Miesten MM-kisojen ennakkopaketti
Suomen miesten lentopallomaajoukkue on mukana perjantaina Filippiinien Manilassa alkavissa miesten MM-kisoissa. Suomi pelaa nyt yhdeksännen kerran MM-tasolla.
Avauspelissä Veljekset saa vastaansa sunnuntaina maailman rankingissa yhdeksäntenä olevan hallitsevan olympiapronssimitalistin Argentiinan, tiistaina kaksien viime olympialaisten mestarin Ranskan ja torstaina Etelä-Korean. Lohkon kaksi parasta jatkaa pudotuspeleihin 16 parhaan joukkoon. Tästä edetään aina yksi ottelu kerrallaan finaalivaiheeseen, joka pelataan 28.9.

Suomi pelaa MM-ottelunsa Manilan metropolialueella sijaitsevassa Quezon Cituyssä olevassa Araneta Coliseumissa, joka vetää 14 429 katsojaa (MM-turnauksessa hieman vähemmän). Sen rakentaminen käynnistyi 1957 ja se valmistui 1960. Remontoitu halli on perusteellisesti kolmasti, viimeksi 2023. Arenata Colisseumin historian maineikkain tapahtuma oli 1975. kun ”Thrilla in Mania” tunnettu nyrkkeilyottelu Muhammad Alin ja Joe Frazierin välillä käytiin siellä. Myös mm. koripallon MM-kisoja 1978 ja 2023 pelattiin hallissa. Toinen MM-turnauksen kisahalleista on SM Mall of Asia Arena.
Suomen joukkue on 14 pelaajan ja kahdeksan staffin jäsenen suuruinen. Suomen joukkueesta ensikertalaisia arvokisoissa ovat Petteri Tyynismaa, Severi Savonsalmi, Veikka Lindqvist, Nooa Marttila, Juho Kaunisto. MM-kisoissa ovat aiemmin pelanneet Antti Ronkainen, Niko Suihkonen, Niklas Breilin sekä kaksi kertaa Eemi Tervaportti.

Suomen otteluohjelma (peliajat Suomen aikaa)
14.9. klo 5:30 Suomi – Argentiina, MM Manila
16.9. klo 13:00 Suomi – Ranska, MM Manila
18.9. klo 5:30 Suomi – Etelä-Korea, MM Manila
21.9. klo 10.30 / 15:00 Neljännesvälierä
24.9. klo 10:30 / 15:00 Puolivälierä
27.9. klo 9:30 / 13:30 Välierä
28.9. klo 9:30 / 13:30 Mitalipelit
Suomen vastustajat historian valossa
Suomen FIVB ranking 18
Argentiinan FIVB ranking on 9.
Argentiina on kohdattu miesten maaottelussa 11 kertaa, voitot ovat 3-8.
Edellinen kohtaaminen 10.8.2019 Ningbossa Kiinassa olympiakarsinnoissa 1-3.
Argentiina on voittanut yhden edellisen kohtaamisen, tätä edellisen Suomi voitti 2011 Formosassa Maailmanliigassa 3-1.
MM-kisoissa maat ovat kohdanneet kerran, 1978 Venetsisassa, jossa Suomi voitti 3-1.
2020-luvun kohtaamiset 0-0
2000-luvun kohtaamiset 2-7
MM-kisoissa Argentiina on nyt 14. kerran ja 13. kerran perättäin (joka kerta vuodesta 1978 lähtien).Paras sijoitus on pronssi kotikisoissa 1978. Kahdeksan parhaan joukossa Argentiina on ollut viisi kertaa, viimeksi edellisissä kisoissa 2022 (8.).
Olympialaisissa Argentiina on saavuttanut kaksi pronssia (1988 ja 2020).
VNL:ssä Argentiina on ollut mukana alusta (2018) alkaen, tänä vuonna sijoitus oli 13.
Argentiina on hallitseva Etelä-Amerikan mestari (2023) , kun se voitti ensimmäisen kultana 59 vuoteen katkaisten yhtä pitkän Brasilian mestaruusputken.
Ranska FIVB ranking on 4.
Ranska on kohdattu miesten maaottelussa 29 kertaa, voitot ovat 8-21.
Edellinen kohtaaminen 21.9.2019 Ljubljanassa Sloveniassa EM-kisoissa 0-3
Ranska on voittanut seitsemän edellistä kohtaamista. Suomen edellinen voitton on 2000 Toursissa pelatussa EM-karsinnassa (3-0).
