Lasten ja nuorten iloinen lentopallojuhla raikui Joensuun Mehtimäessä
Power Cup on viety onnistuneesti läpi Joensuun Mehtimäessä 6.–9.6. Nelipäiväisessä maailman suurimmassa lasten ja nuorten lentopalloturnauksessa pelattiin lopulta 746 joukkueen voimin 3938 ottelua. Keskeinen sijainti Joensuussa houkutteli paikalle myös paikallisia. Varsinkin avajaisten artistit Ahti ja HUGO houkuttelivat Power-torin täydeltä yleisöä. Pelikenttien laidoille kokoontui myös paljon kannustajia. Tapahtumassa vierailikin reilu 10 000 kävijää.
”Tämä tapahtumassa leijaileva onnellisuus on käsinkosketeltavaa. Lasten ja nuorten vilpitön ilo on tarttunut jokaiseen kävijään ja tapahtumassa työskentelevään. Joensuun Mehtimäki on ollut tapahtuma-alueena oikein toimiva ja sen yhtenäisyys on tuonut kaikki powerilaiset yhteen. Positiivisella paikallisella asenteella on kaikki järjestynyt. Yhteistyö paikallisten järjestäjien kansa on ollut helppoa ja ahkerat vapaaehtoiset ovat jälleen varmistaneet, että nuoret ovat päässeet nauttimaan onnistuneesta tapahtumasta. Iso kiitos siis järjestävälle seuralle,vapaaehtoisillemme, Joensuulle ja yhteistyökumppaneillemme”, kiittelee Power Cupin tapahtumajohtaja Anna Komu.
”Power Cup -päivät ovat olleet paikalliselle järjestävälle organsiaatiolle työntäyteisiä päiviä, mutta samalla varmasti ikimuistoisia, joille hymyillään jälkeenpäin tapahtumaa muistellessa. On ollut hienoa huomata, että osallistujat ovat nauttineet pelaamisen ilosta kentillä. Mehtimäen urheilupuisto on tarjonnut hyvät puitteet tapahtuman järjestämiselle. Sää on suosinut pääosin tapahtumaa, vaikka parit rankat sadekuurot ovat aiheuttaneet kenttäryhmälle ylimääräistä työtä”, kokoaa yhteen Power Cupin paikallispäällikkö Sami Leinonen.
”Haluamme kiittää paikallisten puolesta kaikkia osallistujia rehdeistä peleistä ja iloisesta ilmeestä Joensuussa. Lisäksi haluamme osoittaa kaikille talkoolaisille vilpittömän suuret kiitokset joustavuudesta, venymisestä ja iloisesta talkooilmeestä. Siispä iso kiitos”, jatkaa Leinonen.
Sadat pallot lensivät ilmaan torstaina
Tänä vuonna säästyttiin myös ensimmäisen päivän sateilta, kun koko torstain pelipäivä ja avajaiset vietettiin helteisessä ilmassa auringon paistaessa. Yön sade laski lämpötiloja miellyttävämmäksi otteluihin, vaikka auringossa vielä saikin nauttia varsin korkeista lämpötiloista. Kokonaisuudessaan peleissä säilyttiin kuivin jaloin ennen sunnuntain lyhyttä kesäistä kuuroa. Tämä ei kuitenkaan latistanut tunnelmaa ja otteluita jännitettiin kenttien laidalla.
Torstain avajaiset houkuttelivat paikalle runsaasta myös paikallisia. Avajaisissa esiintyi nuorten toivomat Ahti ja HUGO, jotka iloitsivat yleisön äänekkäästä yhteislaulusta ja muistuttivat nuoria urheilijoita unelmien tavoittelusta. Innokkaimmat fanit kokoontuivatkin jo hyvissä ajoin Power-torille Anyday Nuts -lavan eteen.
Lauantain päätösbileet kruunasi nuorten äänestämä artisti Averagekidluke. Lisäksi elokuvat ja sarjat teemalla pukeutuneet nuoret laittoi tanssimaan DJ Aappo. Power-torilla iltaa viihdytti paikallinen bändi East Dawn.
Kokonaisuudessaan onnistunut turnaus ja tapahtuma saatteli joukkueet kotimatkalle palkintojenjaon kautta sunnuntaina. Joen Juju ja Power Cup 2024 Joensuun hiljenee ja toivottaa kaikille Power Cup -osallistujille aurinkoista kesää iloisesta Pohjois-Karjalasta.
Power Cup matkaa 40-vuotisjuhlavuonna Loimaalle
Kahden itäisessä Suomessa vietetyn vuoden jälkeen Power Cup siirtyy ensi vuonna Varsinais-Suomeen Loimaalle. Joensuun paikallispäällikkö Sami Leinonen ojensi avainnipun Power Cup Loimaan paikallispäällikkö Katariina Kojolle.
Ensi vuoden järjestäjät kehuivat Joensuun tapahtumajärjestelyitä sekä paikallisia ihmisiä. ”Joensuu aiheutti meille ensi vuodelle kovat paineet, sillä järjestelyt olivat todella hyvät ja voimme vain toivoa auringonpaistetta Loimaalle. Ainakin koko kaupunki on jo nyt kiinnostunut tapahtumasta, vaikka aikaa itse tapahtumaan on vielä vuoden verran.”
Perinteitä kunnioittaen jokaisen vuoden kisaisäntä lisää avainnippuun oman muistonsa kyseisestä kaupungista. Tänä vuonna Leinonen lisäsi avainnippuun rupiliskofiguurin ja se kuvastaakin hyvin Joensuun kaupunkia ja koko Pohjois-Karjalaa missä laji kuin laji ja jokainen ihminen saa mahdollisuudet elämälle. Oman muistomerkkinsä lisäyksen myötä Leinonen siirsi järjestämisvastuun Loimaalle ja toivotti tsempit tulevan vuoden järjestäjille.