Skip to Content

Naisten lentopallon Suomen Cupin karsintakierros pelattu – sunnuntaina jo 1. kierroksen avaus

Lentopallon Suomen Cupin naisten karsintakierros saatiin valmiiksi tiistaina ja jo sunnuntaina käynnistyy 32-joukkueen varsinainen 1. kierros Nurmossa. 1. kierroksen varsinainen pelipäivä on 12.10., jolloin pelataan suurin osa kierroksen otteluista.

1.kierroksella yhdeksän naisten Mestaruusliigan joukkuetta nähdään viestimässä lentopallon ilosanomaa ja tuomassa tuulahduksen maan huippuosaamisesta alempisarjalaisten kotikentillä ympäri maan. Liigajoukkueet nähdään Nurmossa, Laukaassa, Tampereella, Pirkkalassa, Hämeenlinnassa, Vesilahdella, Säkylässä ja Laihialla.

    Mukana 1. kierroksella ovat kaikki yhdeksän Mestaruusliigan joukkuetta ja 12 1-sarjajoukkuetta. Lisäksi mukaan selvisi 11 2-sarjajoukkuetta.

    16 jatkoon 1. kierrokselta jatkoon pääsyttä joukkuetta arvotaan seuraavaksi kaavioon neljännes- ja puolivälieriin 14.10.

    Kaikki Suomen Cupin ottelut on nähtävissä Lentis.tv:ssä.

    Karsintakierroksen tulokset

    LP Kangasala Mafia – Vesilahden Visa 1-3
    Häme Lentis Juniorit – Lempo-Volley 2 3-1
    Vilppulan Tähti – Vehniän Wartti 0-3
    Nurmon Jymy Akatemia 2 – Alajärven Ankkurit 3-0
    Kauhavan Wisa – Laihian Luja 1-3

    1.kierroksen ohjelma

    5.10. 16:00 Nurmon Jymy Akatemia 2 (2-s) – Arctic Volley. Nurmohalli, Seinäjoki
    9.10. 18:30 Euran Raiku (2-s) – LP Viesti akatemia. Euran urheilutalo
    9.10. 18:30 Vehniän Wartti (2-s) – Oriveden Ponnistus. Vihtavuoren koulun liikuntasali, Laukaa
    9.10. 18:30 Häme Lentis Juniorit (2-s) – Puijo Wolley, Nummikeskus, Hämeenlinna
    11.10. klo 17:00 PuMa Volley – LP-Vampula akatemia. Lehto Areena Helsinki
    12.10. klo 13:00 Rantaperkiön Isku (2-s) – Pölkky Kuusamo. Kaukajärven vapaa-aikatalo Tampere
    12.10. klo 13:00 Raision Loimu – TuUL. Kerttulan liikuntahalli Raisio
    12.10. klo 14:00 Joen Juju- Tapanilan Erä. Joensuun Urheilutalo
    12.10. klo 15:00 Puijon ykkönen – Nurmon Jymy Akatemia. Pohjantien koulu Kuopio
    12.10. klo 15:00 Säkylän Urhelijat (2-s) – LP Viesti. Säkylähalli
    12.10. klo 15:00 Tampereen Pyrintö – JymyVolley. Sammon uusi koulu, Tampere
    12.10. klo 15:00 Pirkkalan Pirkat (2-s) – LP Kangasala. Nuolialan koulu – Pirkkala
    12.10. klo 16:00 Salon Viesti (2-s) – Lempo-Volley. Salon Urheilutalo
    12.10. klo 17:30 Joen Juju 2 (2-s) – Pieksämäen Tsemppi-82. Joensuun Urheilutalo
    12.10. klo 18:00 Laihian Luja(2-s) – LiigaPloki, Monnari Laihia

      Vielä ilman pelipäivää/aikaa:
      Vesilahden Visa (2-s) – LP-Vampula

      Teksti: Toni Flink

      Back to top