Puola löi Veljekset EM-viimeistelyssä
Maailmanrankingin ykkönen Puola voitti lauantaina Gdanskissa pelatun miesten lentopallomaaottelun 3-0 (25-21, 28-26, 25-18). Täydessä Ergo Arenassa pelattu ottelu oli etenkin kahden ensimmäisen erän osalta erittäin tasainen ja Veljeksiltä mainio viimeistely ennen kotikisoja. Seuraavaksi Veljekset nähdäänkin Nokia Arenassa Tampereella tulevana torstaina EM-kotikisojen avauksessa Tanskaa vastaan.
Suomen avaus: Fedor Ivanov, Joonas Jokela, Luka Marttila, Nooa Marttila, Miika Haapaniemi, Severi Savonsalmi, Voitto Köykkä (libero). Suomi pelasi käytännössä samalla seitsikolla läpi pelin Antti Ronkaisen, Petteri Tyynismaan, Niko Suihkosen, Santeri Välimaan, Niklas Breilinin ja Veikka Lindqvistin käytyä lyhyesti kentällä.
Avauserässä edetiin tasaisesti aina 18-18 -tilanteeseen, jonka jälkeen Puola oli napsun etevämpi.
Toisessa erässä Suomella oli kolme eräpalloakin, mutta Puola rutisti kotiyleisön riemuksi erän itselleen ensimmäisellään 28-26.
Kolmanteen erään Puola repi heti alkuun eron (12-6) ja piti sen loppuun asti.
Puola oli hyökkäyspelissään varmepi: hyökkäysprosentit olivat 39-41, hyökkäysvirheet 13-6 ja torjunnat 5-13. Puolustuksia Veljekset ottivat isäntiä enemmän, 35-28.
Joonas Jokela teki 11/+1, Severi Savonsalmi 10/+7 ja Luka Marttila 6/-3.

Puolan päävalmentaja Nikola Grbic peluutti ryhmäänsä hieman laajemmin. Kaksi erää pelannut Bartosz Boladz oli paras pistemies (11/+5). Seitsikossa aloittanut Wilfredo Leon jäi miinukselle (3/-3)
Suomi ja Puola ovat kohdanneet maaotteluissa nyt 80 kertaa vuosina 1952-2026. Puola on voittanut otteluista 61 ja Suomi 19. Edellinen kohtaaminen maiden välillä oli samaisesta Ergo Arenasta viiden vuoden takaa EM-kisojen 2021 neljännesvälierästä, jonka Puola voitti 3-0.
Puola on voittanut kymmenen maiden edellistä kohtaamista. Viimeksi Suomi voitti Maailmanliigassa 2012 Torontossa Kanadassa (3-2). Puolassa Suomi on voittanut viimeksi 2009 Maailmanliigassa Bydgoszczissa (3-2).
Ottelu oli miesten maajoukkuehistorian 1442.
Puola voitti kesän VNL:n, on hallitseva Euroopan mestari (2023), olympiahopeamitalisti Pariisista 2024 sekä MM-kisoissa Filippiineillä viime vuonna Puola oli pronssilla. Viime viikonloppuna Puola oli paras perinteikkäässä Hubert Wagnerin muistoturnauksessa lyöden Ranskan 3-1, USA:n 3-1 sekä Slovenian 3-2.

Suomen joukkue Puola-maaottelussa
(numero, nimi, pelirooli, pituus, synt. aika, maaottelumäärä)
1 Antti Ronkainen (C) Yleispelaaja 191 1.8.1996 98
5 Alexej Zhbankov Keskipelaaja 204 18.7.2003 37
6 Petteri Tyynismaa Keskipelaaja 204 5.8.2003 43
7 Niko Suihkonen Yleispelaaja 190 11.4.1999 107
8 Voitto Köykkä Libero 179 3.6.1999 78
9 Santeri Välimaa Passari 192 11.1.2001 39
10 Luka Marttila Yleispelaaja 197 30.6.2003 69
11 Miika Haapaniemi Keskipelaaja 203 6.2.2004 59
13 Joonas Jokela Hakkuri 202 12.12.1998 95
17 Severi Savonsalmi Keskipelaaja 210 21.8.2000 66
19 Niklas Breilin Libero 178 8.9.1999 92
21 Veikka Lindqvist Hakkuri 210 13.11.2003 31
24 Nooa Marttila Yleispelaaja 193 3.7.2005 33
33 Fedor Ivanov Passari 195 11.2.2000 105
Staff
Päävalmentaja Olli Kunnari
Apuvalmentaja Matti Alatalo
Fysiikkavalmentaja Marko Panu
Valmentaja, tilastot Hasse Mattila
Tilastot Kamil Soloducha
Fysioterapeutit Eerik Breilin, Arttu Sissala
Joukkueenjohtaja Jarmo Korhonen
Viestintä Toni Flink (etänä)
Veljesten otteluohjelma Tampereen EM-kisoissa
To 10.9. klo 20.00 Suomi – Tanska
La 12.9. klo 18.00 Belgia – Suomi
Su 13.9. klo 18.00 Suomi – Serbia
Ti 15.9. klo 20.00 Alankomaat – Suomi
To 17.9. klo 20.00 Suomi – Viro
Lentopalloliiton EM-kisasivut
https://www.lentopallo.fi/eurovolley-2026/
EM-kisauutiset
https://www.lentopallo.fi/eurovolley-2026/uutiset/