Naisten beach volley maajoukkue vahvassa noususuhdanteessa ensi vuoteen
Naisten beach volley -maajoukkue lähtee tulevaan kauteen isommin kuin koskaan aiemmin. Maajoukkueryhmän vuodelle 2026 muodostaa kuusikko: Taru Lahti-Liukkonen, Niina Ahtiainen, Vilhelmiina Prihti, Anniina Parkkinen, Sara Sinisalo ja uutena pelaajana vasta 16-vuotias Maisa Kyröläinen. Päävalmentajana jatkaa toista vuotta brasilialainen Lissandro Carvalho.
– Kokonaisuudessaan kolme joukkuetta pitävät sisällään todella mielenkiintoisen kombinaation urheilijoita. Osalla pelaajista on jo pitkä kokemus kansainvälisestä kilpailusta sekä tukuittain meriittejä. Toisella ryhmällä kokemusta on karttunut muutaman vuoden ajan ja pilkahduksia menestysmahdollisuuksista on nähty. Sitten tietenkin viimeisimpänä ryhmään liittynyt jäsen (Maisa Kyröläinen) tuo mukanaan ison määrän lahjakkuutta ja huippu-urheilupotentiaalia, jonka kypsymistä kansainväliseksi menestykseksi valmennus ja kokeneemmat urheilijat pääsevät tukemaan, taustoittaa Lentopalloliiton beach volleyn lajipäällikkö Toni Vahela.

Päävalmentaja Lissandron mukaan on tulevalla kaudella etusijalla on vahvistaa kaikkien seniorijoukkueiden teknistä ja kilpailullista vakautta.
– Rakentaen päättyvän vuoden saavutusten pohjalta päätavoitteena on parantaa suorituskyvyn tasaisuutta, lisätä kilpailukykyä korkeammantason turnauksissa sekä jatkaa nuorempien parien kehityksen tukemista maajoukkuehjelmassa, Lissandro toteaa,
Kauden 2026 kilpailullinen päätavoite on elokuussa Puolan Stare Jablonkissa pelattavat EM-kilpailut. Tämän lisäksi kauden viimeisen kolmanneksen aikana aloitetaan hakemaan jo lähtökohtia 2027 alkavaan Los Angelesin olympialaisten karsintaan.
– Koko ryhmän osalta valmentautumisprosessi on hyvässä vauhdissa päävalmentaja Lissandron johdolla. Pelaamiseen ja harjoitteluun tehdyt muutokset ovat alkaneet selvästi näkyä positiivisella tavalla urheilijoiden otteissa, Vahela toteaa.
Taru Lahti-Liukkonen ja Niina Ahtiainen ovat maan ykkösparina niittäneet jo menestystä aivan maailman kärjen mukana. Molempien urheilijoiden leikkaukset loppuvuodesta 2025 onnistuivat ja kuntoutus on mainiossa vauhdissa mahdollistamaan pelaajien täyden iskukyvyn 2026.
– Tavoitteena on päästä ensimmäiseksi tietysti täyteen pelikuntoon leikkauksen jälkeen. Innolla odotan, mitä 2026 tuo tullessaan, kun kuntoutuminen tähän saakka on mennyt todella hyvin. Meidät tullaan näkemään kauden aikana maailman kovatasoisimmissa turnauksissa, Taru Lahti-Liukkonen toteaa.
Vilhelmiina Prihti ja Anniina Parkkinen pääsivät kuluneen vuoden lopulla mainioon vireeseen maailmankiertueella saavuttaen jopa Nuvalissa Challenger-tason osakilpailuvoiton ja sitä kautta selkeästi paremmat lähtökohdat rankingin osalta tulevaan kauteen.

Sara Sinisalolla on kokemusta yksittäisistä maailmankiertueen osakilpailuista jo useamman vuoden ajalta. Hän saa parikseen ryhmän uuden tulokkaan Maisa Kyröläisen. Kyröläinen teki vajaa vuosi sitten ison päätöksen valitessaan opiskelu- ja harjoittelupaikaksi Mäkelänrinteen urheilulukion. Helsingissä aloitettiin tuolloin HVA Märskyn ja beach volleyn valmennuskeskuksen yhteistyössä kaksoislajiohjelma, jolla halutaan antaa nuorille urheilijoille mahdollisuus jatkaa vielä lukio-opintojen aikana molempien lajien yhtäaikaista määrätietoista harjoittelua.
Ryhmän nuorin jäsen on ymmärrettävästi intoa täynnä uuden projektin alkaessa.
– Olen tosi innoissani lähdössä kauteen 2026, koska tämä on mun ensimmäinen kausi, kun treenaan ja pelaan biitsiä kunnolla. Haluaisin tehdä beach volleysta itselleni uran, koska laji on minulle iso intohimo ja tavoitteeni on pelata joku päivä olympialaisissa, Kyröläinen toteaa.
