Veljekset suvereenilla esityksellä Final Fouriin
Suomen miehet tarjoilivat Nokialle saapuneelle kroatialaisnipulle kunnon löylyt juhannuksen kunniaksi, kaataen vieraat puhtaalla pelillä erin 3-0 (25-16, 25-12, 25-20).
Final Four -turnaukseen Brnoon Tsekkeihin 5.-6.7. selviytyivät isäntämaa Tsekin lisäksi Kreikka, israel sekä Suomi. Turnauksen välierissä kohtaavat ykköseksi isäntänä sijoitettu Tsekki ja alkusarjan kolmonen Suomi sekä toisessa parissa alkusarjan voittanut Israel ja toiseksi sijoittunut Kreikka.
Suomi on kerran aiemmin ollut mitaleilla Euroopan liigassa, 2005 Kazanissa, kun se saavutti hopeaa.
Panokset ennen juhannuspäivän ottelua olivat selvät. 3-0 tai 3-1 voitto veisi Veljekset suoraan Brnossa pelattavaan Kultaisen liigan Final Four -lopputurnaukseen. Muilla tuloksilla olisi apuja tarvinnut vielä odottaa muualta. Vastus ei missään nimessä ollut helppo. Ennen Nokian viikonloppua voitoitta vaikean otteluohjelman läpi tarponut Kroatia kairasi perjantaina 3-2 voiton Suomen kaataneesta Kreikasta.

Painetilanne ei kuitenkaan tuntunut Olli Kunnarin luotsaamaa Veljessarjaa häiritsevän, vaan joukkue vaikutti pikemmin nauttivan tukalassa tilanteessa pelaamisesta. Juhannusmenoista huolimatta Nokian Acgo Arenan lauteille oli löytänyt vakuuttava yli 1400 henkinen yleisö, joka lätki pelaajiin energiaa läpi ottelun.
-Ei oltu itsekkään varmoja kuinka paljon yleisöä paikalle tulee. Ajankohta ei ollut mikään helpoin. Mahtavaa että ihmiset tuli kannustamaan meitä ja se auttoi meitä tosi paljon pääsemään Final Fouriin, kehui kapteeni Antti Ronkainen ottelun jälkeen.
Suomen tehokuninkaana ottelussa kunnostautui Joonas Jokela tehoin 20/+19. Kreikkaa vastaan 35 pistettä tehoillut Kroatian ykköstähti Petar Dirlic saatiin Suomen puolustuksen toimesta kuriin. 13/+4 tehnyt hakkuri oli silti Kroatien paras pistemies.

Torstain Kreikka-ottelun tapaan Veljeksien aloitus oli lauantain juhannusnäytöksessä vahva. Avauserä eteni puoleenväliin asti tasaisissa merkeissä kunnes Suomi sai Luka Marttilan takoman kolmen perättäisen pisteen kautta otteen itselleen, eikä sitä enään hellittänyt. Fedor Ivanovin ässä tarjoili Suomelle lukuisia eräpalloja, joista kolmas toi halutun tuloksen ja erä kirjattiin Suomelle lukemin 25-16. Kapteeni Antti Ronkainen oli avauserässä tehokkaana tehden pisteet 7/+7.
Ivanovin erän lopun ässä saneli käsikirjoituksen ottelun toiseen erään. Suvereeniin erävoittoon lasketelleet Veljekset kirjasivat erään peräti viisi pistettä suoraan syötoistä, joista neljä kirjattiin Luka Marttilalle. Kreikka ottelussa aika-ajoin takkuillut puolustuspeli toimi mainiosti ja lukuisat pitkät pallorallit jäivät järjestään Kroatian kenttäpuoliskolle. Tulostaululle kirjattiin erästä tyylikäs 25-12 voitto.
Kolmas erä noudatti samaa kaavaa aikaisempien kanssa. Samaan seitsikkoon läpi ottellun luottanut Suomi jatkoi rentoa dominointiaan vieden lopun muutamasta virheestä huolimatta erän ja sitä myöten ottelun nimiinsä.

