U18 tyttöjen EM-kisajoukkue valittu
U18 tyttöjen lentopallomaajoukkue kesän EM-kisoihin on valittu. Tytöt pelaavat EM-lopputurnauksen alkulohkonsa heinäkuussa Liettuan Siauliussa 1-12.7.
Tyttöjen päävalmentaja Tomi Lemminkäinen:
-Viimeinen valmistautumisjakso EM-kisoihin aloitettiin Kuortaneella heti koulujen loppumisen jälkeen. Sen leirin jälkeen tehtiin lopulliset valinnat myös passarin ja liberon tontille sekä myös yksi muutos jo valittuihin loukkaantumisen vuoksi. Leirillä saimme niitä asioita eteenpäin jotka olivat leirin tavoitteena.
-Kesäkuussa jatkamme valmistautumista Latviassa Riiassa 8-11.6, jossa pelaamme myös kolme maaottelua Latvian kanssa.
-Sen jälkeen siirrymme Saloon 14-17.6, jossa pelaamme myös pelin LP Viestiä vastaan.
-Viimeinen leiri ennen kisoja on Pajulahdessa 22-26.6 , jossa pelataan myös Puma Volleyta vastaan pari peliä. Kisoihin lähdetään pari päivää ennen avausottelua.
Tulevissa EM-kisoissa 16 joukkuetta jaettiin kahteen kahdeksan joukkueen lohkoon joissa kaikki kohtaavat kertaalleen toisensa. Lohkojen kaksi parasta pääsevät välieriin. Lopputurnauksen kuusi parasta, eli lohkojen kolme parasta, saa paikan ensi vuoden MM-turnaukseen.
Tyttöjen lohkoon arvottiin hallitseva mestari Bulgaria vuoden 2024 kisoista (ranking 2), Saksa (3, EM-4.), Unkari (7, EM-8.),, Hollanti (10), Kreikka (14) ja Ranska (28). Ranskan heikon rankingin selittää se, että maa ei osallistunut 2022 EM-karsintoihin laisnkaan. Tyttöjen mitalipelit pelataan Latvian Riikassa.
Tyttöjen alkulohkot
Riika, Latvia: Latvia, Italia, Puola, Turkki, Belgia, Espanja, Tsekki, Islanti
Vilna, Liettua: Liettua, Bulgaria, Saksa, Unkari,, Hollanti, Suomi, Kreikka, Ranska
U18 tyttöjen maajoukkuesivut
https://www.lentopallo.fi/maajoukkueet/tytot/tytot-u-17/
Pelaajakortit
https://www.lentopallo.fi/maajoukkueet/tytot/tytot-u-17/u17-pelaajakortit/

U18 tyttöjen EM-kisajoukkue
| Nimi | Rooli | Syntymävuosi | Seura | Kasvattajaseura | ||
| Laura Alapuranen | P | 2009 | LP Viesti | Salon Viesti | ||
| Olga Kakko | P | 2010 | LP Viesti | Raison Loimu | ||
| Seela Salmi | L | 2009 | Tampereen Pyrintö | Oriveden Ponnistus | ||
| Elsa Olkkonen | L | 2010 | Oriveden Ponnistus | Vilppulan Tähti | ||
| Ellinoora Tuominen | YP | 2009 | LP Viesti | Salon Viesti | ||
| Iris Havulinna | YP | 2010 | Puma Volley | Blues Volley | ||
| Linda Laatikainen | YP | 2010 | Pieksämäen Tsemppi-82 | Mikkelin Passarit | ||
| Matilda Elo | H | 2009 | LP Viesti | Salon Viesti | ||
| Neea Hautakangas | H | 2009 | Jymy Volley | Alajärven Ankkurit | ||
| Milla-Maarit Ruokola | H | 2009 | Tampereen Pyrintö | Oriveden Ponnistus | ||
| Siiri Suntio | KP | 2009 | Puma Volley | Porvoon NMKY | ||
| Kaisla Karvonen | KP | 2009 | LP Viesti | Paimion Yritys | ||
| Vlera Kuqi | KP | 2010 | Puma Volley | Espoo Lentis | ||
| Nanna Lahdensivu | KP | 2009 | Tampereen Pyrintö | Ylöjärven Pallo | ||
Päävalmentaja: Tomi Lemminkäinen
Apuvalmentaja: Antti Poikela
Tilastovalmentaja, joukkueenjohtaja: Petri Virtanen
Fysio: Anu Lemmetty
Teksti: Toni Flink