– Maisan osaaminen ja potentiaali on tiedetty sekä beach volleyn että lentopallon osalta jo aiemmin. Hänen oma sitoutuminen, urheilijuus ja päämäärätietoinen ote kesän sekä syksyn harjoitus- ja kilpailutoimintaan vahvisti ajatusta siitä, että hänellä voisi olla kyky hypätä nopealla aikataululla mukaan naisten maajoukkueryhmään, Vahela taustoittaa.
Tähtäin Sinisalon ja Kyröläisen projektin osalta on asetettu vahvasti Brisbanen olympialaisiin 2032.
Päävalmentaja Lissandro muistuttaa myös muista maajoukkueryhmän ulkopuolisista pelaajista ja heidän tärkeydestä kokonaisuuteen.
– On myös tärkeää korostaa, että urheilijat kuten akateemista ja urheilullista polkuaan Yhdysvalloissa jatkava Anniina Muukka, sekä monet muut, ovat osa tätä laajaa suomalaisen beach volleyn kehityspohjaa. He kaikki osallistuvat eri tavoin lajin kokonaiskasvuun ja kestävän kilpailukykyisen rakenteen rakentamiseen tulevaisuutta varten.
Lissandron analyyysit pareista
Niina Ahtiainen – Taru Lahti-Liukkonen
Niinalle ja Tarulle tuleva vuosi keskittyy palautumiseen ja uudelleenrakentamiseen kahden merkittävän kuntoutusprosessin jälkeen. Tavoitteena kauden loppuun mennessä on palauttaa pelitaso ja suorituskyky, joka nähtiin ennen päättyneen kauden keskeytymistä, jotta olympiakarsintapolku Los Angelesiin 2028 voidaan aloittaa parhaassa mahdollisessa fyysisessä ja kilpailullisessa kunnossa.
Anniina Parkkinen – Vilhelmiina Prihti
”Ansulle” ja ”Vilkulle” painopiste on jatkaa jo käynnissä olevaa kasvuprosessia. Tavoitteet liittyvät tasaisen suorituskyvyn parantamiseen ja maailmanrankingin sijoituksen parantamiseen, joka tähtää valmistautumiseen olympiasykliin. Edistyksen vakiinnuttaminen ja kilpailukyvyn lisääminen korkeammantason kansainvälisissä tapahtumissa ovat keskeisiä painopisteitä.
Sara Sinisalo ja Maisa Kyröläinen
Merkittävä projekti, johon osallistuu kaksi nuorta ja erittäin lupaavaa urheilijaa. Kyseessä on pitkäaikainen kehitysprojekti, jonka tavoitteena on suomalaisen naisten beach volley -toiminnan jatkuvuus ja kestävyys ajan myötä. Se on yksi konkreettisista toimista, joilla pyritään laajentamaan kansainvälisesti kilpailukykyisten urheilijoiden joukkoa ja varmistamaan lajin pitkän aikavälin vakaus.
Naisten beach volley -maajoukkue 2026
| Niina Ahtiainen 28-vuotias, 182 cm Imatra / Lohja 78 maailmankiertueen osakilpailua, 3 osakilpailuvoittoa 2 naisten MM-kisat, 8 naisten EM-kisat, 1 junioreiden MM-kisat, 10 junioreiden EM-kisat PELAAJAKORTTI VIDEO | ![]() |
| Taru Lahti-Liukkonen 33-vuotias, 178 cm Tampere / Vantaa 107 maailmankiertueen osakilpailua, 3 osakilpailuvoittoa 4 naisten MM-kisat, 12 naisten EM-kisat, 2 junioreiden MM-kisat, 4 junioreiden EM-kisat PELAAJAKORTTI VIDEO | ![]() |
| Anniina Parkkinen 29-vuotias, 174 cm Pieksämäki / Tuusula 59 maailmankiertueen osakilpailua, 2 osakilpailuvoittoa 1 naisten MM-kisat, 9 naisten EM-kisat, 1 junioreiden MM-kisat, 3 junioreiden EM-kisat PELAAJAKORTTI VIDEO | ![]() |
| Vilhelmiina Prihti 24-vuotias, 183 cm Kiikka / Helsinki 30 maailmankiertueen osakilpailua, 1 osakilpailuvoitto 1 naisten EM-kisat, 8 junioreiden EM-kisat PELAAJAKORTTI VIDEO | ![]() |
| Sara Sinisalo 21-vuotias, 181 cm Imatra / Helsinki 32 maailmankiertueen osakilpailua, 1 osakilpailuvoitto 2 naisten EM-kisat, 2 junioreiden MM-kisat, 6 junioreiden EM-kisat PELAAJAKORTTI VIDEO | ![]() |
| Maisa Kyröläinen 16-vuotias, 175 cm Pieksämäki / Helsinki 1 junioreiden MM-kisat, 1 junioreiden EM-kisat PELAAJAKORTTI VIDEO | ![]() |
Teksti: Toni Flink







