja 11:30 naisten välierät
13:00 ja 14:00 miesten välierät
15:15 naisten finaali
16:30 miesten finaali

https://www.instagram.com/p/DJcA72UIN94/?utm_source=ig_web_copy_link

Katso SM-biitsikiertueen pelit netistä

Hiekan SM-osakilpailussa striimataan kentät 1 ja 2 lauantaina sekä pääkentän välierä- ja finaaliottelut sunnuntaina. Yksittäisen pelin lähetyksen hinta 5,90€ ja koko viikonlopun turnaus 8,90€. Nauti biitsitunnelmasta ja seuraa viikonlopun pelejä kotisohvalta 🙌🏼

Miesten kärkisijoitettuja turnauksessa ovat kokeneista kokeneimmat Teppo Pulkkinen / Pekka Piippo, joista Piipp on peräti 15 kertainen kiertueen osakilpailuvoittaja ja Pulkkinenkin on kahdesti maistanut kiertuevoittoa. Viime kesänäkin pari voitti kertaalleen, Kalajoella.

Seuraavina miesten turnausrankingissa ovat viime kauden turnauksen voittaja Ville Sorvoja nyt Otto Viitalan kanssa, vime vuoden nuorten MM-viitoset Veeti ja Konsta Viljamaa sekä moninkertaiset nuorten arvokisakävijämme Samu Pulkkinen / Samuel Vainio. Lisäksi osanottajalistalta löytyy myös viisinkertainen Suomen mestari vuosilta 2006-2015 ja nykyinen lajipäällikkö Toni Vahela, joka pelaa Anrtti Annalan kanssa.

naisten ykköseksi on sijoitettu viime vuotinen voittaja Milja Henriksson nyt Ester Hirvosen kanssa. Molemmat ovat voittaneet kiertueella aiemmin kerran (Hirvonen Peppiina Mäenpään kanssa Helsingissä 2024).

Seuraavat parit rankingissa ovat Essi Nirhamo / Elina Pirttimäki, Anni Viitala / Anette Hänninen ja Helmi Rantala / Krista Kämppi. Rantala / Kämpi voitti viime kesänä Sastamalan osakilpailun, Elina Pirttimäki voitti 2023 kiertueella kahdesti ja Anete Hänninen (os. Krastina) on kolminkerainen kiertueen osakilpailuvoittajat 2013-2016 ajalta.

SM-kiertueen kalenteri pitää sisällään kesällä 2025 kaikkiaan viisi osakilpailua ja SM-finaalit:

10.-11.5. Vantaa, Hiekka Beach Volley Club
13.-15.6. Sastamala
4.-6.7. Hyvinkää
11.-13.7. Kalajoki
1.-3.8. Turku
22.-24.8. Tampere, SM-finaalit

Teksti: Toni Flink

Back to top