Skip to Content

Ahtiainen / Lahti-Liukkonen ensimmäiseen yhteiseen Suomen mestaruuteen

Niina Ahtiainen ja Taru Lahti-Liukkonen ovat beach volleyn naisten Suomen mestareita 2023. SM-kulta on kaksikolle ensimmäinen yhdessä saavutettu SM-mitali ja sitä kautta myös tietysti mestaruus. Lahti-Liukkoselle mestaruus on kaikkiaan jo uran seitsemän ja Ahtiaisellekin neljäs.

Turnauksen ykköseksi sijoitetut Ahtiainen / Lahti-Liukkonen löivät Tampereen Keskustorin finaalissa Anniina Parkkinen / Sara Sinisalo kaksikon todella jännittävän ja monivaiheisen finaalin myötä pistein 21-14, 18-21, 15-10.

Lahti-Liukkonen nousi naisten kaikkien aikojen SM-mitalitilastossa nyt kakkoseksi seitsemällä kullalla ja kolmella hopealla. Tilaston ykköspaikkaa pitää hallussaan Riikka Lehtonen (12-2-2). Ahtiainen puolestaan nousi nyt yhdeksännen mitalinsa myötä jakamaan kolmanneksi eniten mitaleita voittaneen naisen titteliä Emilia ja Erika Nyströmin kanssa.

Pronssiottelussa Tuuli Metsäkoivu / Elina Pirttimäki joutuivat tunnustamaan parin Aliisa Vuorinen / Vilhelmiina Prihti paremmakseen kahdessa erässä 20-22, 13-21. Vuorinen / Prihti palasivat näin yhden kesän jälkeen mitalikantaan ottaen jo viidennen yhteisen SM-mitalinsa.



Beach Volleyn Suomi FB, Instagram ja Suomen Lentopallo TikTok tarjoaa kisatapahtumia!

Naisten pronssiottelu
Aliisa Vuorinen / Vilhelmiina Prihti [3] – Tuuli Metsäkoivu / /Elina Pirttimäki [4] 
22-20, 21-13

Naisten finaali
Niina Ahtiainen / Taru Lahti-Liukkonen [1] – Anniina Parkkinen / Sara Sinisalo [2]  21-14, 18-21, 15-10


Teksti: Toni Flink
Kuvat: Susanna Haikonen

Back to top