MM-kisoissa maat ovat kohdanneet 1966 Prahassa Tsekkoslovakiassa 2-3, 1970 Haskovossa Bulgariassa 0-3 sekä 1982 Buenos Airesissa Argentiinassa 2-3.
Ranska on kaksien edellisten kisojen olympaivoittaja (2020 ja 2024)
MM-kisoissa Ranska on 18. kerran ja 7. kerran perättäin. Se on saavuttanut vain yhden MM-mitalin, pronssia 2002. Kahdeksan parhaan joukossa Ranska on ollut 10 kertaa, mm. kolmissa viime kisoissa.
2022 MM-kisoissa Ranska oli viides hävittyään puolivälierissä maailmanemstari Italialle 2-3.
Ranska on ollut mukana VNL:ssä sekä sitä edeltäneessä Maailmanliigassa yhtäjaksoisesti vuodesta 1999. VNL:ssä vuodesta 2018 alkaen se on saavuttanuut kaksi mestaruutta ja kaksi muuta mitalitilaa. Tänän kesän VNL:ssä Ranska oli viides hävittyään puolivälierissä Slovenialle 1-3.
Etelä-Korean FIVB ranking on 25.
Etelä-Korea on kohdattu miesten maaottelussa 15 kertaa, voitot ovat 10-5.
Edellinen kohtaaminen 4.6.2017 Soulissä Maailmanliigassa 2-3
Etelä-Korea on voittanut yhden edellisen kohtaamisen, tätä edellisen Suomi voitti Oasakassa Japanissa Maailmanliigassa 3-2. Suomella oli yhdeksän perättäisen voiton putki keskinäisissä ennen 2017 Soulin tappiota.
Joukkueiden neljästä edellisestä kohtaamisesta kolme on ollut viisieräisiä.
MM-kisoissa maat ovat kohdanneet Buenos Airesissa Argentiinassa 1982 (1-3) ja Katowicessa Puolassa 2014 (3-0).
2020-luvun kohtaamiset 0-0
2000-luvun kohtaamiset 8-1
MM-kisoissa Etelä-Korea on nyt 10. kerran, viimeksi se oli mukana 2014 (17.). Paras sijoitus on 4. (1976). Etelä-Korea on ollut kahdeksan parhaan joukossa kolme kertaa (1978 4., 1982 8. ja 1994 8.)
Aasian mestaruuskisoissa Etelä-Korea oli 2023 5.
Elokuussa Etelä-Korea pelasi Itä-Aasian mestaruustutnauksessa mestaruuden voittaen

Suomen lohkovastustajien päävalmentajat
Andrea Giani, Ranska
55 -vuotias italialainen, seurajoukkue Kedzierzyn-Kozle (Puola)
Valmentanut vuodesta 2015
Olympiakultaa Ranskan valmentajana 2024, EM-hopeaa Slovenian valmentajana 2015 ja Saksan valmentajana 2017, VNL:n mestaruus Ranskan valmentajana 2022 ja 2024.
Pelaajana mm. kolme olympiamitalia, kolme maailmanmestaruutta, Maailman cupin voitto , seitsemän Maailmanliigan voittoa sekä neljä EM-kultaa
Marcelo Mendez, Argentiina
61-vuotias argentiinalainen, seurajoukkue Trentino (Italia)
Valmentanut vuodesta 1992, Argentiinan päävalmentajan vuodesta 2019
Aiemmin Espanjan apuvalmentaja (2007-2008)
Olympiapronssia 2020, EM-kulta 2007 apuvalmentajana, Etelä-Amerikan mestaruus 2023, kolme seurajoukkueiden MM-kultaa, kaksi Mestarien liigan hopeaa, CEV Cupin hopea, kuusi Braslian mestaruutta, seitsemän Etelä-Amerikan seurajoukkueiden mestaruutta
Poika Nico Mendez olympiapronssimitalisti 2020
Issanaye Ramires, Etelä-Korea
41-vuotias brasilialainen, ei seurajoukkuetta
Valmentanut vuodesta 2016, Etelä-Korean maajoukkuetta vuodesta 2024
Aiemmin Bahrainin (2021-2023) ja Pakistanin (2023) päävalmentaja ja Brasilian nuorten maajoukkueen apuvalmentaja (2018-2020).
