Skip to Content

Miesten 1. kierros: Lempo-Volley 2 – East Volley 3-0

Lempo-Volleyn miesten 2-sarjajoukkue pamautti miesten Suomen Cupissa ison yllätyksen, kun Lempo voitti 1. kierroksella 1-sarjaa pelaavan Savonlinnan East Volleyn. Sunnuntaina 12. lokakuuta Lempon voittolukemat olivat kotikentällä Kanavan koululla 3–0 (25–20, 25–11, 25–17). Näin Lempo eteni Cupissa 2. kierrokselle ja pudotti ylempisarjalaisen.

2-sarjan hallitseva mestari Lempo pelasi tasapainoisen ottelun ja pystyi hyökkäämään monipuolisesti ja vähillä virheillä. Näin alustettiin yllätystulos.

– Oma peli pysyi kasassa kutakuinkin koko ottelun. Voi olla, että vastustajalla hieman painoi rankka viikonloppu. Pystyttiin omalla tekemisellämme ratkaisemaan tänään, Lempon päävalmentaja Pasi Korkola tiivisti.

– Ei saatu tänään henkeä päälle ja vähän jokaisella osa-alueella jäi tänään vajaaksi siitä, mihin parhaimmillamme pystytään. Vastustaja oli tänään parempi vähän kaikessa, East Volleyn päävalmentaja Henry Helkala summasi ottelun.

Avauserä oli pikkupisteissä pelin tiukin. Siinäkin Lempolla oli jo selvä johto, jota East kiri loppuerästä kiinni. Ei kuitenkaan niin paljoa, että Lempon erävoitto olisi ollut vaarassa.

Kolmannessa erässä Lempo joutui pelillisesti tiukimmalla ja East johti erää puolivälin tienoilla. Lempon loppu oli kuitenkin loistava. Muutama pitkä taistelupallo kääntyi Lempolle ja syöttöpaikalla Oliver Paakkunainen teki vahvaa työtä.

Toinen erä oli harvinaislaatuinen Lempon näytös: ylempää sarjatasoa pelaava East sai vain 11 pistettä. Etenkin Lempon yleispelaaja Eemi Pöllänen teki upeita hyökkäyspisteitä ottelun aikana.

Lempon parhaana palkittiin Eemi Pöllänen ja Eastilta viisi pistettä tehnyt Veikka Vasarainen. Pelin tehokkain oli Lempon Pöllänen 15 pisteellä, Eastin Taavi Tuominen teki 11 ja Lempon Simo Puttonen 10 pistettä.

Eastilla oli kova viikonloppu, kun se lauantaina voitti 1-sarjassa OsVan 3–2. Rasitus näkyi hieman Lempäälässä, ja vain yhden pelin viikonloppuna pelannut Lempo oli selvästi tuoreemmalla jalalla liikkeellä.

– Pelin tasaisuutta pitää kauden aikana kehittää. Eilen pelattiin tosi hyvä viisieräinen peli, mutta tänään ei saatu tuotua sitä mukana Lempäälään, Helkala näki.

Lempon 1- ja 2-sarjajoukkueet ovat nyt molemmat voittaneet Eastin alkukaudesta 3–0, Lempo M1 antoi Eastille 37 pikkupistettä, Lempo M2 puolestaan 48.

Lempo jatkaa Cupissa 2. kierrokselle, vastustaja arvotaan myöhemmin. Lempon kausi 2-sarjassa jatkuu sunnuntaina 19. lokakuuta vieraspelillä AitRia vastaan. East Volley jatkaa Pirkanmaalla myös ensi viikolla, kun se pelaa 19.10. Pälkäneellä.

– Tämä oli meille vasta kauden toinen virallinen ottelu, ja rosteri on jonkin verran viime kaudesta vaihtunut, niin kyllä joukkueen yhteisen tekemisen kehittyminen vaatii pelaamista ja sen kautta se tulee, kun pelataan. Peliä vaan lisää, siitä se kehittyy, Lempon Korkola summasi.


ENNAKKO

Lempo M2 kohtaa Suomen Cupissa 1-sarjaa pelaavan East Volleyn

MITÄ: Suomen Cupin 1. kierros Lempo-Volley M2 – East Volley M1
MISSÄ: Kanavan koulu, Lempäälä
MILLOIN: Sunnuntai 12.10. klo 14.30
LIPUT: 5€, alle 16v ilmaiseksi
LIVE: Lentis-TV

Lempo-Volleyn miesten 2-sarjajoukkue saa Suomen Cupissa upean mahdollisuuden, kun 1. kierroksen arpa toi Lempon vastukseksi 1-sarjaa pelaavan Savonlinnan East Volleyn. Peli pelataan Lempäälässä Kanavan koululla sunnuntaina 12. lokakuuta kello 14.30 alkaen.

