Skip to Content

Lentisnaisille kitkerän suloinen voitto Sveitsistä – EM-kisapaikka karkasi niukasti

Suomen naisten lentopallomaajoukkue ei saavuttanut tarvitsemansa suuruista voittoa EM-karsintojensa päätösottelusta Sveitsistä sunnuntaina. Käytännössä Suomelta vaadittiin vähintään 3-1 voittoa kisapaikan saavuttamiseksi. Kun voitto irtosi lopulta Winterthurissa ”vain” erin 3-2 (19-25, 25-15, 25-21, 22-25, 16-14), ei EM-paikkaa lohjennut.

Pienoinen oljenkorsi jäi vielä ottelun jälkeen myöhempään iltaan Tanskan tai Georgian superyllätysvoittoihin omissa päätöspeleissään Unkarista ja Portugalista, mutta näin ei ollut tapahtuva.

Saksa meni A-lohkosta lohkovoittajana yhdeksällä pisteellä EM-kisoihin. Suomi saavutti lopulta sarjapisteitä kuusi ja Sveitsi kolme.

Suomen taakse olisi pitänyt jäädä EM-kisapaikan saavuttamiseksi seitsemästä lohkoskakkosesta kaksi, mutta lopulta sinne jäi vain Israel. Näin Suomi oli käytännössä ensimmäinen karsiutuja.

Päävalmentaja Andre Sá:

– Todella tiukallahan se oli. Pieni kokemuksen puute tämmöisistä paikoista tuntui nyt olevan ratkaiseva asia.

– Olen ylpeä joukkueesta, mitä me kesän aikana tehtiin ja miten kehityttiin. Kaksi voittoa ja iso kehitys asenteessa tämän yhteisen projektimme suhteen. Kaikki pelaajamme ovat voittajia kehityksen myötä. Totta kai olemme kilpailijoita ja haluamme aina enemmän. Joskus asiat menevät näin ja joskus toisin, se on urheilua.

-Katson luottavaisena tulevaisuuteen. Meillä on erittäin hyvä projekti menossa, johon olemme kaikki sitoutuneet vahvasti. Ensi kesä tulee olemaan hieno!

Naisten EM-kisat pelataan 2026 alkusarjojen osalta neljässä eri maassa, kun emäntinä toimivat Ruotsi, Tsekki, Azerbaijan sekä Turkki.

Suoran paikan 21.8.-6.9.2026 pelattavaan EM-lopputurnaukseen saivat 2023 EM-kisojen kahdeksan parasta sekä neljä turnausemäntää. Turnausjärjestäjät ovat Ruotsi, Tsekki, Azerbaijan sekä Turkki. Suoran kisapaikan edellisten kisojen. 2023 menestyksellään ovat varmistaneet Serbia, Hollanti Italia, Puola, Ranska, Bulgaria, Ukraina, Slovakia.

Karsinnoista paikkansa varmistivat Kroatia, Saksa, Belgia, Slovenia, Espanja, Kreikka,Montenegro, Latvia, Itävalta, Unkari, Portugali  ja Romania. 

Sunnuntain ottelussa Suomen parhaat pistenaiset olivat Saana Lindgren 22/+12, Suvi Kokkonen 21/+11, Ada Aronen 14/0, Netta Rekola 15/+9 ja Daniela Öhman 15/+13.

Suomen hyökkäysprosentti oli selvästi kotisjoukkuetta parempi (41%-31%), mutta suoria hyökkäysvirheitä tuli selkeästi enemmän (12-6). Torjunnat Sveitsi vei 15-14 ja ässäsyötöt 9-7. 

Suomen avaus AXA Areenassa Winterthurissa oli sama kuin Nokialla Saksaa vastaan: Kaisa Alanko, Saana Lindgren, Ada Aronen, Suvi Kokkonen, Daniela Öhman, Netta Rekola ja Netta Laaksonen (libero).

Avauserän täyskäännös nähtiin kapteeni Samira Sulserin syöttövuorolla, kun Sveitsi tuli parin pisteen takaa loppuun asti 19-25 -erävoittoon.Tätä ennen Suomi oli ohjaksissa koko erän. Suomen hyökkäyspeli oli epävarmaa, kuten peli yleisestikin. Suomi teki erään peräti 16 pistettä virheillään vastustajalle (4 syötöllä, 3 vastaanotolla ja 9 hyökkäyksellä). Tuplavaihdosta kentälle tulivat Liina Räty ja Yasmine Madsen sekä aivan erän lopussa Laura Penttilä liberoksi vastaanottoon.

Toisessa erässä Suomi ei lipsunut, vaan kuittasi sen tylysti 25-15. Suomen peli varmeni ja Sveitsin hyökkäys puolestaan suli erässä lähes täysin (18 %). Erityisesti Daniela Öhman nousi erässä vahvasti esille (5/+5).

