Beach volleyn SM-kiertue saa lisäväriä uudesta Beach Cupista
Beach volleyn SM-kiertueella pelataan kesällä 2026 yhteensä 5–6 osakilpailua. Neuvottelut kuudennen osakilpailun järjestämisestä ovat loppusuoralla, ja toteutuessaan kiertue kasvaisi viime kesästä yhdellä tapahtumalla. Varmistetut viisi osakilpailua järjestetään Vantaalla, Sastamalassa, Hyvinkäällä, Kalajoella ja Turussa. Lisäksi uutuutena mukaan tulee heinäkuussa pelattava Beach Cup.

-Kesän 2026 kiertueelle lähtökohdat ovat merkittävästi paremmat kuin viime vuoteen. Iso osa turnaus järjestäjistä ovat tuttuja viime vuosilta, joka mahdollistaa toiminnan kehittämisen paikkakuntakohtaisesti. Yhteistyö ja asioisoista sopiminen järjestävien seurojen kanssa on ollut hedelmällistä. SM-kiertueen osakilpailut tulevat varmasti olemaan tapahtumina viime vuotista paremmalla tasolla, Lentopalloliiton beach volleyn lajipäällikkö Toni Vahela toteaa.
SM-finaalit saavat jälleen komeat puitteet, kun tapahtuma palaa Tampereen Keskustorille. Finaalit pelataan 21.–23.8. kahdeksan parhaan naisten ja miesten joukkueen kesken. Samana viikonloppuna Tampereella järjestetään myös junioreiden SM-finaaliturnaus.
-SM-finaalien saaminen Tampereella Keskustorille on meille iso asia. Paras mahdollinen sijainti kaupungin ytimessä takaa tapahtumaan hienon tunnelman, joka varmasti sytyttää sekä katsojat että pelaajat. Viikko ennen finaaleja Tampereella Pyynikin uimarannalla pelattava Beach cup -turnaus tuo mukavaa värettä kesän kilpailukalenteriin. Tavoitteena on kehittää tapahtumasta koko beach volley -kansan beach party -tapahtuma, jossa urheilullisesti pelataan kuitenkin isoin panoksin, Vahela iloitsee,

Muita asioita kiertueen ympärillä ovat valmentamisen salliminen kansainvälisten sääntöjen mukaisesti, tulospalvelusivun kehitystyön valmistuminen sekä tuomaritoiminnan keihittäminen.
-Monet taustalla tehdyt uudistukset vaikuttavat kesän tapahtumiin merkittävästi. Tulospalvelusivujen kehitystyö on iso ponnistus, joka tulee viemään lajin seuraamisen uudelle tasolle. Valmentajien salliminen pelien aikana muuttaa merkittävästi totuttua dynamiikkaa ja tuo varmasti mukanaan myös yllätyksellisyyttä sekä uuden seurattavan elementin. Tuomaritoiminnan uusi organisointi rakentaa omalta osaltaan beach volleyn kehittymistä urheilullisesti, Vahela pakretoi uudistuksia.
Kiertueen kaikki ottelut ovat katsottavissa LentisTV:stä.
Hallitsevat Suomen mestarit ovat Arttur Pennanen / Valtter Pennanen sekä Anniina Parkkinen / Vilhelmiina Prihti.
Beach Volleyn SM-kiertue 2026
9.–10.5. Vantaa – Hiekka Beach Volley Club (sisähalliturnaus)
5.–7.6. Sastamala – Kaalisaari
3.–5.7. Hyvinkää – Biitsistadion
10.–12.7. Kalajoki – Hiekkasärkät
24.–26.7. Paikka avoin
7.–9.8. Turku – Urheilupuisto
14.–16.8.Beach Cup – Tampere, Pyynikin uimaranta
21.–23.8. SM-finaalit – Tampere, Keskustori
Uusi Beach Cup tuo kiertueelle täysin uuden elementin
Osana SM-kiertuetta pelataan ensimmäistä kertaa Beach Cup -turnaus Tampereen Pyynikillä 14.–16.7. Beach Cup on konseptina uusi: se on osa SM-kiertuetta, mutta sillä on oma kilpailuformaatti ja erilliset säännöt.
Beach Cupin pääsarjaan otetaan 32 paria, ja turnaus on avoin kaikentasoisille lentopallon ja beach volleyn pelaajille. Turnauksen voittajat saavat villin kortin SM-finaaliturnaukseen.
SM-finaalien kahdeksasta joukkueesta seitsemän määräytyy rankingin perusteella. Nämä parit eivät saa osallistua Beach Cupiin, jossa ratkaistaan finaalien kahdeksas paikka.
Teksti: Toni Flink
Kuvat: Teemu Pitkäkoski