Kapteeni Ronkainen ja päävalmentaja Kunnari olivat ottelun jälkeen tyytyväisiä Veljeksien tasonnostoon torstaisen tappion jälkeen.
-Oltiin latauduttu hyvin peliin. Teroitettiin sitä että homma ei ole vielä siinä vaan vielä on mahdollisuudet päästä Final Fouriin. Pidettiin mielessä oma pelisysteemi, ei turhauduttu jos vastustaja puolusti muutamat pisteet ja meille tuli muutama virhe. Se varmaan ratkaisi tänään, kertoi Ronkainen
-Kokonaisuus oli meillä taas tänään paljon parempaa. Vastaanotto oli napsun verran parempaa ja saatiin hyvin rakenneltua paikkoja. Hyökkäys oli aivan eri luokkaa tänään, Kunnari komppasi.
Seuraavaksi alkaa valmistautuminen kohti Tsekin Brnossa pelattavaa lopputurnausta.
-Voittamaan sinne lähdetään. Saadaan tähän vähän lepoaikaa ja sitten jatketaan Suomessa ennen kuin lähdetään Tsekkeihin. Mahtavat fiilikset sinne ja voittoa lähdetään hakemaan, sanoi itsevarman oloinen Ronkainen.
-Otetaan pikku happi tähän ja sen jälkeen keretään viikon ajan leireillä ennen ensimmäistä peliä. Ei tässä enään taikatemppuja tehdä. Koitetaan virittää kroppa siihen iskuun että ollaan parhaimmillamme Final Fourissa, Kunnari summaa.
Voiton myötä Veljeksillä saattaa nyt löytyä myös aikaa juhannussaunalle.
-Katsotaan mitä keksitään, saattaahan siellä olla jotain yhteistä hauskanpitoa tiedossa, Ronkainen nauraa.

Nokian turnauksen aikataulu ja tulokset
19.6. 18:30 Kreikka – Suomi 3-1
20.6. 15:00 Kroatia – Kreikka 3-2
21.6. 17:00 Suomi – Kroatia 3-0
3.viikonlopun muut turnaukset
Strumica, Pohjois-Makedonia
20.6. 21:00 Israel – Pohjois-Makedonia 3-0
21.6. 21:00 Montenegro – Israel 1-3
22.6. 21:00 Pohjois-Makedonia – Montenegro
Lugo, Espanja
20.6. 20:30 Slovakia – Espanja 2-3
21.6. 18:00 Latvia – Slovakia 1-3
22.6. 20:00 Espanja – Latvia
Kutna Hora, Tsekki
19.6. 20:45 Romania – Tsekki 2-3
20.6. 18:00 Portugali – Romania 1-3
21.6. 18:00 Tsekki – Portugali 1-3
12 joukkuetta – kolme viikonloppua + Final4
Miesten Kultaisessa liigassa 12 joukkuetta ovat samassa sarjataulukossa, josta kolme parasta selviytyy Final 4 -lopputurnaukseen Tsekin Brnoon 5.-6.7. Sarjan viimeinen putoaa vuodeksi 2026 Hopeiseen liigaan.
Miesten Kultaiseen liigaan osallistuvat maat
Tsekki (Euroopan ranking 10) [Viime kesän sijoitus 3]
Portugali (11) [8]
Romania (13) [9]
Suomi (14) [7]
Kroatia (16) [2]
Kreikka (17) [ei mukana]
Espanja (18) [6]
Latvia (19) [ei mukana]
Slovakia (21) [ei mukana]
Pohjois-Makedonia (23) [10]
Montenegro (25) [ei mukana]
israel (29) [Voitti Hopeisen liigan]

Suomen joukkue
Numero, nimi, pelirooli, pituus, ikä ja maaottelumäärä Kultaisen liigan lohkovaiheen jälkeen
1 Antti Ronkainen YP 189 28 82
2 Fedor Ivanov P 195 25 82
6 Petteri Tyynismaa KP 202 21 20
8 Voitto Köykkä L 179 26 57
9 Santeri Välimaa P 192 24 22
10 Luka Marttila YP 197 21 46
11 Miika Haapaniemi KP 203 21 36
13 Joonas Jokela H 202 26 84
14 Jere Heiskanen YP 192 24 15
15 Sebastián Pozo Hernandez YP 191 23 8
17 Severi Savonsalmi KP 208 24 43
20 Miro Rasinperä L 186 25 8
21 Veikka Lindqvist H 203 21 8
24 Nooa Marttila YP 193 19 10
25 Juho Kaunisto KP 207 26 9
STAFF
Päävalmentaja: Olli Kunnari
Apuvalmentaja: Matti Alatalo
Fysiikkavalmentaja: Marko Panu
Tilastot: Hasse Mattila
Joukkueenjohtaja: Jarmo Korhonen
Fysio: Petteri Friberg
Teksti: Matias Koivuranta ja Toni Flink
Kuvat: CEV