Skip to Content

Lentisnaisiamme vastaan tuulahdus maanosan huipulta lauantaina Nokialle

Naisten lentopallomaajoukkueen ainoa kesän virallinen esiintyminen kotiyleisön edessä on luvassa tulevana lauantaina 2.8. kello 14 Nokian AGCO Power Areenalla, kun ihan maailman eliittiinkin kuuluva Saksa asettuu vastaan EM-karsintaottelussa.

Nyt alkavalla EM-karsintojen toisella puolikkaalla Suomi pelaa Nokian ottelun lisäksi Sveitsiä vastaan vieraissa sunnuntaina 10.8.

Suomen karsinnat käynnistyivät ensimmäisen puolikkaan osalta viime syksynä heikosti. Turussa elokuussa se hävisi Sveitsille 2-3 ja perään Palmbergissä kotijoukkueena tuolloin olleelle Saksalle 0-3 (20-25, 20-25, 15-25).

Saksa aloitti karsinnat voitolla Sveitsistä vieraissa 3-0 (38-36, 25-18, 25-9) ja jatkoi sitä siis voitolla Suomesta kotonaan 3-0. Saksa voi täydellä pistepotilla Nokiasta varmistaa lohkovoiton ja paikkansa EM-lopputurnauksessa.

Näin Saksalla on karsintalohkon puolivälissä täydet kuusi pistettä, Sveitsillä kaksi ja Suomella yksi.

EM-lopputurnauspaikan 2026 saavuttaa kaikkien seitsemän lohkovoittajan lisäksi viisi parasta lohkokakkosta. Tähän joukkoon pääsystä toiveita edes elätellen Suomen on käytännössä voitettava molemmat jäljellä olevat ottelunsa ja ehkäpä vielä täydellä kolmen pisteen saaliilla molemmista.

EM-karsintoihin valmistautumisjaksolla mukana oli 15 pelaajaa, joista yleispelaaja Jessica Kosonen jää nyt varalle EM-karsintaotteluihin.

Nyt kasteensa maajoukkueen päävalmentajana arvopeleissä saava päävalmentaja Andre Sá valmistautumisesta ja joukkuevalinnoista:

-Joukkueen pelaajistoa valinnassa on tehty alusta asti ratkaisuja tulevaisuuttamme silmällä pitäen. Emme koskaan saa vastauksia pelaajien valmiudesta näissä tilanteissa, jos emme anna heille mahdollisuuksia. Näitä kokemuksia tarvitaan.

-Kesän valmistautumisjakso on sujunut oikein hyvin. Kolme ottelua (kaksi virallista ja yksi harjoituspeli) Romaniaa vastaan näytti meidän tasomme hyvin ja myös sen, mitä pitää tehdä päästä Romanian edustamalle tasolle ja olemaan kilpailukykyinen esimerkiksi nyt vastaan tulevan Saksan kanssa. Tiedämme mitä haluamme ja sitä kohden teemme töitä. Tämä viikko hiotaan yksityiskohtia Saksaa vastaan.

Saksan maailman ranking kymppi – tuore VNL:n seiska

Saksa on tällä hetkellä maailman rankingissa peräti sijalla kymmenen Suomen sijoituksen ollessa 41:s. Käytännössä Suomen 3-2 -voittokin Nokian ottelusta nostaisi tätä sijoitusta 6-7 sijaa yhdellä kertaa. Euroopan rankingissa Saksa on kuudes ja Suomi sijalla 24.

Saksalle EM-karsinnat ovat tämän kesän ja syksyn ohjelmassa ainakin ulkopuolelta katsottuna ns. pakkopuolla MM-kisojen ja juuri puolivälieräpaikkaan johtaneen VNL:n ohessa.

Kolmen viikon kuluttua alkavissa MM-kisoissa Saksa on samassa Phuketissa pelattavassa alkulohkossa Puolan, Kenia ja Vietnamin kanssa.

Juuri huipentuneessa VNL:ssä, Nations Leaguessa, Saksa oli runkosarjassa 18 joukkueen joukossa seitsemäs selviytyen puolivälieriin. Final 8 -lopputurnauksen puolivälierässä se hävisi viime torstaina Brasilialle 0-3.

