Skip to Content

Ahtiainen / Lahti-Liukkonen karsiutuivat MM-pronssinaisille Gstaadissa

Juuri sunnuntaina Helsingin Future-osakilpailun voittaneiden Niina Ahtiainen / Taru Lahti-Liukkonen pelit jäivät Gstaadin maailmankiertueen korkeimman tason Elite16-osakilpailussa yhteen karsintapeliin. Saksalaiset MM-pronssinaiset Svenja Müller / Cinja Tillmann veivät kohtaamisen 18-21, 10-21.

Saksalaispari on sijoittunut kauden aiemmissa Elite16 kisoissa viidenneksi Ostravassa sekä Tepicissä. He ovat hallitsevia MM-pronssimitalisteja viime vuodelta. He etenivät torstaina alkavaan pääsarjaan voittamalla myös tsekkiläiset Hermannova/Stochlova 12-21, 14-21.


Taru Lahti-Liukkonen:
– Harmittaa. Ensimmäisessä erässä saatiin tarpeeksi breikkejä, mutta oma side out hieman tökki. Toisessa erässä emme saaneet pelistä enää kiinni ja Saksa pelasi myös erittäin vahvasti.

Valmentaja Toni Vahela:
– Saksa ollut kahdessa peräkkäisessä Elitessä viides, joka kertoo heidän nykykunnon. Ensimmäisessä erässä noustiin hienosti 9-5 tappioasemasta vielä 17-16 johtoonkin. Erän viimeiset pallot Saksa pelasi tarkemmin. Toisessa erässä oltiin koko ajan perässä. Olen kuitenkin ylpeä siitä, että missään tilanteessa ei lopetettu pelaamista, vaan taisteltiin loppuun asti.

Suomalaisten turnaus päättyi. Seuraava turnaus on viikon kuluttua Espinhon Challenge.

Ahtiainen / Lahti-Liukkonen turnaukset 2023
(päättymispäivä, pelipaikka, turnaustaso, sijoitus, pisteet)

5.7. Gstaad Elite16 21.q 340
2.7. Helsinki Future 1. 400
18.6. Jurmala Challenge 9. 460
30.4. Uberlandia Elite16 17.q 400
16.4. Saquarema Challenge 9. 460
9.4. Itapema Challenge 5. 600
26.3. Tepic Elite16 21.q 340
19.3. La Paz Challenge 17. 360
Lisäksi Nations Cupissa mukana 27.5. (2.)

Back to top