MM-kisojen alkulohkot
(maiden ranking ennen MM-turnausta)
A: Fiilippiinit 82, Iran 13, Egypti 23, Tunisia 43
B: Puola 1 Hollanti 19, Qatar 20, Romania 22
C: Ranska 4, Argentiina 9, Suomi 18, Etelä-Korea 25
D: USA 6, Kuuba 10, Portugali 29, Kolumbia 41
E: Slovenia 7, Saksa 8, Bulgaria 15, Chile 27
F: Italia 2, Ukraina 14, Belgia 17, Algeria 88
G: Japani 5, Kanada 11, Turkki 16, Libya 75
H: Brasilia 3, Serbia 12, Tsekk 21i, Kiina 26
Suomi aiemmat MM-turnaukset
1952 Moskova (sijoitus 11.)
1962 Riika ja Kiova (18.)
1966 Praha ja Jihlava (19.)
1970 Sofia, Haskovo ja Yambol (20.)
1978 Venetsia ja Bergamo (17.)
1982 Buenos Aires ja Rosario (17.)
2014 Katowice ja Wroclaw (9.)
2018 Varna ja Mlano (16.)
Suomalaisista eniten lentopallon MM-otteluita
35 Pentti Aallonen
25 Heikki Heino
25 Jorma Knuutinen
25 Olavi Leinonen
25 Heikki Montonen
19 Väinö Enlund
19 Niilo Uljas
18 Jouko Juvonen
18 Kari Körkkö
18 Mauri Leppänen
18 Jouni Parkkali
18 Jukka Savio
18 Pekka Toppari
17 Mikko Esko
17 Lauri Kerminen
17 Eemi Tervaportti (mukana 2025)
17 Urpo Sivula
Pentti Allonen ja nyt mukana oleva Eemi Tervaportti ovat pelanneet näiden MM-kisojen jälkeen ainoina suomalaisina kolmet MM-kisat
Suomen MM-joukkue
Numero, nimi, pelirooli, pituus, ikä ja maaottelumäärä, seura 25-26, pelatut arvokisat
1 Antti Ronkainen YP 189 28 86 Maaseik (BEL) 1xMM, 2xEM
2 Eemi Tervaportti P 193 36 263 Gebze (TUR) 2xMM, 7xEM
6 Petteri Tyynismaa KP 202 21 24 Düren (GER)
7 Niko Suihkonen YP 190 26 86 Tours (FRA) 1xMM, 3xEM
8 Voitto Köykkä L 179 26 61 Gdansk (POL) 2xEM
10 Luka Marttila YP 197 22 50 Monza (ITA) 1xEM
11 Miika Haapaniemi KP 203 21 40 Roeselare (BEL) 1xEM
13 Joonas Jokela H 202 26 88 Cambrai (FRA) 2xEM
17 Severi Savonsalmi KP 208 24 47 Arcada Galati (ROM)
19 Niklas Breilin L 178 26 73 Maaseik (BEL) 1xMM, 1xEM
21 Veikka Lindqvist H 203 21 12 Milano (ITA)
24 Nooa Marttila YP 193 19 14 Arago de Sete (FRA)
25 Juho Kaunisto KP 207 27 13 Hurrikaani (FIN)
33 Fedor Ivanov P 195 25 86 Berlin RCV (GER) 2xEM
STAFF
Päävalmentaja: Olli Kunnari
Apuvalmentaja: Matti Alatalo
Fysiikkavalmentaja: Marko Panu
Tilastot: Kamil Soloducha
Joukkueenjohtaja: Jarmo Korhonen
Fysio: Petteri Friberg
Lääkäri: Krista Tapaninaho
Viestintä: Toni Flink
Leetopalloliiton MM-kisasivut
https://www.lentopallo.fi/maajoukkueet/veljekset/miesten-mm-kisat-2025/
Suomen kokoonpano ja joukkue-esittely
https://www.lentopallo.fi/maajoukkueet/veljekset/miesten-mm-kisat-2025/suomen-joukkue/
Koko turnauksen ohjelma ja tulosseuranta
https://www.lentopallo.fi/maajoukkueet/veljekset/miesten-mm-kisat-2025/otteluohjelma/
Miesten maaottelupelaajat kautta aikain
https://www.lentopallo.fi/wp-content/uploads/2025/09/Miesten-A-maaottelupelaajat-090925.pdf
Miesten kaikki maaottelut maittain
https://www.lentopallo.fi/wp-content/uploads/2025/09/Miesten-maaottelut-maittain-090925.xls-1.pdf
Miesten maaotteluiden maratontaulukko
https://www.lentopallo.fi/wp-content/uploads/2025/09/Miesten-maaottelut-maratontaulukko-090925.pdf
FIVB:n kisasivut
https://en.volleyballworld.com/volleyball/competitions/men-world-championship
Teksti: Toni Flink