Saksa oli jo ennakkoon koko EM-karsintojen kovin joukkue, kuten viime syksykin totuudeksi osoitti. Saksa joutui karsintoihin jäätyään viime vuoden EM-kisoissa 12:nneksi. Muutenkaan ihan viimeiset vuodet eivät ole olleet maalle edellisvuosikymmeniin verrattuna kovinkaan menestyksekkäitä. Esimerkiksi 2009-2013 maa oli kaksi kertaa EM-hopealla ja kertaalleen neljäs sekä MM-kisoissakin kahdesti kymppisakissa 2010 ja 2014. Viime MM-kisoissa 2022 Saksa oli 14:s.

Saksan perusrunko Italian A1-liigasta

Saksa pystyy marssittamaan Suomea vastaan väkivahvan seitsikon kovilla haastajilla ryhdistettynä. Vastaan voi hyvinkin tulla Italian A1-liigassa pelaava ryhmä, jossa lisäväriä tuo Japanin ja USA:n liigassa pelaavat kovat nimet.

Päävalmentajaksi tuli täksi kesäksi neljän vuoden sopimuksella 50-vuotias italialainen Giulio Bregoli, joka aloittaa myös maailman terävämpään kärkeen kuuluvan turkkilaisen Eczacibasin päävalmentajana. Bergoli valmensi viime vuonna Ruotsin naisia ja sitä ennen oli pitkään Italian naisten maajoukkueen apuvalmentaja. Seurajoukkueista hän on valmentanut ranskalaista Saint-Raphaelia ja italialaista Chieriä CEV Cupin sekä Challenge Cupin mestariksi. Apuvalmentajana italialaisella on mm. MM-hopeaa (2018) ja pronssia (2022), EM-kultaa (2021) ja pronssia (2019) sekä VNL kultaa (2022)

23-vuotias ykköspassari Sarah Straube on pelannut koko uransa Dresdenissä, mutta matkaa kesän jälkeen Italian liigan Marignanoon.

Hakkuriksi Saksalla on kaksi melko tasavahvaa ehdokasta. Lena Kindermann on Yhdysvalloissa yliopiston käynyt 26-vuotias peluri pelasi viime kaudella Ranskassa Venellesissä ja siirtyy saman maan liigan Paris Saint-Cloudiin alkavalle kaudelle mm. Emmi Tolvasen joukkuekaveriksi. Toinen vaihtoehto hakkuriksi on Italian A2:sen Trentosta A1_en Bergamoon siirtyvä, myös Yhdysvalloissa yliopistouran tehnyt 24-vuotias Emilia Weske.

Yleispelaajista Lina Alsmeier aloittaa Italiassa kolmannen ja huippujoukkue Novarassa toisen kautensa. Alsmeier oli voittamassa Novaran kanssa CEV Cupia ja oli A!:ssä välierissä. Toinen yleispelaaja seitsikossa lienee kolmen Italian vuoden jälkeen nyt toisensa Japanissa aloittava Lena Stigrot, 30, joka on olllut maajoukkueryhmässä mukana jo yli kymmenen vuoden ajan. Lisäksi paikoille on tarjolla kaksi edellistä kautta Novarassa Alsmeierin kanssa pelannut ja Turkkiin THY:hyn takaisin siirtyvä Hanna Orthmann.

Aloituksen keskipelaajista 21-vuotias ja 191-senttinen Anastasia Cekulaev pelasi hänkin Italiassa (Perugia) ja pelaa siellä myös alkavalla kaudella (Chieri).

Toinen keskipelaaja on joukkueen kapteeni Camilla Weitzel, jo viidennen Italian kautensa aloittava ensi kauden hallitsevan Mestarien liigan hopeajoukkueen Scandiccin 25-vuotias 195-senttinen vahva torjuja. Kolmas hyvä keskarivaihtoehti tähän päälle on vielä Roma Volleyn Marie Schölzel.

Liberona pelaa Kaisa Alangon joukkuekaverina Yhdysvaltojen LovB-liigassa Houstonissa pelannut Anna Pogany.

Naisten EM-karsinnat pelataan puoliksi elokuussa 2024 ja elokuussa 2025. Suomi pelaa 2024 kotiottelun Sveitsiä ja vierasottelun Saksaa vastaan. 2025 vuorossa ovat kotiottelu Saksaa vastaan sekä vierasottelu Sveitsiä vastaan.

