Skip to Content

Ruotsi Veljesten vieraaksi Saloon EM-kisaviimeistelyyn

Veljesten viimeisiä virittelyjä Tampereella 10.9. alkaviin EM-kotikisoihin tehdään Salossa pelattavilla kahdella maaottelulla rakasta länsinaapuriamme Ruotsia vastaan. Joukkueet kohtaavat yhdeksän vuoden tauon jälkeen Salohallissa torstaina 27.8. ja perjantaina 28.8., kello 19 molempina päivinä. Ottelut ovat ainoat viralliset maaottelut Suomelle kotikentällä ennen EM-turnausta

Ottelun järjestelyistä vastaa yhteistyössä LP Viesti ja Suomen Lentopalloliitto.

Miesten maajoukkueen päävalmentaja Olli Kunnari:

-Hienoa, että saamme pelata kotiyleisön edessä kaksikin kertaa vielä ennen kauden päätavoitetta. Ruotsi on mielenkiintoinen vastustaja, joka sekin hioo omaan iskuaan EM-kisoihin. Leireilemme samalla Kisakallion Kolmen kampuksen urheiluopistolla, joten Salo on pelipaikkansa erinomainen.

-Pelit ovat tärkeitä EM-kisojen iskun hiomisessa. Tämän jälkeenhän on enää yksi mahdollisuus Puolassa ennen 10.9. Tanskan kohtaamista Nokia Areenassa avauspelissä,.

-Toivottavasti saadaan jo hieno tunnelma näihin peleihin valmistamaan joukkuetta Tampereen tunnelmaan ja meteliin.

Ruotsi valmistautuu Veljesten tapaan EM-turnaukseen. Se pelaa oman alkulohkonsa Italiassa avaten kisat ulkoilmaottelussa Napolissa Piazza del Plebiscitolla isäntämaa Italian kanssa. Muut lohkon joukkueet ovat Tsekki, Kreikka, Slovenia ja Slovakia. Avausottelun jälkeen Ruotsi pelaa muut ottelunsa Modenassa.

EM-kisoihin Ruotsi selvisi karsintalohkonsa kakkosena voitettuaan Espanjan kahdesti ja hävittyään Sveitsille kahdesti.

Ruotsi on tällä hetkellä maailman rankingissa sijalla 39. Se pelasi varsin mainion kesän sijoittuen Euroopan liigassa yhdeksänneksi häviten kuudesta pelistään vain yhden. Tappio tuli Israelille sen kotikentällä. Voitot ruotsalaiset ottivat Norjasta, Kreikasta, Azerbaidjanista, Montenegrosta sekä Virosta.

adisc-jokey@t-com.me +38268715151

85 kerta Ruotsia vastaan – alla 27 vuoden voittoputki

Suomi ja Ruotsi ovat kohdanneet miesten maaotteluissa vuodesta lähtien 84 kertaa. Voitot ovat Suomelle 67-17. Suomi ei ole kohdannut mitään maata yhtä useasti miesten maaotteluissa kuin juuri Ruotsin.

Viimeksi maat kohtasivat Karlovy Varyssa Tšekeissä 2017 MM-karsinnoissa ja vuotta aiemmin MM-karsinnoissa Helsingissä. Suomi voitti molemmat ottelut 3-0. Noista otteluista ei Suomen joukkueessa ole enää yhtään pelaajaa eli kaikille Veljeksistä länsinaapurin kohtaaminen on nyt ensimmäinen miesten maajoukkueessa!

Suomi on voittanut kymmenen maiden edellistä kohtaamista ja edelliinen tappio on viime vuosituhannelta, 1999 Södertäljessä pelatusta maaottelusta.

Salossa on pelattu aiemmin 18 miesten maaottelua, joista 15 Salohallissa. Viimeksi Salossa pelattiin 2022 kaksi maaottelua Viroa vastaan. Viron (kohdattu neljä kertaa) lisäksi Salossa Suomi on kohdannut Hollannin, Saksan, Itävallan ja Japanin kaksi kertaa sekä kertaalleen Länsi-Saksan, Norjan, Tanskan, Turkin, Ukrainan sekä Venäjän.

Maaottelut ovat järjestyksessään miesten maajoukkueen historian 1440. ja 1441.

Andersson ja Ekman tutuimmat nimet

Suomalaisittain tutuimmat nimet seitsikkopelaajista ovat Akaa-Volleyssa edelliskaudella kauden liigapelaajaksikin valittu libero Joel Andersson ja VaLePassa kaksi kautta pelannut ja AS Cannesia Ranskan liigassa sen jälkeen edustanut keskipelaaja Jacob Ekman.

Länsinaapurin mielenkiintoisen passari-hakkuriakselin muodostavat Ranskan Cambraista Saksan Ludwigsburgiin siirtyvä Alfred Brink ja viimeviuodet arabimaissa hakannut Jacob Link. Link ehti pelata mm. kuusi vuotta Italiassa ennen kolme vuotta sitten vielä lämpimämpään eli Bahrainiin ja Saudi-Arabiaan siirtymistään. Jacob Link on myös ainoa pelaaja, joka oli mukana jo joukkueiden edellisessä kohtaamisessa yhdeksän vuotta sitten Tšekeissä.

Ruotsin päävalmentaja on kolmatta kautta 61-vuotias hollantilainen Gido Vermeulen, joka on ehtinyt ennen Ruotsin pestiä valmentaa Egyptiä, Hollantia ja Hollannin sekä Espanjan naisten maajoukkueita viimeisen 18 vuoden aikana.

LIPUT

Liput myy Lippu.fi

Peruslippu aikuinen: 20,00 €
Peruslippu lapsi (7-17): 10,00 €
2 päivän paketti aikuinen: 35,00 €
2 päivän paketti lapsi (7-17): 15,00 €
Ovet avataan tuntia ennen ottelun alkua. Tapahtumassa ei ole numeroituja istumapaikkoja tai lohkoja. Voit valita vapaasti oman istumapaikkasi.

Miesten maajoukkueryhmä
https://www.lentopallo.fi/maajoukkueet/veljekset/joukkueen-esittely-ja-kokoonpano/

Ensi viikolla Veljekset saavat Kuortaneelle seurakseen juuri VNL:n finaaliturnauksessa mukana olleen Ukrainan. Virallisia maaotteluita ei Ukrainan kanssa pelata, vaan yhteistyö sisältää yhteistreeniä ja mahdollisia otteluita harjoitusmielessä.

Viimeisen harjoituspelin Veljekset pelaavat 5.9. Gdanskissa Puolassa tämän hetken maailman rankingin ykköstä Puolaa vastaan.

Teksti: Toni Flink

Back to top