Veljekset viimeisteli Tokyo Great Bearsin kanssa
Viisi päivää ennen MM-avausta miesten lentopallomaajoukkue pelasi viimeisen harjoitusottelunsa tiistaina Tokiossa Tokyo Great Bearsia vastaan Japanin leirinsä päätteeksi. Treeniä tuli peliaikaa jakaen suunnitellusti täydet viisi erää. Kotijoukkue vei lopulta niukan voiton 2-3 (25-20, 21-25, 29-31, 25-23, 13-15).
Suomen MM-kisat käynnistyvät sunnuntaina 14.9. Manillassa Filippiineillä ottelulla Argentiinaa vastaan. Joukkue matkustaa keskiviikkona Tokiosta kisakaupunkiin.
Vastassa ollut Tokyo Great Bears pelaa Japanin SV-liigaa, jossa se sijoittui viime kaudella viidenneksi. Joukkueen päävalmentajana toimii Kasper Vuorinen kolmatta kautta ja apuvalmentajana on Joonas Huhtakangas. Kaikki joukkueen neljä ulkolaispelaajaa ovat valmistautumassa MM-kisoihin, eivätkä olleet nyt mukana. Nelikko on Bartosz Kurek (Puola), Alex Ferreira (Portugali), Jan Kozamernik (Slovenia) ja Luciana Vicentin (Argentiina).

Suomen avaus: Fedor Ivanov, Joonas Jokela, Luka Marttila, Antti Rokainen, Severi Savonsalmi, Petteri Tyyinismaa, Voitto Köykkä (Lib.).
Hyvä torjuntapelaaminen (torjunnat 5-0 Suomelle) ja hakkuri Joonas Jokela suvereeni esitys hyökkäyksessä (7/+6, 67 %) johti Suomen avauserän voittoon 25-20. Ei niin yllättäen erässä nähtiin erinomaista puolustamista puolin ja toisin. Kotijoukkue sai kasaan komeat 21 puolustusta, mutta ei pystynyt niistä tekemään riittävää määrää pisteitä haastaakseen Suomen.
Toiseen erään Veljesten hyökkäys hieman tylsyi ja kotijoukkue paransi omaansa. Lisäksi Suomen virhemäärä (11) oli viisi isompi kuin kotijoukkueella. Tokiolaisista kiusana oli etenkin yleispelaaja Masahiro Yanagida. Torjunnassa Suomi oli taas niskan päällä 4-1, mutta erä japanilaisille 21-25.
Kolmanteen erään päävalmentaja Olli Kunnari vaihtoi ennakkosuunnitelman mukaisesti hakkuriksi Veikka Lindqvistin, keskelle Juho Kauniston (Savonsalmen tilalle) ja yleispelaajaksi Niko Suihkosen (Antti Ronkaisen tilalle). Erä meni jatkopalloille Great Bearsin viedessä sen 29-31. Suomen virhemäärä 14 oli liikaaa, vaikka tappoprosentti olikin hyvä (49). Luka Marttila teki erään 10 pistettä.
Neljänteen erään Nooa Marttila tuli yleispelaajaksi isoveljensä tilalle, Eemi Tervaportti passariksi, Miika Haapaniemi keskelle (Petteri Tyynismaan tilalle) ja maanantaina syntymäpäivään viettäneen Niklas Breilinin liberoksi. Veikka Lindqvist osoitti erässä vaarallisuutensa ja kaikkiaankin Suomen hyökkäysten päättäminen oli parempaa. erä Suomelle 25-23.
Viidennen erän Great Bears vei 13-15.
Suomi vei torjunnat 19-3, mutta hävisi puolustukset 54-75. Suomen hyökkäysprosentti oli 49, kotijoukkueen 45.
Päävalmentaja Olli Kunnari:
– Peli oli hyvin vaiheteleva, siinä sattui ja tapahtui aika paljon puolin ja toisin. Sellainen mitä odotimmekin: vastustaja puolusti erinomaisesti ja meillä ei kärsivällisyys oikein riittänyt. Syöttövirheitä tuli luvattoman paljon ja vei meidän omasta pelistä paljon pois. Ei päästy hinkkaamaan omaa torjuntapuolustusta. Voittoa me oltaisiin tästä kyllä haluttu.
– Valmistautumiset on nyt tehty ja katseet kohti Filippinejä. Meille Tokion pätkä oli huikean hyvä: päästiin treenaamaan , totuttelemaan aikaeroon ja lämpöön. Todella tärkeä juttu kaikkiaan.
Suomen joukkue Tokyo Great Bearsia vastaan
Numero, nimi, pelirooli, pituus, ikä ja maaottelumäärä, seura 25-26, pelatut arvokisat
1 Antti Ronkainen YP 189 28 85 Maaseik (BEL) 1xMM, 2xEM
2 Eemi Tervaportti P 193 36 262 Gebze (TUR) 2xMM, 7xEM
6 Petteri Tyynismaa KP 202 21 23 Düren (GER)
7 Niko Suihkonen YP 190 26 85 Tours (FRA) 1xMM, 3xEM
8 Voitto Köykkä L 179 26 60 Gdansk (POL) 2xEM
10 Luka Marttila YP 197 22 49 Monza (ITA) 1xEM
11 Miika Haapaniemi KP 203 21 39 Roeselare (BEL) 1xEM
13 Joonas Jokela H 202 26 87 Cambrai (FRA) 2xEM
17 Severi Savonsalmi KP 208 24 46 Arcada Galati (ROM)
19 Niklas Breilin L 178 26 72 Maaseik (BEL) 1xMM, 1xEM
21 Veikka Lindqvist H 203 21 11 Milano (ITA)
24 Nooa Marttila YP 193 19 13 Arago de Sete (FRA)
25 Juho Kaunisto KP 207 27 12 Hurrikaani (FIN)
33 Fedor Ivanov P 195 25 85 Berlin RCV (GER) 2xEM
STAFF
Päävalmentaja: Olli Kunnari
Apuvalmentaja: Matti Alatalo
Fysiikkavalmentaja: Marko Panu
Tilastot: Kamil Soloducha
Joukkueenjohtaja: Jarmo Korhonen
Fysio: Petteri Friberg
Lääkäri: Krista Tapaninaho
Viestintä: Toni Flink
Suomen otteluohjelma (peliajat Suomen aikaa)
3.9. klo 18:00 Tsekki – Suomi, maaottelu Tabor 3-1
4.9. klo 17:00 Tsekki – Suomi, maaottelu Tabor 0-3
9.9. klo 9:30 Tokyo Great Bears – Suomi, harjoitusottelu Tokio
14.9. klo 5:30 Suomi – Argentiina, MM Manila
16.9. klo 13:00 Suomi – Ranska, MM Manila
18.9. klo 5:30 Suomi – Etelä-Korea, MM Manila
Veljesten MM-kisasivut
https://www.lentopallo.fi/maajoukkueet/veljekset/miesten-mm-kisat-2025/
Joukkueen pelaajakortit
https://www.lentopallo.fi/maajoukkueet/veljekset/veljesten-pelaajakortit-2022/
Teksti: Toni Flink