EM-lopputurnauspaikan saavuttaa kaikkien seitsemän lohkovoittajan lisäksi viisi parasta lohkokakkosta.

Suoran paikan 2026 EM-lopputurnaukseen saavat 2023 EM-kisojen kahdeksan parasta sekä neljä turnausisäntää. Turnausjärjestäjät ovat Ruotsi, Tsekki, Azerbaijan sekä Turkki. Suoran kisapaikan edellisten kisojen. 2023 menestyksellään ovat varmistaneet Serbia, Hollanti Italia, Puola, Ranska, Bulgaria, Ukraina, Slovakia.

Naisten karsintalohkot (Euroopan ranking 25.7.)
A: Saksa (6), Sveitsi (26), Suomi (24)
B: Belgia (10), Unkari (20), Tanska (36)
C: Slovenia (14), Israel (29), Viro (28)
D: Bosnia & Hertsegovina (23), Montenegro (25), Latvia (27)
E: Espanja (15), Portugali (21), Georgia (30)
F: Kreikka (16), Itävalta (22), Pohjois-Makedonia (32)
G: Romania (18), Kroatia (17), Kosovo (31)

Suomen naisten karsintalohkon ohjelma:
18.8 2024 Suomi – Sveitsi, Turku 2-3
24.8. 20244 Sveitsi – Saksa 0-3
29.8. 2024 Saksa – Suomi, Schwerin 3-0
2.8. 2025 Suomi – Saksa, Nokia
6.8. 2025 Saksa – Sveitsi
10.8. 2025 Sveitsi – Suomi, Winterthur

Suomen otteluohjelma 2025
10.7. Suomi – Viro, maaottelu, Lehto Areena Helsinki: 3-1 (lisäerä 1-0)
11.7. Suomi – Viro, epävirallinen harjoitusottelu, Kiskallio, Lohja: 3-0 (lisäerät 2-0)
16.7.Viro – Suomi,, maaottelu,, Kalev halli, Tallinna 1-3 (Lisäerä 0-1)
18.7. Tanska – Suomi,, maaottelu,, Kalev halli, Tallinna 0-3 (lisäerä 0-1)
23.7. Romania – Suomi,. maaottelu, Blaj Romania 3-1
24.7. Romania – Suomi, maaottelu, Blaj Romania 3-0 (lisäerä 0-1)
2.8. Suomi – Saksa, klo 14, EM-karsinta, AGCO Power Areena, Nokia
10.8. Sveitsi – Suomi, klo 17, EM-karsinta, Winterthur, Sveits

Naisten maajoukkueryhmä EM-karsintoihin
Pituus, maaottelumäärä 24.7. pelin jälkeen, seura 25-26

Passarit
8 Kaisa Alanko 173 152 LOVB Houston (USA)
13 Liina Räty 183 5 Puijo Wolley

Hakkurit
14 Neea-Maria Joki 183 11 Univ. of Utah (USA)
17 Saana Lindgren 188 23 Kalisz (POL)
20 Yasmine Madsen 182 83 Les Burdis Bordeaux (FRA)

Yleispelaajat
2 Heini Ahtola 187 13 Mullhouse 2 (FRA)
5 Suvi Kokkonen 182 107 Macerata (ITA)
9 Ada Aronen 178 23 Puijo Wolley
11 Iida Pöllänen 183 12 LP Kangasala

Keskipelaajat
3 Netta Rekola 183 33 Schaffahaussen (SUI)
15 Daniela Öhman 184 121 `?
18 Taija Tikka 181 16 Puijo-Wolley

Liberot
10 Laura Penttilä 162 31 LP Kangasala
16 Netta Laaksonen 173 48 ?

STAFF:
Päävalmentaja André Sá (Portugali)
Valmentaja Jukka Lehtonen
Fysiikkavalmentaja Laura Järvinen
General manager/joukkueenjohtaja Ari-Matti Joki
Fysioterapeutti Laura Gustavsson
Tilastot Pavel Fabritsi (Ukraina)
Lääkäri Krista Tapaninaho
Viestintä Toni Flink

Naisten maajoukkueen joukkuesivu
https://www.lentopallo.fi/maajoukkueet/naiset/

Naisten maajoukkueen pelaajakortit
https://www.lentopallo.fi/maajoukkueet/naiset/pelaajakortit/

Teksti: Toni Flink

Back to top