Miehet 1. kierros: TUTO Volley 2 – Raision Loimu 0-3
Tuto Volley M2 Suomen Cup päättyi tappioon Raiison Loimua vastaan puhtaasti 3-0 (14-25, 20-25, 13-25).
Ennakkosuosikkina otteluun lähtenyt Loimu piti esimerkillisesti hermonsa kasassa ja hoiti ottelun ammattimaisella varmuudella Turun Nunnavuoren hornankattilassa yli satapäisen yleisön edessä. Tuto sai hetkittäin pelistä kiinni ja erityisesti toisessa erässä se sai pelattua oman taitotasonsa äärirajoilla. Ottelun parhaat pelaajat palkinnut Kalvotalo Oy valitsi Tuton onnistujaksi libero Valtteri Tynyksen, joka tarjoili yleisön villitsemiseksi akrobaattisia puolustuksia ja sai lihaksistostaan ajoittain huolestuneet joukkuetoverinsa kauhusta kankeiksi. Tuton parhaana pistemiehenä hääri Teemu Piilola, joka teki jo pelkillä sormilyönneillään puolet pistesaaliistaan.

”Kaaduttiin saappaat jalassa. Tai no ainakin toinen saapas. Kaiken kaikkiaan melko hyvää tekemistä kaikilta. Tästä on hyvä jatkaa kautta lähtökohtaisesti vähemmän pitkiä vastustajia vastaan”, totesi pelin jälkeen kahviosta porkkanakakun äärestä tavoitettu Tuto-käskijä Teemu Tolonen.

Loimun parhaana pelaajana palkittiin 10 pistettä tehtaillut Ossi Lehtiö, joka tarjoili kakkossarjajoukkueelle voimakkaan hyökkäämisen mallia. Nopeajalkaista Loimun valmentajaa Luis Salgadoa ei ehditty tavoittaa, mutta hitaammalla kintulla liikkeellä ollut kapteeni Ville Sihvonen oli valmis paketoimaan ottelun lyhyesti.
”Meiltä varsin tasapainoinen peli, varmasti parempi joukkue voitti. Tuton vahvaan sormilyöntipeliin emme olleet täysin valmistautuneita. Roope Siliämaan skouttaus onnistui ja saimme hyydytettyä hänet tänään hyökkäyksellisesti pimentoon. Ensimmäisessä erässä Loimun penkiltä huomattiin myös Karri Sihvosen kiehuminen ja punoitus, joten ymmärsimme nopeasti, että hänen pelinsä on ohi”
Loimu jatkaa voiton myötä Suomen Cupin toiselle kierrokselle, Tuton pelit jatkuvat miesten 2-sarjassa.


Sunnuntaina 26.10 TUTO Volley m2 kohtaa Nunnavuoren palloilupyhätössä Suomen Cupin avauskierroksella Raision Loimun liigamiehistön huippujoukkueen. 2-sarjassa pelaavan Tuton viime kausi päättyi harmillisesti heti pudotuspelien avauskierroksella, kun joukkueen yli pyyhkäissyt kevätnuha-aalto kaatoi melkein koko joukkueen pelikyvyttömäksi.
Kovemman vastustuskyvyn turvaamiseksi coach Teemu Tolonen viritti kesän aikana pelaajaverkot vesille ja haaviin tarttuikin uusia ja nälkäisiä pelaajia ylivertaisen fysiikan omaavan libero Kristian Ruoholan ja n. 214 senttisen koskelaisen Niilo-Kustaa Rautoman muodossa. Tosissaan ulkomailta pelipaikkaa hakeneen, mutta kuitenkin Nunnavuoreen palanneen vakuutusasiamies Roope Siliämaan myötä myös Tuton hihaosasto saa uutta, lähinnä ulkonäöllistä vahvistusta. Kolmikko esittikin hyviä otteita heti ensimmäisessä 2-sarjapelissään, kun Tuto kaatoi viime sunnuntaina Kosken Kaikun 3-1.
”Kakkossarja on itselleni hieman liian helppo sarja. Pystyisin helposti tekemään 25-30 pistettä joka pelissä, jos passarit vain antaisivat ruokaa”, toteaa Järvelän avantouintikeskuksen kylmäaltaasta tavoitettu isokorvainen Siliämaa. ”Sunnuntain cupin peli on ehdottomasti koko kalenterivuoteni huippuhetkiä. Viime kauden joukkueen kohtaaminen on osaltaan myös hieman haikeaa. En varmasti kehtaa tuulettaa yhtään verkon toiselle puolelle”, kohtelias herrasmies ynnäilee.
Suomen perinteisimpiin lentopalloseuroihin lukeutuva Raision Loimu aloittaa kautensa Mestaruusliigassa myös jo Suomen cupia edeltävällä viikolla. Aikaisemmasta cup-pelin ajankohdasta liian vähäiseen harjoittelumäärään vedoten kieltäytynyt Loimu on saanut nyt valmistautua kaksi ylimääräistä viikkoa tuhotakseen Tuton totaalisesti. Kotijoukkueen skouttausosaston kauhunsekaiset katseet ovat kiinnittyneet erityisesti vikkeläjalkaisen liberon Ville Sihvosen suuntaan. Tuton riveissä pelaavan Karri-veljensä rinnallevetokisassa voittaneen Villen peli-ilon vieminen tulee olemaan keskeinen tavoite tulevana sunnuntaina.
”Pelin häviäjällä ei varmasti joulupöytään ole asiaa. Vaikka Ville hyppäisi kuinka paljon korkeammalle kuin minä, ainakaan kädenvääntökisassa hänellä ei ole palaakaan. Jos passari onnistuu heittämään minulle yhdenkään riittävän korkean passin, tulen tähtäämään joka lyönnin Villeä kohti”, tuhahtaa kesken laivojen rakentamisen haastattelupyyntöön vastannut Tuton äkäinen keskitorjuja Karri Sihvonen.
Suomen Cup 1. kierros TUTO Volley m2- Raision Loimu Nunnavuoren palloiluhallissa 26.10 klo 12.30.
Liput 5e, hallilla kahvio. Käteinen tai Mobile pay.