Suomi paransi edelleen hyökkäystään kolmannessa erässä ja hallitsi sitä koko ajan naulaten sen 25-21. Tehot hyökkäyksessä erityisesti kasvoivat selkeästi kahdesta edellisestä. Hakkuri Saana Lindgren nousi erässä isoimpaan rooliin (7/+7).

Sveitsi karkasi neljännen erän alkuun jo selvään johtoon (4-9). Sá reagoi vaihtamalla liberoksi Laura Penttilän ja hakkuriksi Yasmine Madsenin. Daniela Öhmanin hyvien lyhyiden syöttöjen myötä Suomi pääsikin peliin mukaan ja tasoittikin erän. Lopussa kuitenkin etenkin Laura Dervisaj-Künzler oli myrkkyä hyökkäyksillään ja Sveitsi päätti Suomen kisahaaveilun 22-25.

Viitoserässä Suomi keräsi hienosti rivinsä ja taisteli siitä jatkopalloilla 16-14 -voiton.

Sunnuntain ottelussa Suomen parhaat pistenaiset olivat Saana Lindgren 22/+12, Suvi Kokkonen 21/+11, Ada Aronen 14/0, Netta Rekola 15/+9 ja Daniela Öhman 15/+13.

Suomen hyökkäysprosentti oli selvästi kotisjoukkuetta parempi (41%-31%), mutta suoria hyökkäysvirheitä tuli selkeästi enemmän (12-6). Torjunnat Sveitsi vei 15-14 ja ässäsyötöt 9-7. 

Suomi ja Sveitsi ovat kohdanneet naisten maaotteluissa nyt 40 kertaa, Suomi on voittanut peleistä 18 ja Sveitsi 22. 2020-luvulla kohtaamisia on kuusi, joista voitot ovat tasani. Suomella oli historian osalta paljon ”velkoja maksettavana”, kun neljä edellistä EM-karsintaottelua (2024, 1997, 1996 ja 1995) olivat päättyneet kaikki sveitsiläisten voittoon.

Kyseessä oli naisten maajoukkuehistorian 751. ottelu. Voittoja on 375, samoin kuin tappioita.Lisäksi yksi ottelu on päättynyt tasapeliin.

Suvi Kokkonen pelasi 109:nnen naisten maaottelunsa ja nousi kaikkien aikojen ottelutilastossa 19:nneksi ohi Hannele Tolosen ja Hennele Rissasen. Seuraavana edellä on kahden pelin päässä Riikka Lehtonen (111). Netta Laaksoselle maaottelu oli 50:s.

Suomen naisten karsintalohkon tulokset
18.8 2024 Suomi – Sveitsi, Turku 2-3
24.8. 20244 Sveitsi – Saksa 0-3
29.8. 2024 Saksa – Suomi, Schwerin 3-0
2.8. 2025 Suomi – Saksa, Nokia 3-1
6.8. 2025 Saksa – Sveitsi 3-0
10.8. 2025 Sveitsi – Suomi, Winterthur 2-3

Lohko A lopputilanne:
1 Saksa 4 3-1 (10-3) 9 p
2 Suomi 4 2-2 (8-9) 6 p
3 Sveitsi 4 1-3 (5-11) 3 p

Naisten maajoukkue EM-karsinnoissa 2025
Pituus, maaottelumäärä, seura 25-26

Passarit
8 Kaisa Alanko 173 154 LOVB Houston (USA)
13 Liina Räty 183 7 Puijo Wolley

Hakkurit
14 Neea-Maria Joki 183 13 University of Utah (USA)
17 Saana Lindgren 188 25 Kalisz (POL)
20 Yasmine Madsen 182 85 Les Burdis Bordeaux (FRA)

Yleispelaajat
2 Heini Ahtola 187 15 Mullhouse 2 (FRA)
5 Suvi Kokkonen 182 109 Macerata (ITA)
9 Ada Aronen 178 25 Puijo Wolley
11 Iida Pöllänen 183 14 LP Kangasala

Keskipelaajat
3 Netta Rekola 183 35 Schaffahaussen (SUI)
15 Daniela Öhman 184 123 `?
18 Taija Tikka 181 18 Puijo-Wolley

Liberot
10 Laura Penttilä 162 33 LP Kangasala
16 Netta Laaksonen 173 50 ?

STAFF:
Päävalmentaja André Sá (Portugali)
Valmentaja Jukka Lehtonen
Fysiikkavalmentaja Laura Järvinen
General manager/joukkueenjohtaja Ari-Matti Joki
Fysioterapeutti Laura Gustavsson
Tilastot Pavel Fabritsi (Ukraina)
Lääkäri Krista Tapaninaho
Viestintä Toni Flink

Naisten maajoukkueen joukkuesivu
https://www.lentopallo.fi/maajoukkueet/naiset/

Naisten maajoukkueen pelaajakortit
https://www.lentopallo.fi/maajoukkueet/naiset/pelaajakortit/

Teksti: Toni Flink

Back to top