Lempo pääsee nauttimaan uudistetusta Cupista. Viime vuonna vastassa oli Mestaruusliigaa pelaava ja kaudella lopulta Suomen mestaruuden voittanut Akaa-Volley. Silloin Hakkarin liikuntahalliin saatiin upea tapahtuma ja Lempo haastoi suursuosikin parhaansa mukaan. Nyt kun ikoninen Hakkari on mittavassa remontissa, Lempo M2 pelaa kotipelinsä Kanavan koululla.

Nytkin vastaan tulee ylempisarjalainen. Lempo voitti viime kaudella 2-sarjan mestaruuden, joten tasonmittaus 1-sarjajoukkueen kanssa on todella mielenkiintoinen. East oli viime kaudella 1-sarjan viimeinen, kun se hävisi putoamiskarsinnat, mutta sai 1-sarjapaikan kauden jälkeen. Toki Lempon viime kauden mestarijoukkue uudistui, kun Lempon 1-sarjaan siirtyivät Teemu Nyström ja Kalle Nieminen, ja seuralegenda Ossi Vesanen lopetti. Mestarivalmentaja Pasi Korkola jatkaa ja uusi kausi on taas oma tarinansa, kun uudet nuoret ovat ottamassa aiempaa suurempaa roolia.

– Kun arvonnassa selvisi, että vastaan tulee 1-sarjalainen East, tunnelmat oli hieman erilaiset kuin viime vuonna. Silloin vastustaja oli nimittäin Akaa-Volley, Lempon päävalmentaja Pasi Korkola kertoo.

– East on joukkueena uudistunut viime kaudesta. Kokenutta Taavi Tuomista on meidän kuitenkin jollain tavoin saatava hidastettua, jos meinataan East haastaa. Samoin oma peli pitää olla ensiluokkaista. Ratkaisijoita pitää löytyä pelin eri osa-alueilta, Korkola arvioi, kuinka Lempo voisi yllättää 1-sarjajoukkueen.

Molemmat ovat jo aloittaneet sarjakautensa. Lempon 2-sarjakausi käynnistyi 0–3-kotitappiolla Loimaan Jankkoa vastaan. Harjoituspeleissä Lempo voitti 2-sarjaa pelaavat Tammelan Ryskeen ja VaLePan. East Volleyn alkukausi on melkoista matkaamista, Pirkanmaa ja Lempäälä tulevat tutuiksi. Viime viikonloppuna East pelasi 1-sarjassa vierastuplan Lempoa ja Rantaperkiön Iskua vastaan. Lempon 1-sarjajoukkue voitti Eastin selvästi 3–0 ja antoi savonlinnalaisille vain 17, 8 ja 14 eräpistettä. Se tuo oman lisämielenkiintonsa peliin, kun East kohtasi juuri Lempon ykkösjoukkueen. East kuitenkin osoitti Iskua vastaan, että se kamppailee 1-sarjassa vahvasti. Pahasta vieraspelistä joukkue raapi pisteen häviten 2–3.

Lempon joukkueesta löytyy nuoruutta ja jonkin verran kokemusta. Viime kauteen verrattuna yleispelaajat Tommi Nieminen ja Eemi Pöllänen tekivät paluun Lempoon ja Aaro Pihlajamäki tuo uusia tuulia passariosastolle. Kapteeni Simo Puttonen on joukkueen luottokivi.

Pöllänen oli joukkueen hahmoja kauden avanneessa Jankko-pelissä. Hän oli Lempon tehokkain pelaaja 13 pisteellään.

– Hyvä fiilis päästä pelaamaan Cupia ja päästä haastamaan 1-sarjajoukkuetta, Pöllänen tuumii tulevasta haasteesta.

Nuorista Kaapo Korkola, Lauri Lahtinen, Kendron Tüür, Jussi Koskela ja Mohammad Hemn ovat valmiita aiempaa isompaan rooliin.

Eastin ykköstähti on hakkuri Taavi Tuominen, joka hakkasi Iskua vastaan 25 pistettä. Häntä Lempon täytyy vartioida tarkasti. Kokenut Henry Helkala on samalla joukkueen pelaajavalmentaja. Libero Juho Rusko on myös ryhmän ehdottomia avainpelaajia.

Seuraa heitä:

Lempo: Eemi Pöllänen. Yleispelaaja palasi pelikentille ja heti vahvassa vireessä kauden avauksessa. Fyysinen yleispelaaja, joka antaa pallolle kyytiä.

East: Taavi Tuominen. Hakkuri ja pistekone voi ratkoa pelejä yksinään.

Peli näkyy suorana Lentis-TV:ssä. Liput peliin 5€ ja alle 16v ilmaiseksi. Kahvio palvelee. Tervetuloa kannustamaan!

Back to top