Miehet 1. kierros: JyväsLentis – AC Oulu Volley 0-3
AC Oulu Volleyn liigajoukkue kävi Jyväskylästä Suomen Cupin jatkopaikan kaatamalla JyväsLentiksen nuoren 2-sarjajoukkueen selkeästi 3-0 (25-13, 25-16, 25-10).
Jokaisessa erässä JyLen peli pysähtyi kertaalleen yhteen pitkään syöttövuoroon ja näin ACO Volley vei kaikki erät selvin numeroin. Erityisesti Lasse Jäntin syöttövuorot aiheuttivat JyLelle isoja haasteita.
Ottelun ja sen ensimmäisen erän alku oli runsaslukaisalle kotiyleisölle karua katseltavaa. ACO Volley keräsi valtavan johdon JyLen tuskaillessa vastaanottonsa kanssa ja etsiessä muutenkin kaikilla tavoin pelirytmiään. Erän edetessä kotijoukkuekin alkoi pääsemään onnistumisten makuun ja sitä kautta tekeminen rentoutui. Alussa kertynyttä eroa oli kuitenkin aivan liikaa kurottavaksi ja eräpisteet kirjattiin ACO Volleyn hyväksi 13-25.

Toisenkin erän alku oli ACO Volleylta vahva, mutta tällä kertaa JyLe pääsi hieman nopeammin rytmiin kiinni. Erässä nähtiin ajoittain pitkiä palloralleja ja uhrautuvaa puolustamista puolin ja toisin. Erän loppu oli kuitenkin oululaisten vakuuttavaa näytöstä ja erävoitto heille 16-25.
Kotijoukkueelle pitkä erätauko osoittautui liian pitkäksi, kun kolmannen erän alussa peliin kiinni pääseminen vei taas aikansa eikä kirivaihdettakaan löytynyt oikeastaan missään vaiheessa. ACO Volley hallitsi erää täysin suvereenisti ja vähillä virheillä pelaten päättäen erän tylyihin 10-25 lukemiin ja edeten sen myötä 0-3 voitolla Suomen Cupin toiselle kierrokselle.

JyLen parhaana palkittiin Viljami Poikonen ja AC Oulu Volleyltä Veeti Parkkinen.
JyLe-valmentaja Mikko Häyrinen näki pelin näin: ”Tasoero Liiga- ja erittäin nuoren 2-sarjajoukkueen välillä oli tiedossa etukäteen ja näkyihän se myös pelissä. Ne jaksot pelistä, kun pelasimme omaa parasta peliämme, pysyimme mukana varsin hyvin. Kiitos ACO Volleylle siitä, että tulivat peliin kovalla asenteella ja saimme arvokasta oppia tulevaisuutta varten. Kiitos kotiyleisölle hienosta kannustuksesta läpi pelin.”
ACO Volleyn valmentaja Sami Kurttila näki pelin näin: ”Meillä keskittyminen oli hyvää koko pelin, vaikka oli hieman vaikeaa lähteä pelaamaan täysin tuntematonta joukkuetta vastaan. Keskittyminen omaan peliin oli kuitenkin ajatus numero yksi. Hyviä nuoria pelaajia oli vastassa, joista varmasti kuullaan tulevaisuudessa.”


ENNAKKO
Jyväskylässä nähdään pitkästä aikaa miesten lentopallon Mestaruusliigajoukkue tositoimissa, kun AC Oulu Volley saapuu JyväsLentiksen vieraaksi Suomen Cupin 1. kierroksen otteluun sunnuntaina 12.10.2025 klo 18.00 Gradia Viitaniemen D-saliin.
Liigajoukkue ACO Volley lähtee otteluun selkeänä ennakkosuosikkina, mutta JyLen nuori 2-sarjajoukkue aikoo haastaa oululaiset rohkealla pelillä. Ottelu tarjoaa jyväskyläläisyleisölle harvinaisen mahdollisuuden nähdä liigatason lentopalloa ja kotijoukkueelle arvokkaan mittarin oman kehityksen arviointiin.

Oululaisten kokoonpanosta löytyy runsaasti osaamista ja nuorta lahjakkuutta. Joukkueen riveissä pelaavat mm. 67 ottelua Suomen maajoukkueessa pelannut Jan Helenius sekä kesällä U19-maajoukkueessa menestyneet joukkueen avainpelaajat Eeli Kuukasjärvi ja Kaapo Vanhatupa. Valmennuksesta vastaa kokenut ja menestynyt kaksikko Sami Kurttila ja Kari Raatikainen.
ACO Volleyn valmentaja Sami Kurttila kommentoi sunnuntain peliä näin:
“Valmistautuminen kauteen on ollut pitkä, mutta olemme saaneet kehittää tiettyjä osa-alueita rauhassa kohti viivästynyttä liiga-avausta. Mestaruusliigaan lähdemme laajalla ja nuorella rosterilla altavastaajan asemassa. Tähän JyLe-peliin emme olla erityisesti valmistautuneet, mutta meillä on kahden viikon kova harjoitusjakso menossa.”
JyLe-valmentaja Mikko Häyrinen näkee ottelun arvokkaana kokemuksena:
”Hieno mahdollisuus nuorelle joukkueelle haastaa liigajoukkuetta ja saada kova vastustaja. Tämä antaa hyvän sykäyksen kauden alkuun ja tukee pelaajien kehitystä, mikä meillä on päätavoitteena. ”
ACO Volleyn nouseva tähtipassari Eeli Kuukasjärvi:
“Todella hyvin ja odottavaisin mielin lähdetään vihdoin kautta avaamaan Jyväskylään, liigan pienen viivästyksen takia sitä on odoteltukin jo pitkään.”
Oskari Murtoniemi, JyLe-kapteeni ja -passari:
“Tiedämme, että kohtaamme kovan vastustajan, mutta meillä ei ole mitään hävittävää. Tämä on erinomainen tilaisuus mitata omaa osaamista – rohkealla pelillä saadaan hieno ottelu aikaan!”
Tule paikalle – luvassa on liigatason lentopalloa ja kovaa taistelua!
Suomen Cup: JyväsLentis – AC Oulu Volley
Sunnuntaina 12.10.2025 klo 18.00
Gradia Viitaniemi D-sali, Jyväskylä
Liput 6 e / 4 e, joko ovelta tai ennakkoon https://maksa.mobilepay.fi/vgczcq

