Skip to Content

Ahtiainen ja Lahti-Liukkonen mukana sunnuntain mitalipeleissä Hietsussa

Beach volleyn maailmankiertueen turnaus jatkui lauantaina hieman erilaisissa olosuhteissa, sillä sadealue saavutti myös Helsingin, ja varsinkin alkupäivästä sade ja tuuli aiheutti otteluissa lisähaasteita. Päivä oli hyvin tiivis: toimintaa oli kahdella kentällä aamuvarhaisesta asti.


Aamupäivän pelien kohokohta suomalaisittain oli maamme miesten kärkiparin Jyrki Nurminen / Santeri Sirenin hieno voitto Itävallan parista Friedl / Huber. Suomalaisten pelisuunnitelma piti kutinsa loistavasti, ja voitto tuli suoraan kahdessa erässä. Niinpä pari pääsi suoraan puolivälieriin, jossa tie nousi kuitenkin pystyyn itävaltalaisparia Hammarberg / Berger vastaan suoraan kahdessa erässä.

Naisissa Sara Sinisalo / Anniina Parkkinen käänsi neljännesvälierän edukseen liettualaisparia vastaan. Kahden tasaisen erän jälkeen tilanne oli tasan, mutta ratkaisuerä oli selkeästi Sinisalon ja Parkkisen, ja niinpä Niina Ahtiainen / Taru Liukkonen-Lahti sai seurakseen toisen suomalaisparin puolivälieriin. Puolivälierissä Sinisalo ja Parkkinen joutuivat tunnustamaan niukasti saksalaispari Paul / Schiederin paremmakseen. Ottelu oli hyvin tiukka, sillä molemmissa erissä mentiin jatkopalloille asti.



Parkkinen kertasi lauantain otteluita tuoreeltaan:

  • Avauspeli oli tosi tasaista vääntöä, ja keli tuotti haasteita. Kolmannessa erässä meiltä onnistui lähes kaikki, ja hallittiin erää koko ajan. Ottelusta jäi hyvä fiilis, sillä se oli meiltä hyvää peliä ja taistelua. Toinen peli oli ärsyttävän pienestä kiinni: saatiin tiukoissa paikoissa hyviä nousuja, ja peli oli tasaista. Jonain toisena päivänä olisi saatu käännettyä tämä matsi, mutta sen verran tuli virheitä, että hävittiin niukasti. Viides sija on kuitenkin hyvä, vaikka parempaakin oli tarjolla. Seuraavaksi pelataan maailmankiertueen turnaus Belgiassa, ja sen jälkeen ohjelmassa on EM-kisat Wienissä. Saralle kyseessä ovat ensimmäiset EM-kisat.

Niina Ahtiainen ja Taru Lahti-Liukkonen hankkiutuivat vakuuttavasti välieriin, vaikka kohtasivat toisessa erässä vaikeuksia ranskalaispari Deschamps / Kinnaa vastaan. Päätöserässä suomalaisten paremmuudesta ei ollut kuitenkaan epäselvyyttä, joten välierissä turnauksen ykköseksi rankattu pari ottelee Sinisalon ja Parkkisen pudottanutta saksalaisparia vastaan.

Sunnuntaina turnaus jatkuu klo 11:30, ja jäljellä ovat molempien sarjojen välierät sekä finaaliottelut.

Antti Saarimaan yli 1000 turnauskuvaa löytyy täältä

Sunnuntain aikataulu

NAISET
11:30 Niina Ahtiainen / Taru Lahti Suomi (1) – Melanie Paul / Hanna-Marie Schieder Saksa (5)
12:30 Katarzyna Kociolek / Marta Lodej Puola (6) – Georgia Johnson / Jasmine Fleming Australia (2)
16:00 Pronssiottelu
18:00 Finaali

MIEHET
13:30 Evan Cory / Troy Field USA (1) – Markus Mol / Jo Gladsoy Sunde Norja (9)
14:30 Timo Hammarberg / Tim Berger Itävalta (8) – Mathias Seiser / Laurenc Grossig Itävalta (3)
17:00 Pronssiottelu
19:00 Finaali

Lauantain tulokset

NAISET
Neljännesvälierät
Elsa Descamps / Marine Kinna Ranska (7) – Anouk Kressler / Janick Schaltegger Sveitsi (13) 23-21, 21-10
Sara Sinisalo / Anniina Parkkinen Suomi (3) – Ieva Dumbauskaite / Skalve Krizanauskaite Liettua (10) 19-21, 22-20, 15-7
Shana Zobrist / Muriel Bossart Sveitsi (8) – Tara Phillips / Brittany Kendall Australia (4) 22-20, 17-21, 15-12
Heleene Hollas / Liisa Soomets Viro (9) – Michaela Brinkova / Kristyna Adamcikova Tsekki (11) 21-16, 13-21, 16-14

Puolivälierät
Niina Ahtiainen / Taru Lahti Suomi (1) – Elsa Descamps / Marine Kinna Ranska (7) 21-15, 11-21, 15-8
Melanie Paul / Hanna-Marie Schieder Saksa (5) – Sara Sinisalo / Anniina Parkkinen Suomi (3) 22-20, 31-29
Katarzyna Kociolek / Marta Lodej Puola (6) – Shana Zobrist / Muriel Bossart Sveitsi (8) 21-17, 21-14
Georgia Johnson / Jasmine Fleming Australia (2) – Heleene Hollas / Liisa Soomets Viro (9) 21-19, 21-17

MIEHET
Lohkovaiheen suomalaisottelut
Maximilian Just / Lui Wust Saksa (7) -. Arttur Pennanen / Valtter Pennanen (15) 22-20, 21-19
Benedikt Sagstetter / Jonas Sagstetter Saksa (11) – Pekka Piippo / Vili Topio (14) 21-18, 16-21, 15-12
Jyrki Nurminen / Santeri Siren (4) Felix Friedl / Alexander Huber Itävalta (5) 21-15, 21-19
Markus Mol / Jo Gladsoy Sunde Norja (9) – Aleksi Hanninen / Veeti Viljamaa (16) 21-11, 21-16

Neljännesvälierät
Jonas Sagstetter / Benedikt Sagstetter Saksa (11) – Quinten Groenewold / Sam van Der Loo Alankomaat (10) 21-16, 30-28
Markus Mol / Jo Gladsoy Sunde Norja (9) – Felix Friedl / Alexander Huber Itävalta (5) 21-17, 21-16
Timo Hammarberg / Tim Berger Itävalta (8) – Maximilian Just / Lui Wust Saksa (7) 21-11, 28-26
Mathias Seiser / Laurenc Grossig Itävalta (3) – Lucas Josefsen / Ben Hood Australia (13) 21-10, 21-18

Puolivälierät
Evan Cory / Troy Field USA (1) – Jonas Sagstetter / Benedikt Sagstetter Saksa (11) 23-21, 19-21, 15-12
Markus Mol / Jo Gladsoy Sunde Norja (9) – Artur Vasiljev / Robert Juchnevic Liettua (6) 21-17, 21-17
Timo Hammarberg / Tim Berger Itävalta (8) – Jyrki Nurminen / Santeri Siren Suomi (4) 23-21, 21-13
Mathias Seiser / Laurenc Grossig Itävalta (3) – Piotr Janiak / Jedrzej Brozyniak Puola (2) 21-18, 21-13

Back to top