Suomi maailman rankingissa sijalla 18 – Mikä on tilanne VNL:n paikan suhteen?
Miesten lentopallomaajoukkueen Kultaisen liigan mestaruuteen päättynyt kesän 2025 ensimmäinen vaihe toi myös vahvemman aseman maailman rankingissa, joka on tärkeä asia jatkoa ajatellen niin arvokisapaikkojen kuin Nations Leaguen (VNL) suhteen.
Suoranaisesti Kultaisen liigan voitto ei tuonut muutosta Suomen rankingiin, mutta seitsemän ottelun voittaminen kahdeksasta sen sijaan kyllä.
Suomi on maailman rankingissa nyt sijalla 18, joka on vain yhden sijan historian parasta (2014, 17.) huonompi. Kaukana ei 17. tilakaan ole, sillä Hollannilla on Suomen edellä vain 0,56 pistettä enemmän ja Belgiallakin sijalla 16 vain 4,30 pistettä enemmän. Suomen sijoitus voi vielä parantua seuraavan kahden viikon aikana, kun Hollanti (17), Bulgaria (15), Turkki (19) sekä Kiina (24) pelaavat VNL:ssä pelejään.

Maailman rankingiin pisteet päivittyvät jokaisesta virallisesta ottelusta. Kunkin ottelun plus/miinuspisteet muototuvat ottelun tulokseen ja vastustajan tasoon suhteutettuna. Lisäksi ottelun arvo (olympia, MM, EM, maanosien turnaukset, karsinnat) antaa pisteille kertoimet niiden tärkeyden mukaan. Esimerkiksi olympialaisten ja MM-kisojen painoarvo on 50, Nations Leaguen ja maanosien mestaruusturnauksien 40, Kultaisen liigan ja vastaavien maaosien omien kilpailuiden 30.
Suomen rankingpisteet ovat Kultaisen liigan jälkeen 178,94. Kultaisesta liigasta Suomi sai lisää pisteitä +32.23. Esimerkiksi hopealle sijoittunut Tsekki voitti neljä ottelua ja hävisi neljä, sen rankingpisteet putosivat 10.22. Tsekki on nyt pistein 158,73 21:nnellä tilalla.
Seuraava paikka, jossa rankingpisteet/-sijoitus merkitsevät on Suomen osalta mahdiollinen ensi kesän Nations League (VNL) paikka. VNL:ssä on mukana 18 maata (joista nyt Euroopasta 10). Tämän kesän VNL on käynnissä ja sen lohkovaihe päättyy 20.7. Tuolloin VNL:n viimeiseksi jäännyt maa putoaa siitä ensi kesäksi ja tilalle nostetaan maailman rankingissa paras ei nyt mukana oleva maa.

Tällä hetkellä Suomi on VNL:ssä ei mukana olevista maista toisena:
(16) Belgia 183,24
(18) Suomi 178,94
(20) Romania 163,48
(21) Tsekki 158,73
(22) Egypti 156,94 (ei mukana MM-kisoissa)
(23) Qatar 154,59
(25) Etelä-Korea 136,81
(26) Portugali 135,33
Tällä hetkellä Suomen takana rankingissa olevista maista mukana ovat Turkki (19.) ja Kiina (24.).
Ensi kesän jälkeen systeemi on muuttumassa ennakkotietojen mukaan niin, että seuraavaan VNL:ään selviää aina maailman rankingin 18 parasta maata.
Ennen ensi kesän VNL:n paikan jakamista rankingpisteitä on jaossa maanosien karsinnoista sekä MM-kisoista. Käytännössä kisa viimeisestä paikasta käydään Belgian. Suomen, Romanian, Tsekin ja Qatarin kesken.
Syyskuun MM-kisojen alkulohkossa Filippiineillä Veljekset kohtaavat Ranska, Argentiinan ja Etelä-Korean. Ranska tarjoaa Suomelle huiman mahdollisuuden myös ison rankinpistemäärän saavuttamiseksi, koska sen ranking on 2. Myös Argentiinan rankingsijoitus 9 avaa isoja mahdollisuuksia myös tästä näkökulmasta. Etelä-Korea on rankingissa sijalla 25 eli pisteidenkin kannalta se on ns. pakkovoitto.
Kultaisen liigan kokonaispalkintosumma 115 000 euroa
Suomen kokonaisvoittosumma kesän Kultaisesta liigasta oli lopulta 115 000 euroa: 100 000 euroa mestaruudesta ja 15 000 euroa yksittäisten otteluiden (7) voitoista ja häviöstä (1). Osallistumismaksu Kultaiseen liigaan oli 20 000 euroa. Palkintosummasta maksetaan suurin osa pelaajille mestaruusbonuksina.
Teksti: Toni Flink
Kuvat: CEV